Sivut

tiistai 19. toukokuuta 2020

Anniina Mikama: Tinasotamiehet




Anniina Mikaman esikoisromaani Taikuri ja taskuvaras palkittiin ansaitusti Topelius-palkinnolla ja teoksen jatko-osa Huijarin oppipoika oli Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia -palkintoehdokkaana, joten ei ole yllätys, että trilogian tuore päätösosa Tinasotamiehet on suorastaan tyrmistyttävän hyvä.

Vaikka Taikuri ja taskuvaras -sarjan aiemmat osat ovat keränneet lasten- ja nuortenkirjoille tarkoitettuja palkintoja ja ehdokkuuksia, toivoisin todella, että myös aikuiset lukijat osaisivat ja uskaltaisivat Mikaman kirjoihin tarttua. Ne ovat nimittäin niin hyviä, että on todellinen sääli, jos vain nuoret lukijat saavat niistä nauttia. Mikaman mielikuvitus on aivan uskomaton!
Sarjan aloitusosassa Taikuri ja taskuvaras tutustuttiin Vilhelmina Holmiin eli 15-vuotiaaseen orpotyttö Minaan, joka elätti itsensä Helsingin Punavuoressa taskuvarkaana, ja erikoiseen taikuri Tomiin. Mina muutti asumaan Tomin isoon taloon ja ryhtyi äreän Professorin avustajaksi.

Huijarin oppipoika ei ollutkaan odotettua jatkoa Minan ja Tomin poikkeukselliselle tarinalle, vaan Mikama vei lukijansa pois Suomesta ja taaksepäin ajassa eli 1830-luvun Krakovaan. Päähenkilöinä ovat nuori Wiktor, joka tutustuu verrattoman yllättävällä tavalla lukijalle tuttuun Tomiin. Tuttavuus mullistaa Wiktorin elämän lopulta täydellisesti.

Tinasotamiehet yhdistää kahden aiemman teoksen juonet toisiinsa ja lisää niihin leuat loksauttavia lisäkierteitä. On kulunut pari vuotta Taikurin ja taskuvarkaan tapahtumista. Minan, Tomin, Sotamiehen ja Professorin elämä on asettunut uomiinsa. Mina on aloittanut koulunkäynnin. Yhdessä Tomin kanssa he esiintyvät yleisölle ja esittävät mitä mielikuvituksellisimpia ohjelmanumeroita, joiden taika muodostuu Tomin ällistyttävästä teknisestä ylivertaisuudesta ja Minan tarinankerronnan lahjoista.

Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Professori saa Lontoossa asuvalta vanhalta ystävältään Tomille ja Minalle osoitetun kutsun tulla vieraileviksi esiintyjiksi lontoolaisiin teattereihin. Kolmikko sekä Alexiksi nimetty Sotamies päättävät ottaa kutsun vastaan. Perillä Professoria odottaa yllätys vuosikymmenten takaa. Jo satamassa Mina huomaa, miten taitavasti paikalliset nuoret taskuvarkaat toimivat. Samalla hän tulee solmineeksi odottamattoman hyödyllisiksi osoittautuvia suhteita.

Vaikka Tom on tarkka siitä, että hänestä ei oteta valokuvia, joiden avulla hänet voitaisiin tunnistaa, hänen menneisyytensä kaukana tulevaisuudesta saa hänet lopulta kiinni. Mina huomaa ensimmäiset merkit Lontoon katuvilinässä, mutta ei osaa yhdistää asioita, ennen kuin on liian myöhäistä. Viime hetkellä sisäpiiriin vihitty joukko onnistuu pakenemaan ylivoimaisen vihollisen saartorenkaasta maaseudulle rappeutuvan kartanon suojiin. Voitettavana on kuitenkin vain lisäaikaa, sillä edessä oleva kohtalokas yhteenotto lähenee vääjäämättä. Sitten apua tuleekin todella yllättävältä taholta!

Tinasotamiehet-kirjasta kirjoittaminen on hankalaa, koska tarina on luonnollisesti hyvin juonivetoinen, enkä halua paljastaa liikaa sen huikeista käänteistä. Sen verran voinee kuitenkin vihjaista, että Mikama avaa aivan uuden ulottuvuuden englantilaiseen kuningas Arthurin hoviin liittyvään mytologiaan… ja tekee sen vielä hyvin taitavasti! Lukiessani hihittelin tyytyväisenä useampaan otteeseen ajatellessani, että juuri noinhan sen on täytynytkin mennä!

Edelleen Mikama sekoittaa taitavasti erilaisia genreaineksia luoden niistä aidosti omanlaisensa mielenkiintoisen tyylin. Kokonaisuus toimii loistavasti! Tarina on samaan aikaan jännittävä, koskettava, romanttinen ja hauska. Pohjavireenä kulkevat kuitenkin aika syvälliset teemat ihmisyyden rajoista, tekoälystä ja esimerkiksi ihmisen rajattomasta ahneudesta. Nämä teemat ajatteluttavat vielä pitkään kirjan kansien sulkemisen jälkeen.
Kertakaikkisen hieno trilogia siis kaikin tavoin. Lukekaa, lukekaa!

Anniina Mikama: Tinasotamiehet
WSOY 2020. 397 s.


Arvostelukappale.

1 kommentti:

  1. Oi kiitos tästä vinkistä. Täytyy laittaa kirjastoon varaukseen tämä viimeinenkin osa.

    VastaaPoista