Sivut

sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Kari Levola: Live Evil




Todellinen kirjallisuuden ja kulttuurin monitaituri, kymmeniä kirjoja kirjoittanut ja lukuisia erilaisia palkintoja uransa aikana saanut Kari Levola on tehnyt uuden aluevaltauksen ja kirjoittanut dekkarin. Uunituore Live Evil on mielenkiintoinen lisä kotimaiseen poliisidekkarikenttään.

Live Evilin minäkertoja on nimeämättömäksi jäävän kaupungin poliisissa työskentelevä viisikymppinen Raistola. Kaupungin keskustaa hallitsee puolityhjäksi jäänyt virastotalokompleksi, jonka suojista ovat muuttaneet niin lääninpoliisi kuin maaherrakin jättäen jälkeensä toimisto- ja asuintiloja. Läheinen sairaala on pian muuttamassa uuteen kiinteistöön. Kaupungin alla näitä ja muitakin rakennuksia yhdistää monimutkainen tunneliverkosto.

Raistola on tehnyt pitkän virkauran rikospoliisina. Poliisin ura ei ole ollut hänelle mikään kutsumus, vaan ennemminkin portti vakaaseen elämään ja turvattuun toimeentuloon. Kunnianhimottomuus ei kuitenkaan tee hänestä huonoa poliisia, oikeastaan päinvastoin. Mies on omalla tavallaan ahkera puurtaja, joka ei turhia hötkyile. Työparinsa Korven kanssa hän on lähinnä tuttava, sillä ei työparin tarvitse enempää olla. Avioliitto on purkautunut ja ainoa poika asustaa perheineen lähitienoolla. Ystäviä tai harrastuksia ei juuri ole.

Toiminta alkaa verkkaisesti. Kaksikko Korpi ja Raistola hälytetään paikalle, kun virastotalon yläkerran entisestä maaherran asunnosta löytyy tunnistamaton ruumis. Mies makaa selällään tyhjässä huoneessa. Väkivallan merkkejä ei näy. Huoneistoon kiipeäminen ottaa kovasti Raistolan voimille, ja hän käy ottamassa happea huoneen parvekkeella. Kaksikon tehtäväksi jää selvittää ruumiin henkilöys, mutta se jää Raistolalta tekemättä, sillä seuraavana päivänä hän joutuu työterveyslääkärin kautta suoraan leikkauspöydälle ja sitä tietä kadottamaan kahdeksan vuorokautta uneen.

Elävien kirjoihin palattuaan Raistola kuulee Korvelta, että kuolleen miehen tapaus on siirretty pääkaupunkiin ja se on sitä myöden poistunut paikallisten poliisien työlistoilta. Yllättäen Raistolaan ottaa yhteyttä entinen kollega Varstela, joka viettää eläkepäiviään. Varstela on kiinnostunut virastotalosta löytyneestä ruumiista ja erityisen merkittävä uutinen hänen mielestään on, että mies löytyi nimenomaan huoneesta, josta on kulku parvekkeelle. Syitä kiinnostukseensa hieman omaperäinen mies ei suostu kertomaan. Jokin tapauksessa kaihertaa Raistolankin mieltä.

Raistola palaa toipilaana tyhjään kotiinsa, mutta pian häneen ottaa yhteyttä Varstelan sisarentytär Hannele. Sattumalta Hannele on ollut Raistolan fysioterapeutti sairaalassa ja vieläpä hänen poikansa lapsuudenystävä. Hannelelta Raistola kuulee, että Varstela on löytynyt kuolleena virastotalon katolta! Mitä ihmettä virastotalolla ja kaupungissa ylipäätään on meneillään?

Vakavasta sydäninfarktista toipuva Raistola alkaa Hannelen ja vastahakoisen poikansa kanssa penkoa asioita, ja vähitellen alkaa paljastua monenlaista mielenkiintoista. Kuka kukin lopulta on ja kehen voi luottaa? Loppuhuipennuksessa pelataan jopa kansainvälisesti kovilla panoksilla.

Levolan tyyli on leppoisan jutustelevaa ja kesti hetken päästä sinuiksi Raistolan kertojanäänen kanssa. Mutta ei kaveri lopulta hassumpi ole, vaikka esittääkin karskia mörökölliä. Liiasta realismista ei tarinaa voi syyttää, mutta jos antautuu tarinan vietäväksi, tulee kyllä viihdytetyksi. Lisäpinnat napakkuudesta. Kirjaa ei ole yritetty paisuttaa turhaan. Tässä olisi aineksia myös sarjaan, mutta lupauksia jatkosta en löytänyt kirjasta tai kustantajan sivuiltakaan. Jää siis nähtäväksi.

Kari Levola: Live Evil
Robustos 2019. 176 s.

Arvostelukappale.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti