Sivut

torstai 21. joulukuuta 2017

Jukka Behm: Pehmolelutyttö #nuortenkirjatorstai



Tänäkin vuonna tunsin olevani ihan pihalla Finlandia-ehdokkaita julkistettaessa, ja Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandiaa tavoittelevien äärellä tunsin olevani jopa tonttirajojen ulkopuolella. Mikään kirja ei tuntunut tutulta millään tavalla (no, Mauri Kunnaksen teokselta en ollut onnistunut totaalivälttymään, mutta kansia en ollut raottanut siitäkään). Myönnän, etten ihan tönimättä tajunnut edes, että Jukka Behm on sama Jukka Behm, jonka Intiaan sijoittuvan leppoisan dekkarin Viallinen valkaisuvoide luin viime vuonna.

Pehmolelutyttö ei esittelyjen perusteella vaikuttanut lainkaan leppoisalta kirjalta. Itse asiassa ensireaktioni olivat torjuvat. Pelotti tarttua kirjaan ja kurkistaa sen maailmaan, jossa tapahtuu ikäviä asioita suomalaiselle tavalliselle koulutytölle. #metoo -kampanja kuitenkin nosti juuri Pehmolelutytön teemat kipeästi pinnalle, ja lopulta rohkaistuin. Onneksi, sillä kaikesta sisältämästään aika ahdistavastakin huolimatta teos ei ole liian musta. Behmin sujuva kielenkäyttö, tietty kepeys ja ironissävyinen huumori pitävät tarinan luettavana.

Emilia on pikkukaupungin ysiluokkaa käyvä perhetyttö, jonka elämää seurataan vuoden verran. Emilia itse kertoo tarinaansa käyttäen sängyllään majailevaa pehmolelulaumaansa kuuntelijana. Pehmolelut ovat uskollisia eivätkä ne moiti tai kauhistele mitään, mitä Emilia niiden karvaisille korville kertoo. Kenellekään muulle Emilia ei voi kuvitellakaan kertovansa, millaiseen kierteeseen hän on tahtomattaan itsensä ajanut ja kuinka likaiseksi ja kelvottomaksi hän itsensä lopulta tuntee.

”Kymmeniä ja kymmeniä kunnollisia perheitä ja perheenisiä. Kunnollisia. Kunnollisia tosiaan. Jos heidän vaimonsa ja lapsensa tietäisivät… Minua alkoi ällöttää. Minun piti koota itseni, tiesin sen kyllä. Mutta ne kaikki hyveelliset naamat. Niiden katsominen oksetti.”

Emilia on aivan tavallinen sievä tyttö, joka lukemattomien muiden murrosikäisten nuorten tavoin tuntee itsensä rumaksi ja nopeasti muuttuvan vartalonsa vieraaksi. Seksuaalisuus on vasta vähitellen heräilemässä, mutta se ei suinkaan ole estänyt aikuisia miehiä iskemästä silmää ja tuijottelemasta tungettelevasti jo vuosia. Emiliasta on hämmentävää, että miehet näkevät hänessä jotakin sellaista, jota hän ei itse tajua itsessään ollenkaan olevan. Se on toisaalta pelottavaa ja kiusallista, mutta samalla kummallisen kiehtovaa ja jännittävääkin.

Emilian vanhemmilla on kiireensä ja murheensa, eikä avioliittokaan oikein ruusuiselta vaikuta. Isoveljellä on omat kaverinsa ja puuhansa, joten Emilia saa kotona olla pääosin omissa oloissaan. Koulu sujuu esimerkillisesti, mutta kavereita Emilialla ei liiemmälti ole. Vain Lila tarvitsee Emilian seuraa poikaystävien välissä. Eräänä iltana Emilia kuljeskelee yksin kaupungilla, kun vieras mies heittäytyy juttusille ja ehdottaa hänelle pientä ansaintakeikkaa. Emilia suostuu, vaikkei oikeastaan ymmärrä, mistä on kysymys. Tytön pitää katsella, kun aikuinen mies tyydyttää itsensä. Palkkioksi Emilia saa viisikymppisen.

Tämä hämmentävä tapaus on siis alkupiste. Alku olisi voinut olla myös se, mitä tapahtuu nettisivuilla, joille Emiliakin huoneensa rauhassa uteliaisuuttaan eksyy. Kun nettiin ladattu kuva saa nopeasti kommentteja ja kehuja, tuntee tyttö iloa ja riemua, kaipaamaansa hyväksyntää ja huomiota. Myös vallan tunne alkaa hiipiä mieleen. Emilia kuvittelee voivansa hallita kuviota, vastata vain niille pojille ja miehille, joille itse haluaa. Mutta kaikki ei suju ihan tytön suunnitelmien mukaan. Seuraa monenlaista kokeilua ja kokemusta, eivätkä kaikki tapaamiset pääty hyvin.

Netissä kaikki tuntuu olevan kaupan. Seuraa hakevat niin miehet kuin naiset, vanhat ja nuoret. Kenenkään todellisia motiiveja ei pysty suoraan arvioimaan, paitsi tietysti niiden kymmenien ja taas kymmenien miesten, jotka suoraan ehdottavat panoa tai painostavat näyttämään jo kuvissa kaiken. Emiliaa pelottaa ja hämmentää, mutta silti hän koukuttuu tähän maailmaan. Lopulta ollaan pisteessä, jossa ahdistus alkaa käydä ylivoimaiseksi, eikä Emilia osaa enää luontevasti olla ikäisensä ujon ja kiltin pojan seurassa. Jotain on mennyt rikki ja pilalle hänen sisimmässään. Onneksi Behm ei lopeta tarinaan ihan näihin tuntoihin vaan antaa lopussa toiveikkuudelle mahdollisuuden.

Behm tavoittaa mielestäni loistavasti murrosikäisen tytön päänsisäisen maailman tunnekuohuineen. Viiltävän tarkasti hän myös valottaa sitä inhottavaa pimeyttä, joka vaani turvallisen perhearjen liepeillä ja on vain muutaman kännykänklikkauksen päässä meistä kaikista, jos emme osaa olla varuillamme. Emilia ei ole pelkästään tahdoton uhri, vaikka hänen viattomat ja ajattelemattomat kokeilunsa johtavatkin erittäin ikäviin seurauksiin. Behm ei myöskään syyllistä tyttöjä (jos ei toki rohkaisekaan julkaisemaan paljasta pintaa vilauttavia kuvia tai lähtemään autoajeluille tuntemattomien kanssa). Rivien välissä on kuitenkin selvä viesti: harkitse ja uskalla sanoa ei.

Pehmolelutyttö on siis nuortenkirja. Vai onko? Tekeekö tosiaan teini-ikäinen päähenkilö teoksesta nuortenkirjan? Ei tee, tiedän. Jälleen kerran teoksen äärellä pohdiskelen, kenelle se on tarkoitettu tai ainakin, keiden se kannattaisi lukea. Nuorten, ehdottomasti, totta kai. Tyttöjen, mutta myös poikien. Ehkä jonkun nuoren pojan silmät avautuisivat edes hetkeksi näkemään, miltä maailma näyttää vaikkapa siskon tai luokan tyttöjen silmin. Enkä nyt tosiaankaan väitä, että minkään sukupuolen edustajien nuoruus olisi sen helpompaa. Tässä kirjassa nyt kuitenkin keskitytään tyttöjen kokemusmaailmaan.

Ennen kaikkea läjäyttäisin tämän teoksen aikuisten, ihan tavallisten isien ja äitien käsiin. Uskaltakaa lukea tämä kirja. Uskaltakaa ja jaksakaa arjen keskelläkin kohdata piikikäs ja uhitteleva teininne. Paras suoja pimeyttä vastaan lienee kuitenkin rakkaus.

Jukka Behm: Pehmolelutyttö
WSOY 2017. 201 s.
Kansi Laura Lyytikäinen.

Arvostelukappale. #nuortenkirjatorstai


Kia ruotii blogissaan Luetaanko tämä? Pehmolelutyttöä perinpohjaisesti ja päättää tekstinsä: ”Itse teksti on aika helppo- ja nopealukuista, ja kirja sopiikin siis kielensä puolesta luettavaksi hyvin erilaisille lukijoille. Vaikka aihe on rankka ja kerronta rohkeaa, ei kirja sisällä yksityiskohtaisia kuvauksia seksistä, ja pidänkin kirjaa sopivana luettavana yläkoulu ja lukioikäisille nuorille. Kirjaa lukiessa unohdin moneen kertaan, että tarinaa ei ole oikeasti kirjoittanut 15-vuotias teinityttö!” Kia ei ollut aivan tyytyväinen kirjan loppuun, kun taas minua se miellytti erityisesti.


Sivutiellä -blogissa Sirri sanoo syyllisyydestä näin: ”Pehmolelutyttö suojelee lukijaansa mutta toisaalta myös luottaa tähän - Emilian itsesyytöksiä on osattava kritisoida, ja seksismiin johtavia tekijöitä on osattava analysoida. Vaikka Pehmolelutyttö ei missään nimessä syyllistä Emiliaa, osa nuorista lukijoista saattaa kaivata selkeämpää viestiä siitä, että seksuaalinen hyväksikäyttö ei ole uhrin ominaisuuksista tai ongelmista johtuvaa vaan tekijöiden, aikuisten ihmisten, syytä.” 


#nuortenkirjatorstai-sarja:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti