Sivut

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Pirkko Arhippa: Ruusu – pallo – avain



’Tuttua ja turvallista’, olen todennut edellisestä Pirkko Arhipan Varpu Ahava -dekkarista Kulki kuolema puistotietä. Saman voi huoleti toistaa uusimman eli Ruusu – pallo – avain -romaanin luonnehdinnassa. Muutenkin voin huoleti lainata itseäni:

Turkulainen komisario hapuilee edelleen miessuhteissaan ja viettää leppoisaa virkanaisen elämää. Turun poliisia ei Arhipan kirjoissa kiire ahdista eikä resurssipula uhkaa. Muutenkaan Arhippa ei pahemmin panosta poliisityön realistisuuteen. Kännyköitä, tekstiviestejä ja kännykkäkameraa sentään käytetään, ja taidetaan jokin dna-testikin tehdä, mutta eipä juuri muuta.”

Tällä kertaa Varpu ja viimeisillään raskaana oleva tuleva yksinhuoltaja Tiia saavat tutkittavakseen murhasarjan, jossa Naantalissa tapetaan kaksi nuorta aikuista ja yritetään tappaa kolmaskin, mutta jätetään henkiin, jotta saadaan murhaaja tunnistettua. Ensimmäinen uhri on nuori nuhteeton ja poikkeuksellisen kiltin miehen mainetta kantava Tommi, joka on palaamassa muistisairaan isoisänsä asunnolta, kun hänet lyödään hengiltä parkkipaikalla. Motiivi tuntuisi olevan vain dramatiikkaa rakastavalla entisellä tyttöystävällä, mutta Varpu ja Tiia eivät ole asiasta yhtä vakuuttuneita kuin Tommin isä.

Seuraava uhri on kunnollinen ja vaatimaton kotihoitaja Maria, joka on matkalla illan viimeisen asiakkaan luo, kun murhaaja iskee hänen kimppuunsa rauhallisella naantalilaisella parkkipaikalla. Tälläkin kertaa murhaajaehdokas löytyy läheltä, sillä Marian avomies on äärimustasukkainen ja väkivaltainenkin. Mutta miten murhat liittyvät yhteen, jos pääepäillyt ovat niihin syyllisiä? Lisäharmina ovat vielä ruumiisiin kiinnitetyt pikkuesineet, Tommin rinnalta löytynyt ruusu ja Marian vaatteisiin kiinnitetty pieni pallo. Mitä niillä koetetaan sanoa?

Yhä hämmentävämmäksi soppa muuttuu, kun murhaaja iskee epäonnisesti kolmannen kerran. Nyt uhrina on naantalilainen taksinkuljettaja Krista, samaa ikäluokkaa kuin edelliset uhritkin, mutta luonteeltaan vähemmän kiltti ja vaatimaton. Murhayritys poikkeaa muutenkin aiemmista väkivallanteoista. Merkittävin ero on, että tällä kertaa uhri siis jää eloon ja pystyy aikanaan kertomaan ratkaisevan vihjeen.

Vyyhti lähtee kuitenkin purkautumaan jo aikaisemmin, kun esiin putkahtaa todistaja, joka antaa Varpulle ensimmäisen kunnon vinkin. Se johdattaa hänet Itä-Suomeen Rautavaaralle, ja sieltä palatessaan hän jo tietää ratkaisun, josta lukijalla on ollut prologin perusteella jonkinlainen aavistuskin. Motiivi palautuu aina talvisodan alun hetkiin asti! Loppu saadaan nätille rullalle, kun tekijä antautuu vastarinnatta ja suorastaan vaatii saada tunnustaa kaiken Varpullle ja Tiialle.

Olen aiemminkin avautunut siitä, kuinka epäuskottavina pidän näitä juonia, joissa sotien aikaiset vääryydet vaikuttavat nykyhetken rikoskuvioihin. Kaikki on toki reaalimaailmassa mahdollista, sen myönnän, mutta dekkarinlukijat voisi jo minun mielestäni armahtaa. Arhippa ei anna lukijalle mitään mahdollisuuksia ratkaista rikosta itse, ja Varpunkin mahdollisuudet ovat pitkälti todellisten onnenkantamoisten summaa.

Juoni on lopulta hyvin ohut, joten tarinaa on ollut pakko lihottaa monenlaisella täyteaineksella, jotta haluttu sivumäärä on saatu kokoon. Mikäpä siinä, monet uskolliset lukijat varmaan haluavatkin päivityksiä Varpun miesasioista ja vaikkapa tietoiskun siitä, miten Turun Stockmannin ruokaosasto on näivettynyt tai millaisen villatakin Varpu työpäiväänsä varten valitsee.


Pirkko Arhippa: Ruusu – pallo – avain
Mäkelä 2016. 229 s. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti