Affinity Konar: Elävien kirja

Kun seurasin tätä kaaosta sairaalan ikkunasta, mietin kumpi läpäisee taivaan tehokkaammin, luoti vai ihmisen huuto.”

Kaksitoistavuotiaat identtiset juutalaiskaksoset Pearl ja Stasha saapuvat Auschwitzin keskitysleirille äitinsä ja zayden, isoisän, kanssa lokakuussa 1944. Tytöt erotetaan perheestään ja sijoitetaan Tarhaan, Josef Mengelen ihmiskoelaboratorioon tutkimusmateriaaliksi. Tarhan asukkailla on keskimääräistä paremmat oltavat kuin muilla tuhoamisleirin uhreilla, koska heidät halutaan ainakin pääsääntöisesti pitää hengissä tutkimusten takia. Toisaalta hinta on kova. Tutkimukset ovat tosiasiassa tuskallista, epäinhimillistä ja mielivaltaista kidutusta, eivätkä olot mitenkään ruhtinaalliset ole Tarhassakaan.

Stashan ja Pearlin yhteys on (poikkeuksellisen?) vahva, ja sen Setä Mengele kokee haasteena. Tytöt myös tietävät, mihin ovat joutuneet ja mikä heitä odottaa. Alistuminen, jopa miellyttäminen, on välttämättömyys, mutta koston hautomisesta saa yllättävää voimaa.

Sain Affinity Konarin Elävien kirjan ennakkokappaleen joitakin viikkoja sitten. Sen kannen sisäpuolella kustantaja Henrikki Timgren kertoo, miten hänelläkin teokseen tarttuminen pitkittyi pitkittymistään. Aihe ei tosiaankaan houkutellut! Vaikka Timgren sitten lopulta kirjaan tartuttuaan kertoikin lukukokemuksen olleen huikea ja että mukana on ennen kaikkea myös toivoa ja kauneutta sodan ja kärsimyksen keskellä, ei siihen tarttuminen ollut helppoa minullekaan. Holokausti ja toinen maailmansota ovat ylipäätään aiheita, joista kuvittelen saaneeni jo tarpeekseni ja joita kuvittelen kuvatun kaikista mahdollisista kulmista. Silti aina vain uudelleen löydän itseni uuden kirjan parista ja yllätyn.

Stasha ja Pearl saavat olla äänessä vuoron perään. Kuvaukset Mengelen klinikan vastaanotosta ovat kylmääviä, vaikka Konar taitavasti kuvaa tapahtumia niin, että suurin osa raakuuksista tapahtuu lukijan korvien välissä, ei kirjan sivuilla. Tiedä sitten, onko se niin helpompaa vai ei. Tarkoituskaan ei tietenkään ole tehdä julmuuksista viihdettä vaan ravistella lukijaa. Miten helppoa ihmisen on tehdä kammottavia asioita toiselle? Aivan liian helppoa! Kuviota sekoittaa vielä sekin, että tyttöjen kertomuksissa sekoittuvat paikoin kuvitelmat ja unet reaalimaailmaan. On luonnollista, että lapsen mieli tekee taikojaan, kun todellisuus on liian kammottavaa kestettäväksi. Muistikin on petollinen.

Lukijaa piinaa tieto, että sota on jo loppumetreillään mutta sen päättymiseen on kuitenkin vankien kannalta toivottoman pitkä aika. Kaksosten tilanne on siis poikkeuksellinen, koska heidät halutaankin pitää hengissä. Jos toinen parista kuitenkin kaikesta huolimatta, kokeiden, huonon ravinnon, tautien tai jonkin muun takia, menehtyi, oli toisenkin kohtalo sinetöity. Elävien kirjan takakansiteksti paljastaa, että Stasha ja Pearl joutuvat eroon toisistaan, kun Pearl katoaa. Onko Pearl kuollut? Minne hänet on viety ja miksi? Stasha on epätoivoinen, eikä suinkaan pelkästään siksi, että Pearlin katoaminen on vaarallista myös Stashalle. Tyttö tekee kaikkensa saadakseen sisarensa olinpaikan ja kohtalon selville. Turhaan.

Ainakin minulle on jäänyt kaikesta aiemmin lukemastani ja oppimastani kuva, että juutalaiset ja muut natsien vainojen uhrit pääasiassa vain alistuivat kaikille käskyille ja kauheuksille. Maastamuuttoa olen pitänyt radikaaleimpana vastarintana. Elävien kirja kuitenkin raottaa hieman toisenlaista kuvaa. Juutalaisilla oli kuin olikin järjestäytynyttä vastarintaa. Tähän päästään enemmän teoksen jälkipuoliskolla, kun sodan loppu jo häämöttää ja venäläiset miehittävät Itä-Euroopan, kuten Puolan. Seuraa ennennäkemätön sekasorto ja väkivallan kyllästämä anarkia. Ihmisjoukot vyöryvät pitkin ja poikin Eurooppaa, seassa vielä taistellaan, eikä ruuasta tai lääkkeistä, edes vaatteista, ole tietoakaan. Ihmisiä kuolee edelleen kuin kärpäsiä, eikä tulevaisuudesta ole mitään tietoa. Onko turvallista koettaa hakeutua kotiin? Mihin voi jäädä? Entä missä ovat perheenjäsenet? Konar kuvaa myös tätä sodan vaihetta armottoman tarkkanäköisesti henkilöidensä silmin.

Kirjan tapahtumia ja kaksosten kohtaloita ei kannata tässä avata sen enempää, sillä teos on rakennettu koukuttavaksi ennakointeineen ja vihjeineen. Alkuun päästyään sen lukemista on vaikea lopettaa kesken, vaikka kammottaville tapahtumille ei tunnu olevan loppua.

Mikään hyvän mielen kirja Elävien kirja ei totisesti ole. Toivonpilkahduksia siitä kyllä löytää, vaikka minulle lähinnä heräsi jälleen kysymys selviytymisen mahdollisuudesta. Miten äärimmäisestä kauheudesta, jota ymmärtämään ja tajuamaan mieli ei veny millään, voi selviytyä? Ruumis voi toipua, mutta entä sielu? Miten jatketaan elämää? Näihin kysymyksiin Konar antaa joitakin viitteellisiä vastauksia, jotka jäävät askarruttamaan mieltä.

Affinity Konar: Elävien kirja (Mischling)
Suom. Hanna Tarkka.
WSOY 2017. 457 s.

Arvostelukappale.

Lukiessani mieleen tuli pari vuotta sitten lukemani Audrey Mageen Sopimus. Sattumalta törmäsin Goodreadsissa myös teokseen Auschwitzin seitsemän kääpiötä - Ovitzin perheen selviytymistarina. Stasha ja Pearl tutustuvat Tarhassa muutamaan kyseisen perheen jäseneen (niin ainakin itse päättelin).

Kirjabrunssi-blogin Pirjoliisa on koonnut juttunsa perään hyvän lukuvinkkilistan aiheesta.

Rakkaudesta kirjoihin -blogin Annika on pukenut sanoiksi minunkin tuntemuksiani tämän rankan romaanin äärellä. Mitä voi kirjoittaa kirjasta, joka koskettaa sydäntä ja sielua raastaen mutta samalla hellästi? Unohtaa ei saa, eikä tosiaan katsoa toisaalle.