Sivut

torstai 22. kesäkuuta 2017

Saara Kesävuori: Keskeneräinen kuolema



”Uuden sarjan sankaritar on ehkä kummallisimpia, johon olen luku-urallani törmännyt. Anni Eloranta on jonkinlainen freelance-urheiluohjaaja, entinen kilpanyrkkeilijä, joka on vetänyt nyrkkeilytreenejä muun muassa tamperelaisessa perhekoti Kattilassa. Keikkaa on harvakseltaan, ja Anni elelee vaatimattomasti.

Annin vanhemmat ovat erikoisia boheemeja, jotka ovat asuneet suhteensa alusta asti erillään mutta kuitenkin samassa kerrostalossa. Annin veli Santtu on kuiville jotakuinkin selviytynyt narkomaani, joka on sairastunut skitsofreniaan huumeitten käytön takia.”

Näin olen esitellyt Saara Kesävuoren Anni Elovaara -sarjan aloitusosaa Musta hevonen käsittelevässä tekstissäni Annin ja hänen perheensä. Samat sanat sopivat myös trilogian keskimmäisen osan Keskeneräinen kuolema esittelyyn. Kolmikymppinen Anni on edelleen päähenkilö, eikä hänen omassa elämässään ole juurikaan tapahtunut muutoksia. Ystävyys työttömän poliisin Artun kanssa on muuttunut jonkinlaiseksi kaveriseksisuhteeksi. Anni ei kestä ajatustakaan sitoutumisesta, ja koko suhde kyllästyttää muutenkin. Arttu vain ei ihan sitä tajua. Artulla taas on omia murheita, koska yksityisyrittäjyys karanneitten teinien etsijänä ei oikein maistu.

Annin äiti Ade on joutunut neurologiselle osastolle pitkään jatkuneiden selittämättömien suukipujen takia. Annin isä Saarinen on uuvuksissa tilanteen takia. Lääkärit ovat välinpitämättömiä, ja Ade kotiutetaan lopulta sen sijaan että lähetettäisiin oikeaan paikkaan eli kipupolille.

Keskeneräisessä kuolemassa on vain kaksi ja puoli sataa sivua, mutta aineksia tuntuu olevan kosolti. Annin, Annin perheen ja Artun lisäksi kerrotaan Norjassa asuvasta keski-ikäisestä Stinasta, joka Hanna-miehensä seminaarimatkan takia on taas pariksi päiväksi palannut kotikaupunkiinsa Tampereelle. Stinalla on selvästi pahat mielessä kahden tamperelaisen suhteen, mutta motiivia tulossa oleville teoille ei paljasteta lukijalle kuin vasta aivan kirjan lopussa.

Toisaalla tutustutaan kummalliseen pariskuntaan, Neaan ja Panuun. Nea on kymmenvuotiaan Jeren yksinhuoltajaäiti ja haluaa nyt Panulta vauvan. Paha vain, että toiveen ääneen sanominen vie seksihalut Panulta, eikä siinä hunajalla sively auta. Panu päättää antaa Nealle opetuksen.

Toiveissa olevan vauvan tieltä Nea on päättänyt raivata Jeren pyytämällä tälle huostaanottoa sillä perusteella, ettei yksin pärjää omituisen Gogolia lukevan ja sukeltamista harrastavan pojan kanssa. Näin saadaan juoni näppärästi nivottua Anniin ja Arttuun. Arttu on tilattu toimittamaan Jere Kattilaan, jossa Anni edelleen heittää keikkaa. Kun Arttu tulee Nean asunnolle, käy ilmi, että Jere on kadonnut. Lukija tietää, missä Jere on ja miksi. Yllättävien sattumien ja kaukaa haettujen oivallusten kautta sekä Anni että Arttu päätyvät pian myös samaan, oikeaan ratkaisuun. Paha vain, että ennen sitä Nea on päätynyt Kalevankankaan hautausmaalle nojaamaan hautakiveen muovikassilla tukehdutettuna ja puukko mahassaan. Miten näin kävi, lukija kyllä tietää, mutta muut vain arvailevat.

Erotiikalla ladattua, hunajaa tihkuvaa rikosta.

Näin luvataan kirjan takakansitekstissä. Valitettavasti tai onneksi, miten vain, tämä on aika paljon luvattu. Kirjassa on yksi rohkeahko ja yllättävä (sekä kiusallisen pitkä) seksikohtaus, joka jää täysin irralleen kaikesta. En saanut millään tolkkua siitä, miksi se on siihen kirjoitettu.

Kesävuoren kirjoitustyyliä ylistetään kovasti ja häntä pidetään kotimaisen nykydekkarin kärkinimenä. Minä vain en kovasta yrittämisestäkään huolimatta oikein pääse hänen kirjojensa imuun. Tälläkin kertaa herkulliset ainekset hyytävään kokonaisuuteen ovat koossa, mutta jotenkin koko keitos väljähtyy epäuskottavien juonenkäänteiden ja ratkaisujen seuratessa toinen toistaan. Yhteiskunnalliset ulottuvuudet tarinassa tunkevat liikaa etualalle, ja minulle tulee tunne, että kirjoittaja korostaa epäkohtia neonvärillä, jotta varmasti nyt tajuaisin. Tajuan kyllä, vähemmälläkin.

Saara Kesävuori: Keskeneräinen kuolema
Tammi 2016. 257 s.

Vuoden johtolanka 2017 -ehdokas.

Kirja hyllyssä -blogin Kaisa tuntuu pitäneen minua enemmän:  "Anni Elovaara -sarja on kieltämättä laadukkaasti kirjoitettua ja kasassa pysyvää tekstiä, joka pitää otteessaan. Teokset ovat sopivan jännittäviä, lukija on hyvällä tavalla askeleen päähenkilöitä edellä, mutta varsinainen motiivi jätetään loppuun niin ettei tapausten ratkominen käy liian helpoksi."


1 kommentti:

  1. Olen kanssasi samaa mieltä tästä kirjasta ja kirjailijasta. Luin joku päivä sitten Musta hevonen-kirjan ja nyt on tämä menossa.
    Olen vuosien mittaan lukenut valtavan määrän dekkareita enkä ymmärrä miksi tätä kirjailijaa hehkutetaan.
    T. Tuulikki

    VastaaPoista