Sivut

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Gerry Birgit Ilvesheimo: Kuristajaviikunat

Meneillään olevan pride-viikon kunniaksi pöyhin hieman arkistojani. Eilen mainostin blogini somekanavilla vanhaa blogitekstiäni Tapani Heinosen upeasta romaanista Reunalla. Jos romaani on edelleen lukematta, kipin kapin kirjastoon. Lukukokemus on ravisteleva.

Ravisteleva lukukokemus oli toistakymmentä vuotta sitten myös Gerry Birgit Ilvesheimon romaani Kuristajaviikunat. Sen äärelle minut johdatti ystäväni, jolla oli selvästikin parempi tutka mielenkiintoisten teosten kentällä kuin minulla. Kiitos vinkistä edelleen, sillä kirja majailee hyllyssäni odottamassa uudelleen lukemista. Olisi mukava tarkistaa, miten ajan hammas on vaikuttanut teoksen tehoon. Vieläkö se onnistuisi sokeeraamaan lukijansa?

Innostuin kirjasta aikanaan niin, että ehdotin siitä juttua paikallislehden kulttuurisivuille, ja kelpasihan se. Alla vain muutamin korjauksin paranneltu arvioni teoksesta Salon Seudun Sanomissa vuonna 2003:





Gerry Birgit Ilvesheimon (ent. Ritva Ruotsalainen) romaani Kuristajaviikunat on kaiken kaikkiaan varsin hämmentävä lukukokemus. Harvoin, jos koskaan, on suomalaisessa kirjallisuudessa käsitelty näin avoimesti ja peittelemättä lesboutta ja siihen liittyvää alakulttuuria. Myös kaikki mahdolliset addiktiot seksistä huumeisiin ja pörssikeinotteluun ovat kirjan aiheita.

Kuristajaviikunoiden keskushenkilöinä on kolme erikoista siskosta. Vanhin sisar Sasha on kylmä perfektionisti, jolle elämä on liiketoimintaa ja suorittamista. Perheen koirakin ansaitsee hänen mielestään parempaa hoitoa kuin autistinen pikkusisko, onhan koira sentään arvokas rotueläin. Ea on perheen pehmo, ajattelija siinä missä Sasha on toimija. Ea muuttuu tarinan edetessä yhä enemmän Sashan kaltaiseksi ja jopa Sashaksi, mutta sisin säilyy haavoittuvana ja rakkaudennälkäisenä.

Siskokset pitävät Helsingin keskustassa isältä perittyä menestyvää eläinkauppaa. Sillinruotoon tukehtunut isä onkin teoksen ainoa mies Sashan satunnaista miesystävää lukuun ottamatta. Sisarusten välit ovat monin tavoin tulehtuneet, ja Sasha ihan vakavissaan ehdottaa autistisen Egiksen pistämistä lihoiksi. Kuviot menevät kuitenkin uusiksi, kun jääkaapista löytyy irtonainen ihmisen pää.

Ilvesheimo hätkähdyttää ja järkyttääkin lukijaa monella tasolla. Hän kuvaa elävästi erilaisia miljöitä ja useat repliikit ja ajatukset ovat herkullisia yhteydestään irrotettuinakin. Romaani suorastaan vilisee kaikkia elämän eri muotoja ja lajeja antiikin kirjallisuuden hirviöistä eläinten ja kasvien kautta koneiden ja elämän risteytyksiin. Ihmisen halu luokitella asettuu kyseenalaiseksi, kun selviä rajoja ei ole. Sukupuolijakokaan ei ole selkeä, on vain lukematon määrä muunnelmia.

Seksuaalisuus korostuu ihmissuhteissa. Erityisen vaikeaa on Ealla, jonka suhde tyttöystävään on väljähtynyt, mutta intohimon uusi kohde Iris on kylmä ja saavuttamaton. Ilvesheimon henkilöt ovat kuin skorpioneja, jotka väijyvät toisiaan myrkkypiikit pystyssä, tai kuristajaviikunoita, jotka imevät isäntäkasvinsa hitaasti tyhjiin.

Yksi romaanin henkilöistä toteaa, että ruumis tai pari elävöittää kummasti huononkin tekstin. Kuristajaviikunoihin ruumis tuo eloa, mutta murhan motiivit ja loppuratkaisu ovat juonen heikkoja kohtia. Liioittelu ja groteskius kuuluvat tekstin tyyliin, mutta liika on aina liikaa. Kirjoittajan oppineisuutta korostavia kirjallisia viitteitä on runsaasti eri suuntiin, vaikka läheskään kaikkia ei keskivertolukija varmaan edes tunnista. Jotain olisi voinut säästää tukeviinkin teoksiin.



Gerry Birgit Ilvesheimo: Kuristajaviikunat
Johnny Kniga Kustannus 2003. 236 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti