Sivut

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Donna Leonin Guido Brunetti -sarja

Donna Leon © Regine Mosimann/Diogenes Verlag AG Zürich/ Otava


Dekkarien ystävät ovat usein dekkarisarjojen ystäviä, ja toisaalta monet suositut dekkaristit kirjoittavat nimenomaan pitkiä sarjoja. Sarjamuoto antaa kirjoittajalle mahdollisuuden syventää esimerkiksi päähenkilöidensä hahmoja, antaa heidän vähitellen muuttua ja kehittyä. Yksittäisen dekkarin keskiössä kun yleensä kuitenkin on kulloinenkin rikosjuoni, eikä syventelyyn ole kovin paljoa mahdollisuuksia. Lukijalle tuttu maailma ja henkilöt tuovat turvaa ja lohtuakin. On mukavaa tavata vanhoja kirjallisia ystäviään ja päivittää heidän kuulumisiaan. Kustantajat taas lienevät tyytyväisiä, kun sarjoihin koukkuun jääneet uskolliset lukijat sinnittelevät mukana vuodesta ja jopa vuosikymmenestä toiseen.

Menossa olevan dekkariviikon kunniaksi pöllyttelin hieman arkistojani ja pyyhin pölyt kahdesta vanhasta lehtiarviostani. Jutut on kirjoitettu Donna Leonin komisario Guido Brunettista kertovan sarjan osista.  Löysin Leonin dekkarit muistiinpanojeni mukaan vuonna 1999. Tähän mennessä niitä on julkaistu suomeksi jo 23 kappaletta. Olen pudonnut nyt hieman kelkasta, sillä kiivas ilmestymistahti (nykyään kirja vuodessa) on nykytilanteessani hieman liikaa. Viimeksi olen lukenut  Pedon palkan viime vuoden tammikuussa.

Brunettin perhe ja Questuran työntekijät ovat vanhoja mukavia ystäviä, joiden parissa on miellyttävää viettää leppoisasti muutama arki-ilta tai viikonloppu. Samalla voi palata rapistuvaan mutta viekoittelevaan Venetsiaan, jonka kaduilla turistit tungeksivat ja jonka kanaalit helteellä epäilyttävästi haiskahtavat.  Brunettin perheestä ja työyhteisöstä on vuosien kuluessa tullut minullekin läheisiä, ja heidän pariinsa on mukavaa palata nautiskelemaan hyvistä aterioista ja kenties kupillisesta cappuccinoa tunnelmallisessa kahvilassa. Laatu on tässäkin sarjassa ollut vaihtelevaa, ja joukossa on todella hyviä dekkareita sekä välitöitä. 


Donna Leon on alkuaan yhdysvaltalainen kirjailija (s. 1942), mutta hän on vuodesta 1965 asunut ulkomailla, viimeiset 30 vuotta Venetsiassa, jossa hän paitsi kirjoittaa suosittuja dekkareitaan myös opettaa englantilaista kirjallisuutta yliopistossa. Juuri muuta Leonista ei sitten saakaan selville edes virallisilta kustantajan nettisivuilta. Hän ei ole antanut kääntää kirjojaan italiaksi, koska haluaa pysyä tuntemattomana kotikaupungissaan. Olisi mielenkiintoista tietää, onnistuuko tämä todella. Ovatko italialaiset niin tietämättömiä englanninkielisestä itseään koskevasta kirjallisuudesta? Onko mahdollista pysyä tuntemattomana Venetsian kokoisessa kaupungissa ja silti kirjoittaa siitä kirjoja, bestsellereitä vieläpä?

***
Näin olen arvioinut uutuus-Brunettin Salon Seudun Sanomiin vuonna 2002:

Amerikkalais-italialaisen Donna Leonin ystäviä hemmotellaan nopeassa tahdissa käännettävillä Guido Brunetti –dekkareilla. Vuonna 2001 ilmestyi kaksi teosta, Kuolema tulvan aikaan ja Ajasta ikuisuuteen. Sarjan seitsemäs osa, Ylimyksen kuolema, on ilmestynyt alkuaan englanniksi vuonna 1998.

Ylimyksen kuoleman tapahtumat lähtevät liikkeelle, kun lähimaakunnan pellosta löytyvät nuoren miehen lähes kokonaan maatuneet jäännökset. Pian selviää, että ruumis on todennäköisesti pari vuotta aiemmin kidnapattu venetsialaisen kreivin poika. Juttu joutuu sattumalta komisario Brunettille, joka alkaa selvitellä uudelleen myös kidnappausta. Uhrin persoonallisuus hahmottuu Brunettin mielessä ja koko tarina saa vähitellen uudenlaista valoa.

Ylimyksen kuolema on taattua Leonia. Totuutta etsivä ja oikeutta puolustava Brunetti joutuu työssään taistelemaan italialaisen yhteiskunnan mädännäisyyttä vastaan. Poliisilaitos on byrokratisoitunut ja korruptoitunutkin. Brunettin lähin esimies on paitsi tyhmä myös silmänpalvoja eikä halua sotkea käsiään yläluokan häpäisyssä. Suuret kansainvälisetkin rikokset halutaan painaa villaisella, jos mukana edes epäillään olevan merkittävien sukujen edustajia.

Onneksi Brunettilla on oma verkostonsa niin poliisissa kuin ulkomaailmassakin. Rikosten selvittelyssä antavat korvaamatonta apuaan niin esimiehen sihteeri signorina Elettra kuin oma appikin, joka itse on vanhaa venetsialaista ylimyssukua. Myös Brunettin veli on  apuna tutkimusten ratkaisevassa vaiheessa.

Leon kuvaa kauniisti Venetsiaa ja sen asukkaita. Perhe ja ruoka ovat Italiassa tärkeitä asioita. Brunetti aterioi appensa kanssa ravintolassa, jonka ruoka saa lukijankin suun vettymään. Myös kotona ruoka on keskeinen osa perhe-elämää, ja tyttären raviolit on nieltävä rakkauden nimissä. Leon ei kuitenkaan kaihda Italian varjopuolien kuvaamista. Brunetti joutuu pohtimaan moraalia ja arvoja ylipäätään. Mihin kaikkeen voidaan ryhtyä suvun maineen säilyttämiseksi?

Lukijalle tarjotaan sopivasti vihjeitä tarinan edetessä, joten vaikka loppuratkaisu on yllättävä, se ei silti ole epäuskottava. Loppu on dramaattinen mutta myös surullinen. Syyllisten rankaiseminen jää lopulta epäluotettavan oikeusjärjestelmän tehtäväksi. Komisario Guido Brunettilta ei varmasti työ lopu kähmintöjen kaupungissa. Jäämme odottamaan jatkoa!

***

Tässä tunnelmani pari vuotta myöhemmin sarjan puolivälin tuntumasta:


Miellyttävä venetsialaiskomisario Guido Brunetti ratkaisee rikoksia Donna Leonin jo 13. dekkarissa Seitsemän syntiä. Päähenkilö, hänen työpaikkansa ja perheensä ovat siis lukijoille jo vanhoja tuttuja, eikä Leon rasitakaan kerrontaansa kertaamalla aiempia tapahtumia.

Brunettin kesäloman aikana iäkäs leskirouva on lyöty asunnossaan kuoliaaksi. Poliisi pääsee pian epäillyn jäljille, kun naisen romanialainen kotiapulainen saadaan kiinni melkoinen rahasumma taskussaan. Ikävä kyllä kotiapulainen yrittää paeta ja jää junan alle. Juttua pidetään loppuun käsiteltynä.

Viikkoja myöhemmin Brunetti joutuu palaamaan tapaukseen, kun naisen naapuri haluaa todistaa kotiapulaisen syyttömyyden puolesta. Jäljet ovat jo kylmenneet, Brunettiin vihamielisesti suhtautuvat kollegat eivät pidä asioihinsa puuttumisesta ja lisäksi Venetsiaa kärventää ankara helle. Tutkimukset eivät tunnu etenevän mihinkään.

Romaani etenee verkkaiseen tahtiin jo tuttuja polkuja. Brunetti syö vaimonsa valmistamia loistavia aterioita perheensä kanssa, ihailee signorina Elettran tietoteknisiä taitoja ja ajelee poliisiveneillä ja vaporettoilla Venetsian kanavilla. Aikaa riittää myös siestoihin, lueskeluun ja parvekkeella istuskeluun. Italian yhteiskunnan korruptoituneisuus ja viranomaisten tehoton toiminta ovat jälleen Leonin ankaran kritiikin kohteina.

Kokeneen dekkarien lukijan silmissä komisario Brunettikin toimii kovin amatöörimäisesti. Leskirouvan rahojen perijää puhutetaan kirjan puolivälissä, ja uhrin puhelutiedot älytään tarkistaa vasta, kun viimeinen kolmannes on jo menossa. Lisäksi Brunetti käy salaa ja vielä paljain käsin penkomassa tärkeitä todisteita leskirouvan ullakolla.

Donna Leonin ja Venetsian ystäville Seitsemän syntiä tarjoaa kuitenkin mukavan leppoisia lukuhetkiä. Sen parissa voi myös mainiosti aloittaa Guido Brunettiin tutustumisen.



Donna Leon: Ylimyksen kuolema (A Noble Radiance).
Suom. Kristiina Rikman. Otava 2002. 268 s.


Donna Leon: Seitsemän syntiä (Doctored Evidence)
Suom. Kristiina Rikman. Otava 2006. 248 s.

Ovatko Donna Leonin dekkarit tuttuja? Entä luetko mielelläsi sarjoja? Jos luet, osaatko sanoa, miksi?





1. Kuolema oopperassa, 1997, suom. Titia Schuurman (Death at La Fenice, 1992)
2. Kuolema vieraalla maalla, 1998, suom. Titia Schuurman (Death in a Strange Country, 1993)
3. Kuolema väärissä vaatteissa, 1999, suom. Kristiina Rikman (Dressed for Death, 1994, US-laitos ) (The Anonymous Venetian, 1994, englantilainen laitos)
4. Kuolema tekee tiliä, 2000, suom. Kristiina Rikman
(Death and Judgement, 1995, US-laitos) (A Venetian Reckoning, 1995, englantilainen laitos)
5. Kuolema tulvan aikaan, 2001, suom. Kristiina Rikman
(Aqua Alta, 1996, US-laitos) (Death in High Water, 1996, englantilainen laitos)
6. Ajasta ikuisuuteen, 2001, suom. Kristiina Rikman
(Quietly in Their Sleep, 1997, US-laitos) (The Death of Faith, 1997, englantilainen laitos)
7. Ylimyksen kuolema, 2002, suom. Kristiina Rikman(A Noble Radiance, 1998)
8. Kohtalokkaat lääkkeet, 2002, suom. Kristiina Rikman(Fatal Remedies, 1999)
9. Ylimpiä ystäviä, 2003, suom. Kristiina Rikman(Friends in High Places, 2000)
10. Myrskyjen meri, 2003, suom. Kristiina Rikman (A Sea of Troubles, 2001)
11. Sokea rakkaus, 2004, suom. Kristiina Rikman (Willful Behaviour, 2002)
12. Oman käden oikeus, 2005, suom. Kristiina Rikman (Uniform Justice, 2003)
13. Seitsemän syntiä, 2006, suom. Kristiina Rikman (Doctored Evidence, 2004)
14. Verikivet, 2007, suom. Kristiina Rikman (Blood from a Stone, 2005)
15. Haurasta lasia, 2008, suom. Kristiina Rikman (Throug A Glass, Darkly, 2006)
16. Ystävä sä lapsien, 2009, suom. Kristiina Rikman (Suffer the Little Children, 2007)
17. Unelmien tyttö, 2010, suom. Kristiina Rikman (The Girl of his Dreams, 2008)
18. Kasvot kuvassa, 2011, suom. Kristiina Rikman (About Face, 2009)
19. Uskon asia, 2012, suom. Kristiina Rikman (Question of Belief, 2010)
20. Turvasatama, 2013, suom. Maija Kauhanen (Drawing Conclusions, 2011)
21. Pedon palkka, 2014, suom. Kristiina Rikman (Beastly Things, 2012)
22. Kultamuna, 2015, suom. Kaijamari Sivill (The golden egg, 2013)
23. Ansionsa mukaan, 2016 Suom. Kaijamari Sivill, Markku Päkkilä (By Its Cover, 2014)
24. Falling in Love, 2015. 
25. The Waters of Eternal Youth, 2016.




***

Juttu on osa Dekkariviikko-teemaa.

7 kommenttia:

  1. Olen lukenut jokusen Leonin, minusta laatu hieman vaihtelee, ainakin Ajasta ikuisuuteen oli minusta huono. Jos kirjat käännetäisiin italiaksi, kääntäjän olisi helpoo se tehdä, kun Leonin tapana on kirjoittaa italiaa tekstinsä sekaan.

    VastaaPoista
  2. Minä muistelinkin, että mun kirja on aika loppu päässä..

    VastaaPoista
  3. Olisikohan Verikivet viimeisin, jonka olen lukenut... aika monta osaa on viime vuosina jäänyt välistä. Monesti mielessä on pyörinyt sarjan uusintaluku ihan alusta asti, sillä jossain vaiheessa luin näitä Brunetteja aivan silmät kiiluen. :)

    VastaaPoista
  4. Brunettia pitää lukea säännöllisesti, muttei liian montaa kirjaa peräjälkeen :-)
    Kurkkaapa muuten blogiini, siellä on sinulle kesähaaste eli kiinnostaako kyökkipsykologia?

    VastaaPoista
  5. Brunettilla pitää käydä kylässä vuosittain tarkistamassa kuulumiset. Se on rituaali, ja siitä selittelinkin omassa dekkariviikon postauksessani.

    VastaaPoista
  6. Tämäpä tuli sopivasti - lukupinossani odottaa nimittäin monen vuoden vänkäämisen jälkeen Leonin sarjan ensimmäinen kirja. Ennakko-odotuksia ei oikeastaan ole, mielenkiinnolla tartun kirjaan ja oletan ehkä saavani jotain hieman hienostuneempaa kuin tämän päivän julmat ja raa'at jännityskirjat antavat lukijalleen.

    VastaaPoista
  7. Luen aina mielelläni Leonin dekkareita. Jopa useaan kertaan vanhimmasta päästä.
    Sieluni lepää kirjallisuuteen ja historiaan perehtyneen Brunettin pohdintojen parissa. Tyylilaji on mieleeni. En ole kiinnostunut nk. toimintadekkareista.

    VastaaPoista