Sivut

maanantai 4. marraskuuta 2013

Miska Rantanen (toim.): Kukkiva syyspervo ruukussa



Nauru toivottavasti pidentää ikää. Ainakin se tekee todella hyvää aina välillä. Kunnon nauruterapiaa tarjoilee Miska Rantasen (VTM) toimittama aivan hervoton Kukkiva syyspervo ruukussa. Olin kuullut ja nähnyt kirjasta mainintoja siellä täällä, ja kun sen sitten havaitsin kirjakaupassa, oli se aivan pakko napata mukaan.

Kukkivan syyspervon alaotsikkona on Kirjallisen viestinnän tähtihetkiä. Sellaisia se tosiaan sisältääkin, tosin tähtihetki on ollut bongaajalla ja toisen saa kirjan lukija. Kyseessä on näet sekalainen kokoelma valokuvia, kuvakaappauksia ja kopioita erilaisista teksteistä, kuten kylteistä, opasteista, kuvateksteistä, käyttöohjeista ynnä muista. Kaikkia yhdistää jonkinlainen virhe, lapsus tai vaikkapa vain sattumalta hassu sijoittuminen muiden viestien lähettyville. Kirjallinen ilmaisu ei totisesti ole helppoa! Mutta onneksi sentään joskus irtoaa kunnon naurut, ainakin toisilta.

Esipuheessa tekijä paljastaa, että kirjan sisällöstä osa on ennen julkaisematonta materiaalia, mutta osa on jo vuosiakin pyörinyt netissä. Jotkut otokset ovat jopa parikymmentä vuotta vanhoja. Lähteet siis vaihtelevat myös. Kirjan parissa naureskellessani minäkin tunnistin joitakin mm. Facebookissa pyörineitä juttuja, jotka siitä huolimatta jaksoivat vieläkin huvittaa.



Itse olisin kirjasta jättänyt pois selvästikin maahanmuuttajataustaisten ravintoloiden ruokalistojen ja mainosten virheelliset tekstit, vaikka niissä hauskoja väärinymmärryksiä onkin. Samaten teho on mennyt jo konekäännösten täysin käyttökelvottomista tuloksista. Ne ovat lähinnä surullisia, eivät enää edes kauhistuttavia.

Hauskimpia ovat aidot kirjoitus- tai painovirheet, jotka muuttavat alkuperäisen tarkoituksen aivan joksikin muuksi, usein pikkutuhmaksi viestiksi. Syynä saattavat olla kiire, huolimattomuus tai vaikka tietotekniikka (joka itse ”korjaa” tekstiä). Kielestä ja sen keinoista kiinnostuneelle nämä ovat herkkua! (Tosin myös vahingonilohan on tunnetusti puhdas ja aito tunne!)



Kirjassa on myös joukko ihmisten keskinäistä viestintää. ”Keskustelut” kuvastavat monia asioita. On ensinnäkin helppoa olla ilkeä ja inhottava kirjallisesti, jos ei tarvitse pelätä kohtaavansa vastaanottajaa kasvotusten. Toiseksi provosointi usein onnistuu. Parhaissa tapauksissa vastapuolelta löytyy huumoriakin.


En malta olla lisäämättä tähän vielä muutamaa ihan omaa otostani, joita on kertynyt kameran muistikortille. Eräänlaista kansanperinteen keruuta tämäkin lienee.





Miska Rantasen sanoin: Nokka pystyssä kohti uusia töppäyksiä!

Miska Rantanen (toim.): Kukkiva syyspervo ruukussa. Kirjallisen viestinnän tähtihetkiä.
Schildts&Söderströms 2013. 167 s.


Ostettu kirjakaupasta.

P.S. Uutta aineistoahan kertyy vauhdilla.

25 kommenttia:

  1. Hoho, kiitos aamunauruista - tulivat tarpeeseen :D Tämähän on sellainen kirjanen, joka minunkin pitää ehdottomasti saada. Olen sillä lailla yksinkertainen, että voin nauraa samoille asioille monta kertaa ja yhä uudelleen ;D

    Hauskat maistiaiset olit laittanut ja sinun omat otoksesi sopivat hyvin teemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Samoin minäkin olen huomannut, että näille parhaista tulee nauraneeksi useaan kertaan :D

      Poista
  2. En toivu tuosta pesämunanuudelista ikinä xDD

    VastaaPoista
  3. Hauska kirja. Tästä lukukokemuksesta syntyi ainakin meillä mielenkiintoisia keskusteluja, koska osasta joutui vitsiä hivenen etsimään. Varsinkin jos on taipumusta lukea huolimattomasti. Kuten Elegia sanoikin, tässä on naurua moneen kertaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnustettakoon tässä, että ihan kaikki jutut eivät auenneet ainakaan kertalukemalla/katselulla :)

      Poista
  4. Pitääpä kurkata kirjakaupassa. On vain kiusallista nauraa itsekseen hyllyjen äärellä.

    Aikonaan minua on naurattanut tällaiset: "Maanviljelijä Peltosella on samanaikaisesti monta nautaa tulessa" tai suutarin kyltti "Ikuista paikkaa täältä ei saa kenkään". Nämä jutut ovat tietysti so last season.

    VastaaPoista
  5. Mahtavaa, että tästäkin aiheesta on tehty kirja! :D Muistan näyttäneeni joskus koulussa oppilaille esim. Facebookin "yhdyssana on yhdyssana" -sivulta näitä juttuja. Sieltä yksi mieleen jäänyt teksti oli juuri tuo "Kukkiva syyspervo ruukussa". Ja nyt tästä on olemassa kokonainen kirja! Nauru pidentää ikää ja virkistyttää kielenhuoltotunteja. Että tästä pientä vinkkiä äikänopeillekin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opetuksen ei tosiaankaan tarvitse olla ryppyotsaista.
      Minulle ei edes kirjasta avautunut, mitä oikein piti tuon syyspervon tilalla oikeasti olla.

      Poista
    2. Jaa-a, ei kyllä minullekaan, en vissiin tunne tarpeeksi kukkia..!

      Poista
  6. Olen jonkin verran lukenut tämän tyylisiä teoksia mm. tuoteselosteiden virheistä, lääkärien saneluista, väärinkuulluista laulunsanoista ja käännöskukkasista. Moni kuva ainakin tuossa kannessa oli tuttu mm. Facebookista, mutta saattaisin kirjan lainata kirjastosta kevennykseksi.

    Minä olen onnistunut ottamaan kerran kuvan leggins-tarjouksesta, jossa mainostettiin edullisia naisten egginsejä. Ei nyt kaikkein hauskin, mutta silti. Tuo "Virvoittavien vetten tykö" kuvasi oli hauska!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naisten egginsit ovat kyllä hyvä :) Virvoittavista vesistä pitää laittaa kyllä kiitos tarkkasilmäiselle työkaverille. Kiitos, PiJ!

      Poista
  7. Voi virvoittavat vedet! :D
    Minuakin tämä kirja nauratti, vaikka osa jutuista olikin jo moneen kertaan nähty.
    (Aikanaan isoimmat naurut kirvoitti se Siwan pillumehu-tarjous.)

    Täällä meidän kaupungissa minua jaksaa naurattaa pieni Kirppupori-kyltti.

    VastaaPoista
  8. Sulla on aina niin hauskoja bloggauksia ja hyviä kirjavalintoja. :D Hyviä nuo omatkin otoksesi.

    VastaaPoista
  9. Painovihreet... eikun pianovirh... no kuiteskin tuollaiset tahattomat lipahdukset ovat NIIN HAUSKOJA :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovatkin :) Onhan mukana vähän vahingoniloa, mutta myös lohdutuksen tuntua, sillä sattuuhan mokia kaikillle.

      Poista
  10. Erään ruokapaikan lounaskyltistä: Tänään palleaa. Oli tehty vierasta välimerellistä ruokaa, mutta nimi vääntyi suomalaiseksi. Ja turistikauden vuoksi oli myös yritetty kääntää ruotsiksi isoäidin muusi, siitä tuli hemmus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei!!! Pallea ei kyllä kovin herkulliselta kuulosta, sen paremmin kuin tuo "kotimuusikaan". :D

      Poista
    2. Ei kun kotiHIIRI, katos kun muusi pitäis olla MOS!

      Vielä tuli mieleeni juttu kirjasta, jossa on norjankielisen kääntäjän kielikukkasia norjasta englantiin. Hän kuvasi mäkihyppääjän alastuloa: He came down with a big FART. Luuli raukka, että fart olisi englanniksi sama kuin norjaksi eli vauhti, mutta kovasti pieraisten sieltä tultiin.

      Naurua kaamokseen. Kiva!

      Poista
    3. Eiih! (Noloa, kielitaitoni on ruåsteessa.) Vielä pahempaa :D

      Nämä ovat kyllä hauskoja!

      Poista
  11. Hih, hauskoja bongauksia :D

    Minua nauratti kovasti mainosständi, jossa opastettiin kohti Angry Birds -nurkkausta, paha vain kun tekstiiin oli tullut kirotushäriö ja siinä luki Angry Birds -runkkaus. Hups... En enää muista missä tuohon törmäsin, saattoi hyvinkin olla kiertävä fb-kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni tuokin kirjasta löytyy (on jo lainassa). Kaksimielisyydet naurattavat meitä kyllä :)

      Poista