Sivut

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Lukemistapahtumako performanssiesitys?


Ryhdyin viime vuoden puolella pienen mutta virkeen kirjallisuuslehti Lumoojan tilaajaksi. Uusimmassa numerossa (2/2012) on kiinnostava juttu Lukemisen esitykset – äänillä ja ilman, joka on Emilia Karjulan käsialaa.

Karjula kirjoittaa mm. ilmiöstä, joka on nostanut runo- ja proosaklubit ääneenlukusessioineen suosituiksi. Kiinnostava ilmiö, johon en täältä maaseudulta ole päässyt juurikaan osallistumaan. Tarkemmin mietittyäni olen sentään, sillä eivätkö joskus esittelemäni runoraadit ole juuri osa tätä ilmiötä?

Minua jutussa kuitenkin kiehtoivat muutamat muut huomiot. Karjula viitta kirjallisuudentutkija Peter Kivyyn, joka on sanonut hiljaa itsekseen lukemisen olevan performanssi, jossa kirjallinen taideteos esitetään aina uudelleen. Vanha tuttu teoriahan on, että vasta lukija ja lukeminen synnyttävät kirjan tai tekstin. Pelkkä kirjoittaminen ei siis riitä tekstin ”tekemiseen”. Mutta uusi näkökulma ainakin minulle on tuo performanssiulottuvuus.

Performanssiin kuuluu myös Karjulankin havainnoima julkinen itsekseen lukeminen: ”Kun asiaa alkaa tarkkailla, huomaa että lukevia ihmisiä löytyy maisemasta paljonkin. Kirjastojen ja muiden ilmeisten paikkojen lisäksi heitä löytyy busseista, metroista, jopa liikennevaloissa.” Karjulan huomio herätti minussa kysymyksiä. Paljonkohan ihmiset miettivät liikkeelle lähtiessään, minkä kirjan mukaansa ottavat? Entä mitkä seikat vaikuttavat siihen, mitä mukaan julkisesti luettavaksi valikoituu? Omiin valintoihin ainakin vaikuttavat kulloisenkin mielialan lisäksi mukaan otettavan laukun koko ja reissun laatu. Kovin vaikeatajuista kirjaa ei kannata hälyisiin paikkoihin valita.

Sattumalta samassa jakelussa Lumoojan kanssa laatikkoon kolahti uusin Ruumiin kulttuuri (2/2012), jossa on Outi Pakkasen laaja haastattelu. Pakkanen kertoo näin: ”…jos junassa luki dekkaria, oli parempi panna Keltaisen kirjaston teoksen suojapaperi päälle.” Näin karu oli dekkarin tila 1970-luvun Suomessa. Mitä kirjoja ei nyky-Suomessa kehtaa tai voi lukea julkisesti?

”Julkisessa tilassa kirjaan syventyminen viestittää joustavaa, kulturellia asennetta, toivetta tulla jätetyksi rauhaan, tai halua keskittyä maallisen vilinän keskellä” kirjoittaa Karjula. Varmaan niinkin, mutta itse otan kirjan matkaan lähinnä torjuakseni pitkästymistä, saadakseni aikani kulumaan rattoisammin odottaessani tai vaikkapa junassa istuessani. Mietittekö te, mitä viestitte lukemalla julkisesti? Entä mitä viestitte kirjavalinnoillanne?

Tuttua kirjablogeissa on myös seuraava Karjulan huomio: ”Myös kotoinen kirjahylly on lukeneisuuden esitys. Se antaa kuvan omistajastaan – onko hyllyssä kirjasarjoja, pokkareita, klassikoita vai valikoiva sekoitus historiaa, runoutta ja hömppää? Etikettioppaat tosin kyseenalaistavat kyläpaikan kirjahyllyjen tonkimisen.” Etikettisäännöistä viis! Jos kirjahylly on olohuoneessa, varmasti silmäilen, millaista kirjallisuutta isäntäväki on esille asettanut. Mitkä kirjat teillä ovat piilossa, mitkä asetettu esille? Minulla ovien takana ovat jotkut tietokirjat ja myös sarjakuva-albumit, ne kun eivät oikein kokonsa vuoksi mahdu hyllyväleihin. Kirjahyllystäni olen julkaissut aikanaan kokokuvankin.

Olisi mukava kuulla ajatuksianne aiheen tiimoilta.

P.S. Piti vielä lisätä tähän, kun aihe oli hautunut kotvasen päässäni, että oikeastaan kirjablogin pitäminenhän on tehnyt omasta lukemisestani performanssia. Kerron kaikille, joita nyt vähääkään sattuu kiinnostamaan, mitä ja miksi luen, milloin ja missä jne. Sitten vielä tuputan sitäkin, mitä olen lukemastani pitänyt tai ajatellut. Kommenttejakin vielä toivon. Performanssi jos mikä!

13 kommenttia:

  1. Hyviä huomioita lukemisesta! Tuli mieleen erään miespuolisen kirjallisuustutkijan kommentti, että mies ei voi näyttäytyä kahvilassa lukemassa kirjaa, jonka kansi on vaaleanpunainen (esim. romantiikkaa). Nykyaikana ehkä raamattu on kirja, jota on aika vaikea lukea bussissa, junissa ja kahviloissa, vaikka lukisi sitä vain tutkijan asenteella. En voi myöskään kuvitella, että kukaan kehtaisi julkisesti lukea kirjaa, jossa tarjotaan apua psyykkisiin ongelmiiin tai joihinkin privaattialueiden ongelmiin tai toimintahäiriöihin. Itse en ikinä lue mitään julkisissa kulkuvälineissä, vaan olen "bussiautisti" (muistaakseni Ruben Stillerin lanseeraama termi, joka tarkoittaa aivokuolleena toljottamista ikkunasta ulos).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bussiautisti on aivan mainio termi ;) Matkustan itse tosi vähän julkisilla, sillä joudun tekemään työmatkat omalla autolla ihan yksin. Mutta voin kuvitella, että mainitsemasi kirjat ovat sellaisia, joita ei haluaisi välttämättä julkisilla paikoilla lueskella, vaikka kyseessä olisi vain puhtaasti ammatillinen tai muu uteliaisuus. Leimautumisen pelko on melkoinen, kuitenkin, vai mitä?

      Poista
  2. Kiinnostava näkökanta. Myönnän, etten ole ennen tullut ajatelleeksi lukemista performanssina enkä myöskään ajatellut, mitä voisin viestittää julkisella paikalla luetulla kirjalla. Yleensä raahaan kirjaa mukanani julkisella paikalla silloin, kun tarina on hyvin mukaansatempaava ja tiedän joutuvani esim. jonottamaan jossain. Kirjan jännittävyys siis ratkaisee: sellaiset hitaammat voin hyvin jättää kotiin odottamaan lukuvuoroa, mutta kiinnostavaan paikkaan jäävät on pakko ottaa mukaan, oli kyseessä sitten vampyyri chick lit tai Paul Auster. :D Minun lukumakuni on kyllä niin laaja, että kirjoja tarkkailemalla siitä ei voi tehdä minkäänlaisia päätelmiä :D Paitsi että olen laaja-alainen lukutoukka.

    Kirjahyllymme on ihan kamalassa kunnossa. enemmän kuin mistään muusta se kertoo siitä, että minulla ei ole minkäänmaan kykyä pitää kotia järjestyksessä. kun muutimme panin kirjat (kirjastonhoitajan tyttärenä) luokan mukaiseen järjestykseen. Parissa kuukaudessa lopputulos oli (lähinnä mieheni ja uteliaan tyttäreni vuoksi) sellainen sekasotku, etten enääe des yritä. Meillä on Freud sulassa sovussa Aku Ankan taskareiden (tietenkin itse kääntämieni ;D) ja Ilkka Remeksen välissä. Kirjoja on tilanpuuteen vuoksi kahdessa rivissä (meillä on n. 1200 kirjaa ja vain 3 metriä leveä lundia)ja vielä vaakatasossa pystyrievien päällä. Joo, järjestelmällisen kirjojen ystävän painajainen...

    P.S. Kiva tietää, että voin odotella Ruumiin kulttuuria piakkoin myös omaan postilaatikkoon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luokittain järjestelty kotihylly vaikuttaa jo nipotukselta ;)) Ehkä tuo nykyinen tila sitten kuitenkin on luontevampaa kirjaihmiselle? Pääasiahan on, että hyllystä (ehkä) löytää rakkaimmat ja tärkeimmät kirjansa, ovatpa ne sitten Akkareita tai Raamattu.

      Poista
  3. Muualla kuin kotona luettavat kirjat valikoituvat lähinnä kuljetusmukavuutensa perusteella, eli olen lukenut aika paljon dekkareita ja muita pokkareita busseissa, ratikoissa, kahviloissa yms. Valinnat vaihtelevat klassikoista lastenkirjoihin tai vaikka Hilja Valtoseen. Sen verran itseriittoinen olen että en juuri välitä mitä muut ajattelevat lukemisistani tai edes odota että ne suurinta osaa kiinnostaisivat (vaikka tiedänkin kyllä joskus uteliaiden silmäilevän mikä kirja on kyseessä ja teen sitä itsekin).
    Voisin jättää kotiin kuitenkin ainakin tuon Raamattu-osaston, mukaanlukien myös vaikka Koraanin tai selkeän poliittiset teokset. Joskus olen lukenut kirjaa History of Anarchism julkisissa liikennevälineissä, mikä herätti kiinnostunutta kommentointia kanssaihmisissä, mikä joskus voi olla tietysti ihan kiva muttei niin kauheasti innostanut kun suuri osa siitä oli sellaista "systeemi haisee" tasoista.

    Kirjahyllykin on täytetty enemmän sen mukaan miten mihinkin kohtaan sopii, lähinnä se edustaa eklektismiä. Paraatipaikalla silmän korkeudella löytyy mm. rivi Aku Ankan taskukirjoja, Euripideen näytelmiä, ritarirunoutta ja se Raamattu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalaiseen kulttuuriin ei taida kauheasti kuulua tuo, että kirjasta aletaan ihan spontaanisti keskustella vieraitten kesken. Taitaa tuo kertomasi esimerkki olla valitettavasti ainoita poikkeuksia? Karjula sanoo, että lukemalla viestii, ettei halua tulla häirityksi. Sitä pelkoa ei kyllä minusta Suomessa ole muutenkaan!

      Poista
  4. Kuljetan useinkin kirjaa laukussani. Mukana kuljetettavan kirjan tulisi olla kevyt ja pienikokoinen, itse suosin pokkareita. Laukkukirjan olisi hyvä olla myös sellainen ettei se vaadi täydellistä ja keskeytymätöntä lukemista. Eräässä vaiheessa kuljin junalla usein Joensuun ja Tampereen väliä. Vieläkin ikävöin sitä keskeytymätöntä lukemiseen omistettua aikaa. Odotushuoneissa tulee mukana olevasta kirjasta huolimatta usein luettua niitä vanhoja naistenlehtiä.

    Julkisilla paikoilla yritän uteliaana kurkistella mitä toiset lukevat. Nykyisin voin lukea aikalailla mitä vain, mutta joskus olen joissakin yhteyksissä valinnut lukukirjan myös vaikuttaakseni tietynlaiselta. Yritän olla luokittelematta ihmisiä heidän lukemiensa kirjojen perusteella, koka itsekin luen erilaisia kirjoja eri tilanteissa. Uskonnollinen kirjallisuus voi kyllä herättää huomiota ja leimata lukijaansa.

    Kirjahyllyni sisältää hyvin sekalaisen joukon kirjoja eri aloilta. Kovin tarkkaa kuvaa lukemisistani se ei kuitenkaan anna, sillä luen paljon kirjaston kirjoja. Useimmiten hyllyä kommentoidaankin ihmettelemällä kirjojen määrää. Tuttavissani on paljon ihmisiä, jotka eivät lue.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oivallisesti määritelty laukkukirja! Juuri noin: sopiva koko/paino, myös sopiva keveys sisällön suhteen toivottava ;)

      Kirjojen määrä ihmetyttää ehkä meidänkin kodissamme, vaikka olen oikeasti hävittänyt (siis laittanut kiertoon) laatikoittain kirjoja. Kaikki paljon lukevatkaan eivät vain käsitä hamstraamisaddiktiota ja omistamisen riemua :)

      Poista
  5. Olipas ajankohtaisia kysymyksiä. Mietin nimittäin eilen kirjaa lukiessani hetken verran mahdollisuutta joutua televisiokameroiden kuvattavaksi, koska makoilin lukemassa Olympiastadionin katsomossa odotellessani EM-kisojen tapahtumien alkamista. Siinä olisi Petja Lähde saanut ilmaisen mainoksen. :)

    Yleensä luen busseissa, pysäkeillä, junissa juuri niitä kirjoja, jotka ovat kesken. En erityisesti siis suosi matkalukemisena pokkareita yms. Ja aina yritän vähän vakoilla, että mitä muut ihmiset lukevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa ollutkin makoisa kuvaustilanne ;) Tuota puolta muuten en ollut tullutkaan ajatelleeksi, että lukemalla jotakin kirjaa julkisella paikalla samalla ikään kuin mainostaa sitä.

      Poista
  6. Olisi hauskaa, jos tekisit viihteellisen kesätutkimuksen aiheesta, mitä kirjoja julkisilla paikoilla voi lukea ja mitkä kirjat herättävät ihmisissä voimakkaimman reaktion. Olettaen tietysti, että pokkasi pitää etkä pelkää, että maine menee, jos tutut näkevät. Lukisin mielelläni tässä blogissa, miten ihmiset reagoivat raamatun lukemiseen julkisella paikalla tai mitä ihmiset sanovat, jos luet politiikkaa, romantiikkaa, sarjakuvia, dekkareita, psykiatriaa jne julkisella paikalla. Näin mutu-tuntumalla luulisin, että eniten sävähdyttäisi raamattu. Itse voisin kokeilla, sanooko kukaan mitään, jos luen Kalevalaa julkisella paikalla. Onhan sekin vähän erikoinen valinta. Siihen pokkani riittää juuri ja juuri ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalevalan lukeminen puistossa/junassa/terassilla olisikin kiva koe ;)
      Ja idea ihmiskokeesta on hieno, kiitos, mutta täällä maalla ei oikein onnistu. Idean saa siis vapaasti napata kuka vain, joka joutuu tai saa viettää aikaansa ihmisten ilmoilla!

      Poista
  7. En ole vielä ehtinyt lukea tuota Karjulan juttua, mutta ajankohtainen aihe itselleni! Järjestin juuri viikonloppuna kirjahyllyjä ja valokuvasin niitä blogiinkin! Miten julkista! Tuo kirjojen lukeminen junassakin huvituttaa, kun olen joskus miettinyt, että pitäisköhän olla suojapaperit vanhojen tyttökirjojen ympärillä...kyllä ne taitavat välillä ihmisiä kummastuttaa! :)

    VastaaPoista