Sivut

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Minna Canthia sarjakuvina


Suomalainen sarjakuva viettää 100-vuotisjuhliaan tänä vuonna, ja sen innoittamana kotikaupunkini taidemuseossa on sarjakuva-aiheinen kesänäyttely nimeltään Telttaretki – suomalaista nykysarjakuvaa. Näyttelyssä on esillä töitä kaikkiaan kahdeltatoista tekijältä. Työt ovat keskenään hyvin erilaisia. On melko perinteisiä tauluja, maalaussarjoja, installaatioita ja sitten erikokoisia sarjakuvia ja maalausten ja sarjakuvien sekoituksia. Neljän euron sisäänpääsymaksuun sisältyy myös hieno näyttelykatalogi, sarjakuvalehti, jossa on typäkät esittelyt taiteilijoista ja jokaiselta aukeaman verran sarjakuvaa näytteeksi.

Oma sarjakuvatuntemukseni on häpeällisen huono. Niinpä tunnistin näyttelyn tekijöistä vain Katja Tukiaisen, jonka pastellinsävyisistä tyttöaiheisista töistä myös pidin kovasti. Jotkut työt olivat aika rankkoja, toisia taas olisi pitänyt jäädä tutkailemaan pitkäksikin aikaa. Monissa töissä rikotaan taiteenlajien raja-aitoja, ja aika moni tekijöistä tekee myös muuta taiteeseen liittyvää kuin sarjakuvaa: runoja, lavastuksia jne. Useat ovat julkaisseet töitään ulkomailla ja saaneet kansainvälisiä palkintojakin.



Näyttelystä ostin mielenkiintoisen kirjan Minna & miehet – Minna Canthia sarjakuvina. Tätähän ei voinut olla ostamatta! Kirjassa on kuusi Canth-aiheista sarjakuvatarinaa. Mukana olevista kuudesta miespiirtäjästä Jyrki Heikkisen, Reijo Kärkkäisen ja Jyrki Nissisen töitä on myös Telttaretki-näyttelyssä. Muut tekijät ovat Pentti Otsamo, Jope Pitkänen ja Petteri Tikkanen. Osa tarinoista perustuu suoraan johonkin Minna Canthin tekstiin, kuten Jyrki Nissisen mukaelma Köyhää kansaa -novellista. Mukailu tarkoittaa tässä sitä, että tarina on siirretty nykyaikaan.  Pentti Otsamo taas on tehnyt novellista Kuoleva lapsi sarjakuvaversion, joka noudattaa alkuperäistekstiä tarkasti. Tästä pidin itse ehkä eniten, koska alkuperäinen novelli on niin tuttu. Jyrki Heikkisen sarjakuva Epäluulo on niin viitteellinen, että siitä on vaikea saada selkoa, varsinkin kun pohjateksti on vieras. Piirrosjälkikin on vaativaa.

Toiset piirtäjät taas ovat tarttuneet aiheeseensa rohkeammin. Jope Pitkäsen Kiss & Tell kertoo piirtäjän ja Minna Canthin patsaan käymästä kännykkäkeskustelusta. Aika huikea, ja on Pitkänen lukenut ainakin Canthin kirjeenvaihtoa tarkasti.

Minna & miehet – Minna Canthia sarjakuvina
Asema. Pohjois-Savon taidetoimikunta. 2010.

2 kommenttia:

  1. Vau, mikä kirja! Enpä ollut tällaisesta kuullutkaan, mahtava idea!

    VastaaPoista
  2. Hipeltelin tätä akateemisessa torstaina, mutta onnistuin vastustamaan :-) Idea on ovela!

    VastaaPoista