Lina Wolff: Rakastajat

 

Lukupiirimme kirjaksi valikoitui ruotsalaisen Lina Wolffin romaani Rakastajat. Ehdotin kirjailijaa ja tätä teosta itse, ja se hyväksyttiin yksimielisesti.

Perusteluni olivat, että kirjailijan nimi ja hänen suomennettujen teostensa kannet olivat kyllä tuttuja, mutta en ollut lukenut ainuttakaan hänen kirjoittamaansa kirjaa. Loppukesästä törmäsin Wolffin uusimman suomennoksen Ruumiit jotka hautasimme esittelyn yhteydessä tietoon, että Wolff oli saanut tästä romaanista toisen August-palkintonsa.

Kirjailija on siis mitä ilmeisimmin aivan kärkinimiä Ruotsin nykykirjallisuudessa, mutta minä en tiennyt hänestä yhtään mitään. Vähän lohdutti, ettei kukaan muukaan lukupiirissämme paikalla olleista tiennyt. Valitsimme luettavaksi Rakastajat, koska se toi Wolffille ensimmäisen August-palkinnon ja koska sitä oli hyvin saatavana lainaan kirjastoista, olihan se ilmestynyt jo kaksi vuotta sitten (sarkasmia).

August-palkinto on Ruotsin arvostetuin kirjallisuuspalkinto, eli sitä voi ainakin joiltakin osin verrata Finlandia-palkintoomme. Perustamisidea on sama, eli August-palkinnon perusti Ruotsin kustannusyhdistys vauhdittamaan kirjamyyntiä. Palkinto on jaettu ensimmäisen kerran vuonna 1989. Finlandia-palkinto on siis viisi vuotta vanhempi palkinto. August-palkinnossa on samat kolme kategoriaa kuin Finlandia-palkinnossakin. Samaten esiraadit valitsevat kuusi teosta varsinaisiksi ehdokkaiksi kustantamojen lähettämien teosten joukosta.

Tässä kohtaa on sitten radikaali eroavaisuus, sillä Ruotsissa muodostetaan 63-henkinen (!) asiantuntijavalintaraati, joka äänestää voittajan. Meillähän voittajan valitsee kuudesta ehdokkaasta yksi henkilö, jonka ei tarvitse olla kirjallisuuden asiantuntija. Palkintosumma on noin 9000 euroa, ja se on pysynyt koko ajan samansuuruisena (Finlandia-palkinto on parhaillaan 30 000 euroa).

August-palkinto on himoittu kunnia, koska sillä on suuri vaikutus palkitun teoksen ja kirjailijan koko tuotannon myyntiin. Jo ehdokkuuden arvioidaan vaikuttavan merkittävästi myyntilukuihin. Palkintoa arvostetaan myös kansainvälisesti, ja sen saaminen tarkoittaa yleensä myös laajaa käännösoikeuksien myyntiä.

Kaunokirjallisuuden August-palkinnon on tähän mennessä saanut kaksi kertaa vain kolme kirjailijaa:

Kerstin Ekman

Per Olov Enquist

Lina Wolff

Vertailun vuoksi kerrattakoon, että Finlandia-palkinnon on saanut kahdesti neljä kirjailijaa:

Bo Carpelan (vuosina 1993 ja 2005)

Olli Jalonen (vuosina 1990 ja 2018)

Jukka Viikilä (vuosina 2016 ja 2021)

Pajtim Statovci (vuosina 2019 ja 2024)

Lina Wolff sai ensimmäisen August-palkinnon vuonna 2016 ilmestyneestä romaanista Rakastajat. Se on ilmeisesti hänen kolmas teoksensa ja toinen romaaninsa. Palkinto teki teoksesta Wolffin läpimurtoteoksen sekä kaupallisessa mielessä että kriitikoiden keskuudessa.

Toinen August-palkinto, jonka Wolff sai romaanistaan Ruumiit jotka hautasimme, vahvisti kirjailijan aseman kirjallisena instituutiona Ruotsissa. Häntä pidetään nykyään yhtenä sukupolvensa merkittävimpänä pohjoismaisena kirjailijana. Menestystä on tullut myös laajemmin kansainvälisesti, sillä Wolffin tuotantoa on käännetty yli kahdellekymmenelle kielelle. Tämä on harvinainen saavutus ruotsalaiselle nykyprosaistille.

Rakastajat sai August-palkinnon lisäksi Svenska Dagbladetin kirjallisuuspalkinnon (3000 euroa) ja PEN Translates Award -palkinnon (n. 3000 euroa).

Millainen teos sitten lukupiirimme valitsema Rakastajat on? Takankansiteksti lupaa:

”Rakastajat on seksiä ja epätoivoa moottorinaan käyttävä, aivoja kihelmöivä ja absurdi kulttiromaani miesneromyytin tuhosta.”

Kansilieve jatkaa:

”Rakastajat on menestysromaani himosta ja kirjallisuudesta sekä niiden kaameista vääristymistä. Keskiössä on miehen katse naiseen, viettely ja nöyryytys mutta myös tarve koskettaa ja tulla ymmärretyksi.”

Ei siis aivan sellaista kirjallisuutta, jota pääasiassa luen. Mutta perääntyäkään ei oikein voi, kun on itse kirjaa ollut ehdottamassa!

Romaani jakautuu kolmeen osaan, jotka on nimetty päähenkilöiden mukaan: Ellinor, Max ja Lucrezia. Tarinat ovat erillisiä, mutta ne liittyvät kuitenkin yhteen joistakin kulmistaan, ja kun päästään viimeisen osan loppuun, se täydentää ensimmäisen osan tapahtumia. Tarinat ikään kuin limittyvät toisiinsa. Kaikki tarinat on kerrottu minämuodossa.

Skånelaiselta pikkupaikkakunnalta kotoisin oleva Ellinor on etsinyt seuraa deittisivustolta. Ilmoitus on hieman huolestuttava:

Olen 36-vuotias ja etsin hellää, mutta en liian hellää miestä.

Yllätyksekseen Ellinor saa paljon vastauksia ja valitsee heidän joukostaan tukholmalaisen Caliston. Ellinor ei epäröi lähteä tapaamaan miestä Tukholmaan. Siellä paljastuu, että mies on hyvin ylipainoinen ja ammatiltaan kirjallisuuskriitikko.

”Toivoin, ettei hän olisi liian intellektuelli. Minua ei huvita naida, jos olen ensin keskustellut kirjallisuudesta, en kaivannut sellaista kokemusta.”

Ensimmäinen ilta Caliston hienossa merenrantatalossa päättyy Ellinorin kannalta epämiellyttävästi. Kostaakseen saamansa kohtelun Ellinor polttaa käsikirjoituksen, jonka Calisto on saanut luettavakseen ihailemaltaan kirjailija Max Lamasilta. Käsikirjoituksesta ei ole olemassa muuta kopiota kuin Caliston hallussa ollut paperinippu. Kaikesta tästä huolimatta Ellinor jää Caliston luo epämääräiseksi ajaksi. Hän kuluttaa aikaansa lukemalla Caliston hyllystä löytämäänsä Michel Houellebecqin kirjoja. Lopulta taloon tulee sokea nainen, joka kertoo olevansa kirjailija Max Lamasin meedio ja Caliston ex-vaimo.

Keskimmäisessä osassa kerrotaan, miten Caliston ex-vaimosta tuli kirjailija Max Lamasin meedio. Keskeisempää kuitenkin on tarina siitä, miten Tukholman World Trade Centerin vastaanottovirkailijasta tulee hetkeksi Maxin rakastajatar. Suhde päättyy siihen, että nainen langettaa Maxin päälle kirouksen. Sitä ennen Max näkee WTC:n sohvapöydältä löytämästään aikakauslehdestä jutun italialaisesta perheestä, jonka isoäiti on maan viimeinen markiisitar.

Kolmannen osa päähenkilö on markiisittaren tyttärentytär Lucrezia, joka muistelee kahden vuoden takaisia tapahtumia. Kirjailija ja toimittaja Max Lamas halusi tulla Italiaan tapaamaan Lucrezian isoäitiä ja kirjoittaa tästä lehtiartikkelin. Samaan aikaan Max kirjoitti myös käsikirjoitusta, joka muutaman käänteen jälkeen päätyy Caliston kirjoituspöydälle ja lukija saa tietää, mikä on aikanaan tahrinut osan sen sivuista.

Mutta juoni ei ole Rakastajien pääasia. Kyse on tosiaan erilaisista suhteista, seksistä ja vallankäytöstä ihmissuhteissa ja erityisesti seksisuhteissa. Katse on olennainen. Miten toista ihmistä katsotaan? Mitä nähdään, kun katsotaan omaa kuvajaista peilistä? Kuka on suhteessa niskanpäällä ja millä keinoin? Seksi on ihmisiä käynnissä pitävä voima, ja seksiä tuntuu kirjassa olevan paljon, mutta seksiakteja ei kuvata kovinkaan yksityiskohtaisesti. Kuvattu henkilöiden tuntema himo on monella tavalla brutaalia.

Wolff viljelee avokätisesti erilaisia kirjallisia viitteitä ja kommentoi purevasti kirjallisuusmaailmaa. Calisto tekee työkseen kulttuurijournalismia ja kirjallisuuskritiikkiä, mutta hänen kotonaan on vain yksi kapea kirjahylly. Siinä tosin on kirjoja kahdessa rivissä, ja Ellinoria kiinnostavat kirjat on piilotettu takariviin. Max sanoo suoraan olevansa tylsää virastotyötä tekevän vaimonsa elätti. Päivät hän kuluttaa ahkeroiden kuljeskelemalla kaupungilla odottamassa inspiraatiota. Merkillinen käsikirjoitus tuntuu elävän omaa elämäänsä Wolffin kirjan sivuilla.

Lukupiirin idea toimi taas hienosti. Luin kirjan, jota en olisi ilman lukupiiriä tullut lukeneeksi. Jos olisin siihen tarttunut ilman tätä kannustinta, se olisi todennäköisesti jäänyt kesken. En voi sanoa juurikaan ymmärtäneeni tätä teosta, tai varsinaisesti pitäneeni siitä. Se ei kuitenkaan ole hankalalukuinen eikä tekstin pintataso mitenkään vaikea. Siitä vain on hankala saada otetta.

Sanoin aikaisemmin, että juoni ei Rakastajissa ole varsinainen pointti. Ensin tuntui, että mitään juonta ei edes ole, mutta lopussa avautuva näkymä alkuun viimeistään johdattaa toiseen loppupäätelmään. Juoni kyllä on, mutta se ei etene suoraviivaisesti. Lukija joutuu sen itse kokoamaan.

En tunne Michel Houellebecqin tuotantoa ja ajatuksia lainkaan, mikä hyvin ilmeisesti hankaloitti Rakastajien avautumista ja sen idean oivaltamista. Tästä saan tietysti syyttää vain itseäni ja heikkoa yleissivistystäni.

Kiitän Rakastajia kompaktista koosta. 240-sivuinen romaani ei ole liian tuhti, ja kolmeen osaan jakautuminen vielä helpotti luku-urakan rytmittämistä.

Lina Wolff: Rakastajat (De polyglotta älskarna)
Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom.
Otava 2024. 240 s.
Otavan kirjasto -sarja nro 312.

Lainattu kirjastosta.

Vuoden 2026 August-palkintoehdokkaat julkaistiin sopivasti tämän jutun kirjoittamisen aikaan:

Kaunokirjallisuus (Årets svenska skönlitterära bok)

Magnus Dahlström: Vinter 
Inger Edelfeldt: Skönheten 
Maxim Grigoriev: Adrian 
Karolina Ramqvist: Nattsäsong 
Ingela Strandberg: Under sjöarna 
Klas Östergren: Inkokt ruda