Tommi Laiho: Kuolevaiset

 

Kuolevaiset-niminen rikosromaani täydentää Tommi Laihon teossarjan trilogiaksi. Aiemmat osat Uhanalaiset ja Rikotut ilmestyivät vuosina 2021 ja 2022, joten päätösosaa on saatu hieman odotella. Odotus kuitenkin palkitaan, sillä Kuolevaiset lunastaa hienosti siihen ladatut odotukset.

Trilogian osat ovat itsenäisiä teoksia jopa siinä määrin, että kustantaja Myllylahti (tai kirjailija) ei ole nimennyt sarjaa mitenkään. Kustantamon sivuilla ja Kuolevaisten kansiliepeessäkin puhutaan vain rikostrilogiasta.

Vaikka sarjan osat ovat rikosjuonensa osalta täysin itsenäisiä, seurataan niissä kuitenkin päähenkilöiden työurien ja yksityiselämän käänteitä jatkumona. Jos siis haluaa seurata, miten helsinkiläiset rikostutkija Karita Haapakorpi, psykiatri Amina Rehmann ja tilastomatemaatikko Juha Huhtala tutustuvat toisiinsa ja ryhtyvät tekemään yhteistyötä, kannattaa aloittaa sarjan alusta. Mutta Kuolevaiset voi aivan mainiosti lukea, vaikka ei olisi aiempia osia vielä ottanutkaan haltuun ja palata sitten aiemmin ilmestyneiden teosten pariin.

Kolmannessa romaanissa Aminan ja Juhan suhde on kehittynyt siihen pisteeseen, että Juha on useaan kertaan kosinut ja saanut rukkaset. Kuviosta on tullut jonkinlainen pariskunnan keskinäinen lempeä vitsi, mutta Juha on kyllä ehdottoman tosissaan. Hänen tilanteensa kuitenkin muuttuu tarinan aikana merkittävästi, kun hän saa lääkäriltään huonoja uutisia. Miten kertoa tilanteesta Aminalle tai ylipäätään kenellekään?

Karita Haapakorven tilanne kriisiytyy työpaikalla, kun vakavien rikosten yksikkö saa uudeksi esihenkilökseen rikostarkastaja Jääskeläisen. Uuden pomon toimintatavat lamauttavat yksikön työskentelyn nopeasti, ja Karita ajautuu avoimeen konfliktiin esihenkilönsä kanssa kesken kiperän tutkinnan.

Kuolevaiset alkaa aivan loistavalla, kirjaimellisesti räjähtävällä prologilla. Iäkäs rouva saapuu kutsumattomana vieraana teollisuusalueella sijaitsevalle Pirados-moottoripyöräjengin kerholle, jossa on paikalla vain jengin presidentti. Kun mies tarjoaa rouvalle tämän pyytämää vesilasillista, vetää vanhus käsilaukkunsa uumenissa käsikranaatista sokan irti.

Räjähdys moottoripyöräjengin tiloissa herättää tietysti laajaa huomiota. Poliisi on kuitenkin täysin ymmällään. Miten iäkäs nainen on päätynyt jengin tiloihin? Miten ja miksi räjähdys on tapahtunut?

Kun kuolemansairas nainen ampuu keskellä kirkasta päivää ravintolan portieerin kadulle, alkaa Karitan aivoissa kehkeytyä uskomattomalta tuntuva teoria. Yhdistikö tapauksiin liittyviä naisia jokin? Ainakin he kumpikin tiesivät päiviensä olevan luetut. Mikä on ollut tekojen motiivi? Entä mistä ihan tavalliset naiset ovat hankkineet armeijatason aseita käyttöönsä? Ohjaileeko joku tappajia taustalla? Onko tapauksia kenties tulossa lisää?

Kysymyksiä on vilisemällä, ja lukija tietää, että aika on nopeasti hupenemassa. Mutta tutkimuksetkin etenevät niin virallisilla kuin vähemmän virallisillakin rintamilla. Myös Juhalla on oma teoriansa taustalla häilyvästä voimasta. Voisiko hän auttaa Karitaa ja Aminaa saamaan salaperäisen johtohahmon kiinni?

Tommi Laiholla on selkeästi erottuva persoonallinen kertojanääni. Aiempien rikosromaaniensa tavoin Laiho pureutuu Kuolevaisissakin syvälle ihmismielen syövereihin. Ihmisiä kuvatessaan hän onkin parhaimmillaan. Tutut päähenkilöt ovat inhimillisiä kaikkine karheuksineen ja pienine heikkouksineen. Heihin on aiemmat kirjat lukenut lukija jo hyvinkin kiintynyt.

Kirjailijan helmasynti taas tuntuu olevan viehtymys jonkinlaiseen saarnaamiseen. Muutamaan kertaan Kuolevaisten kerronta pääsee luiskahtamaan yleiseen maailmantuskaan liittyvän paasauksen puolelle.

Omintakeinen juonikudelma toimii kuitenkin erinomaisesti. Ylempänä kuvaamani prologi on parhaita koskaan lukemiani rikosromaanin aloituksia. Ja kun syyllinen kaiken takaa lopulta paljastuu, voi lukija vain todeta tulleensa pahemman kerran sumutetuksi ja samalla manata, että olisihan se pitänyt arvata!

Tommi Laiho: Kuolevaiset
Myllylahti 2026. 364 s.

Arvostelukappale.

Tommi Laihon rikosromaanitrilogia:

Uhanalaiset
Rikotut
Kuolevaiset