Sivut

keskiviikko 23. helmikuuta 2022

T. J. Klune: Talo taivaansinisellä merellä

 


"Meillä kaikilla on ongelmamme. Minulla on vararengas vyötäröllä.
Hänellä on Saatana isänä.
Ei mitään, mitä ei saataisi selvitettyä, kunhan vain yritämme tarpeeksi."


Linus Baker työskentelee Maagisen Nuorison Huolenpito-Osaston (MNHPO) ankeaakin ankeammassa virastossa tunnollisena ja sääntöjä kirjaimellisesti noudattavana sosiaalityöntekijänä. Työpaikka on kaukana mukavasta, mutta työ on tärkeää. Linuksella on suuri vastuu orpokoteihin sijoitettujen maagisten lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Hänellä ei ole ainuttakaan virhemerkintää ms Jenkinsin lipevän apulaisen Guntherin millintarkasti pitämässä kirjanpidossa.

Jos työpaikalla on ankeaa, yhtään paremmin ei mene Linuksen yksityiselämässä. Kaupungissa sataa kirjaimellisesti koko ajan. Pieni asunto on kalsea, naapuri kaikkea muuta kuin ystävällinen ja Linuksen kissa Calliopekin on lähinnä tyly isännälleen. Rakkauselämäkin taitaa olla lopullisesti kuivahtanut. Lohtua Linus saa vain rakkaiden vinyylilevyjensä kuuntelusta.

Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Linus kutsutaan yllättäen viraston Äärimmäisen Korkean Johtoportaan vastaanotolle ja hänelle annetaan poikkeuksellinen ja erittäin salainen tehtävä. Linuksen on matkustettava valtameren rannalle Marsyasin saarella sijaitsevaan orpokotiin ja tarkkailtava sen toimintaa kokonaisen kuukauden ajan. Orpokotia johtaa arvoituksellinen Arthur Parnassus, ja siellä asuu vain kuusi lasta, mutta he ovat erityisen poikkeuksellisia tapauksia jopa MNHPOn mittapuulla. Erityisin heistä on 6-vuotias poika Lucy, joka Linuksen täydelliseksi kauhuksi on maagiselta lajityypiltään – antikristus.

T. J. Klune on yhdysvaltalainen kirjailija, jonka teoksissa on mukana romantiikkaa ja fantasiaa sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia hahmoja ja niihin liittyviä teemoja. Hän on kirjoittanut useita sarjoja, kuten Green Creek ja Tales from Verania, joista ensimmäisessä on päähenkilönä seksuaalivähemmistöön kuuluva ihmissusi. The Extraordinaries -sarja on suunnattu nuorille aikuisille.

Talo taivaansinisellä merellä on Klunen ensimmäinen itsenäinen eli sarjoihin kuulumaton romaani. Sen idean taustalla ovat alkuperäisväestöjen lapsien kohteluun liittyvät tositapahtumat Kanadassa ja USA:ssa. Klune halusi kirjoittaa romaanin, joka osoittaisi, miten tärkeää on hyväksyä kaikki lapset sellaisina kuin he ovat ja antaa heille turvalliset kasvuolosuhteet. Teos on ollut Yhdysvalloissa myyntimenestys, ja se on saanut useita palkintoja.

Ylisanoja ja erityisesti sanaa ’ihana’ tulisi visusti välttää, jos haluaa esiintyä itseään kunnioittavana kirjabloggaajana. Tämän kirjan yhteydessä on kuitenkin luovuttava tästä periaatteesta, sillä Talo taivaansinisellä merellä oli yksiselitteisen ja kertakaikkisen ihana lukukokemus!

Karkkimaisten kansien perusteella laitoin kirjan alkuaan odottelemaan nuortenkirjapinooni, mutta kun jossain vaiheessa julkaisin kuvan kyseisestä pinosta, minua oikaistiin, ettei Klunen teos suinkaan ole nuortenkirja. Hieman tätä epäillen lähdin lukemaan, mutta pian totesin, että kohderyhmän haarukoiminen on tässä tapauksessa harvinaisen turhaa. Kirja puhuttelee varmasti lukijaa kuin lukijaa, joka vain antautuu sen vietäväksi. Kuvittelisin, että se sopii hyvin jopa 8–10-vuotiaille ääneen luettavaksi. Se ei ole liian pelottava eikä missään tapauksessa sopimattoman rohkea, vaan vain kutkuttavan jännittävä ja lempeän hauska. Mutta yhtä hyvin se sopii kaltaiselleni kypsään ikään ehättäneelle jo miltei kaiken nähneelle ja aavistuksen ehkä kyynistyneelle lukijalle. Kirja on kirjoitettu taitavasti monitasoiseksi, joten yhteiset lukuhetket eri ikäisten kesken ovat varmasti antoisia.

Pintataso on hulvatonta maagista realismia parhaimmillaan, mutta paljoakaan ei tarvitse raaputtaa huomatakseen, että kyse on hyvin perustavanlaatuisista asioista: oikeudesta olla oma itsensä, vapauteen ja rakkauteen; siitä, miten vaikeaa on hyväksyä erilaisuutta ja miten helppoa on lietsoa pelkoa ja vihaa. Tarina on kuitenkin toivoa herättävä ja lempeä. Tulin tämän kirjan lukemisesta todella hyvälle mielelle, oikeastaan onnelliseksi!

”Hassua, kuinka kaikki järjestyy, vai mitä?
Että saatamme löytää mitä odottamattomimpia asioita silloin, kun emme edes etsi niitä.”

 

T. J Klune: Talo taivaansinisellä merellä (The House in Cerulean Sea)
Suom. Mika Kivimäki.
Karisto 2021. 446 s.
Äänikirjan lukija Paavo Kääriäinen, kesto 13 h 51 min.

Arvostelukappale. Äänikirja Storytel.

3 kommenttia:

  1. Tähän täytyy jossain vaiheessa tutustua! Vaikuttaa ihastuttavalta. :)

    VastaaPoista
  2. Yksi parhaimmista lukemistani kirjoista. Ja: ehdottomasti IHANA!

    VastaaPoista
  3. Yksi parhaimmista lukemistani kirjoista. Ja, ehdottomasti IHANA!

    VastaaPoista