Sivut

torstai 2. heinäkuuta 2020

Nonna Wasiljeff: Tomupoika



Vuoden 2018 keväällä olen pohdiskellut Nonna Wasiljeffin Loukkupoika-romaanin luettuani sen genreluokittelua ja kohderyhmää. Kustantaja luokitteli Loukkupojan nuorille aikuisille ja teineille suunnatuksi fantasiatrilleriksi, itse taas fantasia-aineksia sisältäväksi dystopiaksi. Wasiljeff on kertomansa mukaan kirjoittamisvaiheessa muuttanut päähenkilön 12-vuotiaasta 15-vuotiaaksi, koska tarina on niin synkkä ja osin väkivaltainenkin. Omasta mielestäni Aaron olisi voinut olla vieläkin vanhempi, sillä Loukkupoika ei oikein istu perinteiseen nuorille suunnatun fantasian muottiin, mutta ei ole oikein YA-romaanikaan. Päähenkilön ikähän ei tosin suoraan kerro, mikä on teoksen kohderyhmä.

Aivan samojen kysymysten äärelle palasin Loukkupojan jatko-osan Tomupojan parissa. Tarina jatkuu suoraan siitä, mihin se Loukkupojassa jäi. Aaron on rankkojen vaiheiden jälkeen päässyt pakoon Loukusta mutta päätynyt kohtaamaan omat juurensa. Järkytyksekseen hän on saanut tietää olevansa Tomu, kuuluvansa omien perivihollistensa joukkoon. Hänet on otettu kiinni, ja hänen koulutuksensa Tomuksi on aloitettu. Aaron on myös löytänyt lapsuudenystävänsä Sofian, mutta valitettavasti tämä ei tunnista Aaronia eikä selvästikään muista menneisyydestään mitään.

Isän etsintäkin osoittautuu hankalaksi, sillä hänen henkilöytensä tuntuu kiinnostavan myös aivan Tomujen ylimpiä virkamiehiä, mutta kukaan ei muista hänen nimeään tai kasvojaan. Kaikki tiedot isästä on pyyhitty niin asiakirjoista kuin ihmisten muisteistakin. Myös Aaronin äitiin tuntuu liittyvän isoja salaisuuksia. Näyttää yhä väistämättömämmältä, että Aaronin on kaikesta vastentahtoisuudestaan huolimatta ennemmin tai myöhemmin palattava Loukkuun selvittämään asiat.

Kahdessa vuodessa olin unohtanut kovin paljon Loukkupojan juonesta, joten pikakuuntelin sen ennen Tomupojan lukemista (ja totesin, että nopeutettu äänikirja on kauheaa kuunneltavaa!). Siltikin tuntui, että tarinan maailmaan sujahtaminen takkusi. Aaron yrittää sopeutua uuteen tilanteeseensa, ja sitä auttaa huomio, että myös Tomut käyttävät Luontoa. Heitä koulutetaan oman vahvuutensa käyttöön nuoresta asti, joten Aaron on pahasti jäljessä Loukussa viettämänsä ajan takia.

Luontonsa lisäksi Aaronilla on kyky halutessaan livahtaa Varjoihin eli jonkinlaiseen rinnakkaistodellisuuteen. Silloin reaalimaailmassa olevat eivät voi nähdä häntä. Varjomaailmaan liittyy kuitenkin omia sääntöjään ja vaaroja, jotka ovat Aaronille vieraita, joten ongelmia on siitäkin suunnasta tiedossa. Lisäksi Syvyys kutsuu häntä jatkuvasti. Tämä kolmas todellisuuden taso jäi ainakin minulle kovin hämäräksi. Samaten arvoitukselliseksi jää lopulta Tomujen hallitseman yhteiskunnan rakenne.

Tomupoika on Loukkupoikaa vaativampi luettava, ja ehdottomasti suosittelen lukemaan romaanit perätysten. Niin pysyy parhaiten mukana juonessa. Vaativaksi kirjat tekee juonen monikerroksisuuden lisäksi omalakisen maailman aukkoisuus. Myös synkällä yleistunnelmalla on vaikutuksensa. Aaronille tai kenellekään muullekaan ei tunnu tapahtuvan mitään hauskaa tai edes hyvää kuin vasta aivan viimeisillä riveillä. Huumoria en tarinasta löytänyt hakemallakaan. Sen sijaan loppuhuipennus on henkeäsalpaavan toiminnallinen ja väkivaltainen.

Wasiljeff kirjoittaa taitavasti ja teokset muodostavat mielenkiintoisen, hyvin omintakeisen kokonaisuuden. Toivon todella, että ne myös löytävät omat lukijansa. Yöpöydän kirjat -blogin Niinalla on tietoa, että Wasiljeff olisi kirjoittamassa samaan maailmaan sijoittuvaa teosta, jossa kuitenkin olisi uusi näkökulmahenkilö. Kuulostaa hyvältä!

Nonna Wasiljeff: Tomupoika
Otava 2019. 334 s.


Arvostelukappale.

10 kommenttia:

  1. Pidin Loukkupojasta enemmän kuin tästä Tomupojasta. Oli tässä toki edelleen niitä kohtia, jotka tekivät ekasta osasta hyvän, mutta joissakin asioissa mentiin eri lijalle kuin olin toivonut. Tämä ei tokikaan siis ole (aina) huono asia, sillä tykkään tulla yllätetyksikin, mutta jäin esimerkiksi kaipaamaan enemmän maailman avaamista.

    Viimeisimmän käsitykseni mukaan ei kolmatta teosta ole vielä kustantamo ilmoittanut ottavansa julkaisuohjelmaan, eikä se ole jatkoa Tomupojalle (vaikka tarina jääkin sellaiseen kohtaan, mistä olisi helppoa jatkaa trilogiaksi) vaan kolmannessa kirjassa olisi sitten enemmän selityksiä eli kaikki ne avoimet kysymykset saisivat vastauksensa. Tämä ei tokikaan sulje pois sitä, etteikö se voisi olla jatkumoa kahdelle aikaisemmalle. Lukisin kyllä mielelläni lisää tähän maailmaan sijoittuvia kirjoja, jos sellainen joskus näkee päivänvalon.

    Kirjailija kommentoi somessa, että tämä toinen teos sai (uutena) todella vähän näkyvyyttä. Minun postaukseni taisi olla ensimmäinen ja pitkään ainoa (sittemmin on näitä on onneksi tullut lisää). Wasiljeff kiitteli siitä Instagramissa. Huolimatta myös aika laajasta kampanjoinnista (kirjaa kaiketi lähetettiin useille kirjabloggaajille pyytämättäkin) harva tarttui kirjaan (ehkä se ei ollut oma genreä, ehkä ei oltu luettu edellistä osaa), en tiedä miksi, mutta tähän kirjaan kohdistui aika vahvasti toisen kirjan kirous eli siitä ei puhuttu juuri missään.

    Olin odottanut kirjaa pitkään ja sitten se siirtyi vielä yhdeltä kaudelta seuraavalle hiomisen takia ja kun se ilmestyi, lukupinot pullistelivat niin, että tämä hautautui joksikin aikaa muiden alle ennen kuin luin. Muistaakseni Helsingin kirjamessuilla Wasiljeff kommentoi saman suuntaisesti kuin Helena Waris Konetrilogiasta, että kustannustoimittaja oli karsinut seksiä ja väkivaltaa, koska nuortenkirja (vaikka näitä molempia on kyllä isossa osaa nuortenkirjallisuutta ja YA:ta). Olisi kyllä kiinnostavaa tietää, mitä karsittiin ja olisiko pois jätetty (molempien sarjojen osalla) tehnyt niistä vielä parempia kuin jo nyt olivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos, Niina, paneutuneesta kommentista!

      Samat tunnelmat mullakin, eli Loukkupoika vetosi minuun paremmin. Syytän siitä vähän itseäni, koska selvästi odotin myös, että Tomupojassa asiat avautuvat enemmän mutta nehän vain muuttuivat ainakin minun mielestäni monimutkaisemmiksi ja arvoituksellisemmiksi.

      Tuo kakkoskirjan kohtaama vaikenemisen seinä on varmasti kirjailijalle kova paikka, mutta valitettavan yleinen. Mullakin tämä kirja seisoi luvattoman pitkään pinossa, ja siellä on muitakin toisinkoisia edelleen viime vuodelta. Kaikkea ei vain millään ehdi! Ja sanon vain, että jos ei ole Loukkupoikaa lukenut, Tomupoika on melkoinen pala purtavaksi. Tarinahan jatkuu ihan suoraan.

      Mitä sinä ajattelet tämän kirjaparin (ja mahdollisen kolmannen kirjan) kohderyhmästä? Kenelle nämä on tarkoitettu? Minusta nämä eivät ole varsinaisesti nuortenkirjoja eivätkä oikein YA:takaan, vaikka paljon lukeville nuorille nämä tietysti hyvin sopivat.

      Poista
    2. Minä koen nämä puhtaasti YA:ksi, vaikka ovatkin sieltä haastavammasta päästä - eivätkä niinkään sivumäärän vaan sisällön suhteen, mutta näen, että laajentamalla teosten maailmaa (ja julkaisemalla molemmat osat yksissä kansissa) näistä olisi voinut saada helposti myös aikuisten kirjan. Etenkin kun kirjailijan alkuperäinenn idea kaiketi oli tehdä tästä toisen maailmansodan aikaan tai rinnakkaistodellisuuteen sijoittuva (Tomuthan ovat selvästi natseja).

      Wasiljeff on luonut todella hienon maailman, mutta tuli olo kaksikon luettuani, että ihan koko potentiaalia ei hyödynnetty. Ehkä ne kolmanteen kirjaan säästetyt selitykset olisi pitänyt julkaista jo näissä kahdessa ensimmäisessä.

      Minunkin oli vaikeaa upota tarinaan tämän toisen osan kanssa. Parasta ehdottomasti olisikin lukea nämä perätysten, voisi varmaan löytää jotain sellaista, mikä pitkän tauon pitäneiltä menee ohitse.

      Poista
  2. Kiinnostuin Loukkupojasta jossain vinkkauksessa, mutta se on lukematta, enkä tiennyt tästä uudesta mitään. Sarjan markkinointi on siis laimeaa?Scifi on aina kiinnostavaa ja tässä päähenkilö kuulostaa myös kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on nyt mahdollisuus lukea nämä kirjat perätysten ilman odottelua, joten kannattaa niin tehdäkin. Mielelläni kuulisin, mitä ajatuksia herättää sinussa.

      Poista
  3. Taas hatunnosto sinulle Kirsi ja teille muille, jotka kirjoitatte näistä nuortenkirjoista. Niinan kommentista luin, miten vähän tämäkin kirja on saanut julkisuutta. Tässä taas nähdään, miten iso merkitys bloggareilla on. Palautetta tarvitsee jokainen kirjoittaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Airi! Minua tämä kirjallisuuden sektori kiinnostaa ihan vilpittömästi, kuten Niinaakin, vaikka olen kohderyhmän eli nuorten aikuisten ulkopuolella kirkkaasti.

      Poista
  4. Huh; kuulostaa kyllä kaikin tavoin haastavalta tapaukselta ainakin itselleni, joka en niin fantasiasta tai dystopiasta välitä. Kirjojen luokittelu on kyllä vaikeaa ja usein mietin sitä, kuinka nuorten tai ya-romaaniksi luokittelu karsii suuren joukon potentiaalisia lukijoita pois. Kokonaan toinen keskustelu tietenkin on se, miksi näin on.
    Luulen, että nuoremmissakin lukijoissa on kuitenkin myös dystopian hc-kuluttajia, toivottavasti tämä kirja löytää tiensä näiden lukijoiden käsiin. Ja onneksi sinun ja Niinan kaltaiset bloggaajat antavat kirjoille kaivattua näkyvyyttä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ikuisuuskysymyksiä ja vaikeita ratkaista. Kirjallisuusaiheisissa FAce-ryhmissä huomaa vieläkin, että monet kovatkin lukijat karsivat automaattisesti vähänkin nuortenkirjallisuuteen haiskahtavan lukulistoiltaan. Kannattaisi ainakin joskus kokeilla.

      Wasiljeffin tuotannolle toivon lukijoita, ja odotan myös, mitä kirjailija jatkossa kirjoittaa.

      Poista
  5. Kiitos muistutuksesta, Kirsi!

    Luin Loukkupojan silloin ilmestymisensä aikoihin ja tämäkin oli tarkoitus ottaa lukuun mutta, no, tässä nyt on ollut kaikenlaista (eli kirjoja ovista ja ikkunoista, kyllähän tiedät). Muistan, että se oli hyvin synkkä ja vähän ahdistavakin. Ehkä saisin nämä helpoiten juuri kuunneltua, Loukkupoika on ehdottomasti otettava siihen alle koska en varmaan muistaisi mitään.

    Mikä siinä nopeasti kuunnellussa äänikirjassa oli niin kauheaa? Kiinnostaa siis, sillä itse kuuntelen lähes poikkeuksetta teokset nopeudella 1,5-2,0.

    VastaaPoista