Sivut

sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Shaun Bythell: Elämäni kirjakauppiaana




Kirjoja todella ymmärtävät ihmiset ovat harvinaisia,
vaikka moni sellaisena itseään pitääkin.


Kirjan idea:

Pienessä laman ankarasti kurittamassa skotlantilaisessa merenrantakaupunki Wigtownissa antikvariaattisen kirjakaupan The Book Shopin omistaja Shaun Bythell kirjaa vuoden ajan joka päivä ylös yrityksensä tapahtumat. Jokainen päiväkirjamerkintä alkaa tiedolla, kuinka monta teosta kaupalta on tilattu verkon kautta ja kuinka monta niistä on onnistuttu toimittamaan, ja päättyy tietoon kassaan kertyneestä summasta sekä päivän asiakasmäärästä. Jokainen luku eli kuukausi alkaa lainauksella George Orwellin vuonna 1936 julkaisemasta esseestä Muistoja kirjakaupasta.

Kuulostaako pitkäveteiseltä? Miten tämä voi olla kiinnostavaa ja viihdyttävää luettavaa?

Olin kuitenkin lukenut ja nähnyt niin paljon innostuneita kommentteja Shaun Bythellin teoksesta Elämäni kirjakauppiaana, että päätin varata sen luettavakseni kirjastosta. Onneksi! Elämäni kirjakauppiaana on nimittäin aivan mahtava teos, todellinen kirjafriikin unelma!

Bythellin kirja luokitellaan tietoteokseksi, mutta minä luin sitä kuin viihdyttävää romaania. Miljöö on romanttisuuden huipentuma. Kirjakaupparakennus on ikivanha, sokkeloinen ja vetoinen, välillä vuotava ja talvikuukausina hyytävän kylmä (siis kirjaimellisesti!). Kaikki kaupan huoneet on vuorattu kirjahyllyillä ja kirjoja on joka puolella. Asiakkaat ja osa työntekijöistäkin levittelevät kirjoja huolettomasti eri pinnoille. Takan ääreen on asetettu nojatuoleja lukuhetkiä varten.

Kirjakauppiaan elämästä on kuitenkin romantiikka ja idylli hyvin kaukana ainakin suurimman osan ajasta. Bythell kuvaa oman yrityksensä ja ylipäätään kirja-alan tilannetta avoimesti ja purevan kriittisesti olematta silti yhtään katkerampi kuin on välttämätöntä. Pistämätön huumori ja lempeä itseironia sävyttävät päiväkirjamerkintöjä. Leipä on alalla koko ajan tiukemmassa, mutta rakkaus kirjoihin ja ihmisiin pitävät Bythellin ja monet hänen kollegansa sitkeästi alalla.

Bythell osti The Book Shopin eläkkeelle siirtyvältä omistajalta vuonna 2001. Elämäni kirjakauppiaana kuvaa kirjakaupan elämää ajalta 5.2.2014 – 4.2.2015. Viidentoista vuoden aikana Bythell on nähnyt ja kokenut alan rajun muutoksen, jonka keskeisenä syynä on myynnin siirtyminen verkkoon ja sen jälkeen verkkokaupan raju keskittyminen Amazonille.

Käytettyjen kirjojen myyjällä pitää olla tarkka vainu ja tieto, mitä kannattaa ostaa. Bythell kuvaa innostavasti kirjanhankintakäyntejään. Kauppias kutsutaan koteihin arvioimaan kirjastoja, ja kohteet ovat kiehtovia. Toisinaan saattaa löytää aarteita, mutta useimmiten joutuu tuottamaan tarjoajalle pettymyksen. Oma ongelmansa ovat kirjakauppaan kaikesta huolimatta kertyvät kirjat, jotka pitää poistaa. Miten päästä eroon kierrätystavarasta joutumatta maksamaan siitä?

Pitääkseen saldonsa edes jotenkuten plussalla Bythell on joutunut kehittelemään kaupan yhteyteen erilaisia lisäansiomahdollisuuksia. Huutokaupoista tarttuu kirjojen lisäksi mukaan myös huonekaluja, joita hän asettelee myymäläänsä ja myy eteenpäin. Kaupassa myydään myös Bythellin ystävien käsitöitä, kuten koruja ja kävelykeppejä. Kiehtovin keksintö on kuitenkin Random Book Club, kirjakerho piintyneille lukijoille. Sen idea on yksinkertainen: jäsenet maksavat kiinteän vuosimaksun ja saavat vastineeksi kerran kuussa Bythellin heille huolella valitseman ja postittaman teoksen. Jäsenet eivät voi itse vaikuttaa siihen, mitä kirjoja he saavat.

Parasta kirjassa ovat kuitenkin Bythellin mainiosti kuvaamat ihmiset. Kirjakaupan työntekijät ovat tietysti hyvin eksentristä joukkoa. Koska bisnes on heikkoa, ei Bythellillä ole kovinkaan monia työntekijöitä, vaan pääsääntöisesti kaupassa hänen kanssaan työskentelee Nicky. Tällä on paitsi varsin erikoinen pukeutumistyyli myös erittäin omaperäinen käsitys kirjojen luokittelusta ja hyllyttämisestä, mikä hankaloittaa välillä ainakin verkkokaupan tilausten toimittamista. Nicky suhtautuu muutenkin työntekijän velvollisuuksiin lähinnä suurpiirteisesti. Käynnissä on jatkuva kinastelu Bythellin ja Nickyn välillä.

Nickyn lisäksi entiset työntekijät ja harjoittelijat auttavat kaupan hoidossa sesonkiaikoina. Bythellin on ilmeisen vaikea sanoa työntekijöilleen ei, joten välillä heitä on kaupassa enemmän kuin firman talous kestäisi.

Kirjakauppiaan elon suola ja pippuri ovat kuitenkin asiakkaat. Heitä kaupassa vierailee päivittäin vaihtelevissa määrin, hiljaisimpina aikoina vain muutama, sesonkeina kymmenittäin. Parhaat tietävät, mitä etsivät, maksavat iloiten pyydetyt hinnat ja juttelevat mukavia kauppiaan kanssa. Ikävimmät – no, juuri päinvastoin. Bythell kuvaa komiikalla värittäen esimerkiksi tilannetta, jossa kauppaan pyrähtää bussilastillinen eläkeläisturisteja kahmimaan ilmaisia esitteitä ja käyttämään wc:tä ostamatta ainuttakaan kirjaa.

Kirjakokoelman purkaminen tuntuu asukkaiden perimmäiseltä tuhoamiselta – joutuu pyyhkimään pois sen viimeisen todisteen, joka olisi kertonut, keitä he olivat.

Shaun Bythell: Elämäni kirjakauppiaana (The Diary of a Bookseller)
Suom. Jaana Kapari-Jatta.
Kirjapaja 2019. 340 s.

Kirjasto.

Kuten sanottu, Elämäni kirjakauppiaana on tietoteos ja Shaun Bythellin The Book Shop Wigtownissa oikeasti olemassa. Kirjakaupalla on omat Facebook-sivut, joista kirjassakin kerrontaan,  ja Twitter-tili. Kirjalle on myös ilmestynyt jatkoa eli Confessions of a Bookseller viime vuonna. Sen suomennosta odottelen! Milloin muuten julkaistaan Elmeri Vehkalan päiväkirja ja tunnustukset?

16 kommenttia:

  1. Tykkäsin tosi paljon tästä kirjasta. Kävin netissä katselemassa kuvia kyseisestä kirjakaupasta, kauppiaasta ja työntekijöistä.

    VastaaPoista
  2. Vaikuttaa kiinnostavalta. Tästä tulee mieleen Zevinin Tuulisen saaren kirjakauppias, vaikka toinen onkin faktaa ja toinen fiktiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä monin verroin parempi kuin Zevinin romaani, joka oli minulle melkoinen pettymys.

      Poista
  3. Aivan ihana kirja, positiivinen yllätys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain! Tällaiset löydöt ilahduttavat kirjameressä suunnistavaa.

      Poista
  4. En olekaan tainnut tästä aiemmin lukea yhtäkään kokonaista postausta, vain Instagramissa lyhyempiä juttuja. Kuulostaa tosi kiinnostavalta, kiitos! Täytyy laittaa lukulistalle. :)

    VastaaPoista
  5. Kuulostaapa mielenkiintoiselta!
    Laitetaan harkintaan!

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. On, aivan mahtava! Luin myös jostain, että tästä on tulossa tv-sarja!

      Poista
  7. Pidin tosi paljon kirjasta. Sisältää myös ihanaa englantilaista huumoria ja luo muistumia Notting hill -leffassa olevaan kirjakauppaan.

    VastaaPoista
  8. Minä jäin ihan totaalisen koukkuun äänikirjana ja nyt menossa on englanniksi jo tuo toinen osa. Pitänee vielä jossain vaiheessa kuunnella molemmat vielä suomeksikin. Eikä kirjassa äkkiseltään ajatellen pitäisi olla mitään niin mahtavan koukuttavaa.
    Itse asiassa jäin niin kiinni tuohon esitystapaan, että se inspiroi minut aloittamaan blogiini (luku)päiväkirjan. En tiedä, viihtyvätkö blogin lukijat, mutta sitä on sikahauska kirjoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kuuntelin tämän enkuksi äänikirjana ja pidin todella paljon. Olen odotellut uutta kirjaa Storyteliin, mutta toistaiseksi ei löydy. Mistä olet Minna kuunnellut sitä?

      Poista
  9. Vaikuttaa kutkuttavan ihanalta kirjalta.

    VastaaPoista