Sivut

sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Helena Waris: Jäänvartija




Helena Wariksen loistava Konetrilogia valmistui, kun kolmas osa Jäänvartija ilmestyi vuonna 2019. Jäänvartija on siis jatkoa aiemmille osille Linnunsitoja ja Vedenkehrääjä. Olen lukenut kaksi edellistä osaa peräjälkeen ja ollut valintaani tyytyväinen, mutta olen myös todennut Wariksen tarinan olevan monin paikoin niin repaleinen ja viitteellinen, etten epäile sarjan osien toimivan myös itsenäisinä teoksina ihan hyvin. Mutta koska olen siis aiemmat osat lukenut, voin todeta, että Jäänvartija toimii mainiona päätöksenä komealle trilogialle.

Scifidystopiaksi määrittelemäni Konetrilogian tapahtumat sijoittuvat johonkin tarkemmin määrittelemättömään lähitulevaisuuteen ja maailmaan, jossa on epämääräisiä viitteitä omastamme. Tunnettu maailma muodostuu neljästä mantereesta, jotka on nimetty pääilmansuuntien mukaan. Eteläisellä mantereella sijaitsee Ammabar valtavan laajenevan hiekka-aavikon pohjoisreunalla. Pohjoisella mantereella vallitsee ikuinen talvi.

Itämanner on Koneiden hallitsema Kuiluiksi jaettu alue. Kuilut ovat valtavia maanalaisia tai kuvuilla katettuja alueita, joissa ihmiset asuvat tiiviinä huolella valikoituina yhdyskuntina. Ilmastonmuutoksen vaikutuksilta suojautuakseen ihmiset ovat luovuttaneet päätäntävallan asioista Koneille eli jonkinlaisille supertietokoneille tai tekoälyille. Hinta on kuitenkin kallis - vapaus.

Kaikki eivät ole suostuneet alistumaan, vaan ovat vapaaehtoisesti luopuneet oikeudestaan kuulua Koneiden hallitsemaan järjestäytyneeseen ja turvalliseen yhteiskuntaan. Tällaisia ihmisiä asustaa merenrannoilla ja saarilla, jotka vähitellen ovat katoamassa nousevan veden alle. Vain osa näistä ulkopuolelle jääneistä on aktiivisia konevastaisen vastarintaliikkeen jäseniä.

Jäänvartijassa vuorottelevat minäkertojina aiemmista osista tutut henkilöt Thom ja Zemi, jotka asuvat Itämantereella Maharin Kuilussa. Jälkimmäinen on maannut kuukausia koomassa aiemmin tapahtuneen onnettomuuden seurauksena. Zemin toipumisennuste on ollut lievästi sanoen heikko, joten Thom on päätynyt uuteen suhteeseen helikopterilentäjä Magdan kanssa. Sitten Zemi vastoin odotuksia herää ja tilanne muuttuu täysin.

Zemin heräämisen aikaan tapahtuu muutakin odottamatonta. Thom saa viestin Sazilta, joka on pienen vastarintasolunsa kanssa rantautunut Itämantereelle. Saz paljastaa Thomille sabotointijuonen, jonka tarkoitus on tuhota Koneiden ylivalta. Lisäksi hän kertoo siepanneensa hätäviestin Pohjoismantereelta jostakin Varastoksi kutsutusta paikasta. Uutinen kuulostaa uskomattomalta, sillä Pohjoismantereen pitäisi olla asumaton. Mitä jään peittämällä alueella piilotellaan?

Olen aiempia osia esitellessäni iloinnut niiden niukkuudesta ja aukkoisesta kerronnasta. Jäänvartija on kokonsa puolesta trilogian niukin, sillä siinä on vain 139 sivua. Tarina on tässä viimeisessä osassa kuitenkin vähiten aukkoinen. Se saa toki ansaitsemansa juonilankoja sitovan siistin ja toiveikkaan lopun, mutta ihan aiempien osien veroinen tämä päätös ei minun mielestäni kuitenkaan ole. Jännitettä olisi ollut varaa kiristää, ja osa aikaisemmasta arvoituksellisuudesta on tiessään, mikä on vähän sääli. 

Helena Waris: Jäänvartija
Otava 2019. 139 s.

Arvostelukappale.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti