Sivut

maanantai 16. syyskuuta 2019

Jessica Knoll: Onnentyttö



Näemmä ainakin talveen asti jatkuva urakkani kuunnella pois varastoon hankkimiani äänikirjoja tarjoaa hyvin erilaisia kuuntelukokemuksia. Koska urakka on nimenomaan urakointia, en sen kummemmin ole pysähtynyt kaikkia hankintojani tutkailemaan vaan olen lähinnä laittanut kirjoja järjestyksessä niin sanotusti tulille.

Viimeisin kuuntelemani oli Jessica Knollin menestystrilleriksi luonnehdittu Onnentyttö, jossa luvattiin olevan ruusuntuoksua ja ruudinkäryä. Tämä piti varmistaa vielä, kun kuuntelu oli jo mielestäni hyvällä tolalla mutta tarinassa oli lähinnä valmisteltu tulossa olevia newyorkilaisia unelmahäitä ja keskitytty naistenlehden toimituksessa työkavereille kettuilemiseen. Olisiko jotain trillerimäistä oikeasti luvassa vai mistä oikein oli kyse?

TifAni Fanelle eli nykyään Ani Fanelle, pian Ani Harrison, on Onnentytön minäkertoja. Nykyhetkessä vuonna 2015 Anin elämä on viimeistä piirtoa myöden täydellistä, ainakin melkein. Hänellä on monien kadehtima unelmatyö The Women’s Magazinen tähtitoimittajana ja sormessaan kihlasormus, jonka hän on saanut Luke Harrisonilta. Luke on oikea unelmien prinssi: komea Wall Streetilla työskentelevä lakimies, jonka suvulla on rutkasti vanhaa rahaa. Upea kihlasormus on suvun perintökalleus, joka kertoo tyhmimmällekin, että Ani on tekemässä melkoiset naimakaupat. Niin hyvät, että ne pyyhkivät lopullisesti menneisyyden TifAnin kartalta.

Täydellisen elämän kiiltävälle pinnalle uhkaa kuitenkin langeta varjoja. Ensinnäkin Ani on aivan liian paksu voidakseen näyttäytyä täydellisessä hääpuvussaan. On siis aloitettava itsensä rääkkääminen treenaamalla tuplasti enemmän ja näännyttäminen vähentämällä syömistä neljännekseen, noh, viidennekseen normaalista. Ani on kyllästynyt olemaan ’pikkuinen’, hän haluaa olla laiha!

Toinen varjo lankeaa vielä ennen häitä kuvattavasta dokumentista, jossa Ani on luvannut esiintyä. Dokumentti pureutuu tapahtumaan, joka sattui Anin koulussa sinä syksynä, kun hän oli 14-vuotias. Mitä koululla oikein tapahtui ja miten se liittyy Aniin ja hänen tuleviin häihinsä?

Ensivaikutelma Anista on kaikkea muuta kuin miellyttävä. Hänellä tuntuu olevan paitsi mieletön syömishäiriö myös megalomaaninen huijarisyndrooma. Hän miettii koko ajan, miltä näyttää ja millaisen vaikutelman tekee toisiin ihmisiin. Toiset ihmiset, siis aivan kaikki toiset ihmiset, ovat hänen pelinappuloitaan isossa pelissä, jonka tavoitteena on saada Ani näyttämään mahdollisimman hyvältä ja menestyneeltä. Luke täyttää kaikki hänen toiveensa, vaikka ei haluakaan antaa sähköiskuja hänen haaroväliinsä seksin aikana.

Vähitellen lukijalle avataan Anin historiaa vuoden 2001 syksyltä, jolloin hän joutui vaihtamaan katolisesta koulusta Bradleyn hienoon yksityiskouluun. Sopeutuminen ei ollut helppoa, vaikka alku näyttikin lupaavalta. Mitä pidemmälle syyslukukausi etenee, sitä ikävämpiä asioita Anille, tai kuten silloin sanottiin, Tifille koulussa ja vapaa-ajalla tapahtuu. Silti Knoll onnistui ainakin minut yllättämään sillä, mikä lopulta on työn alla olevan dokumentin aiheena.

Mitä Bradleyssa tapahtui ja mikä oikeasti oli Anin osuus niissä tapahtumissa? Miten pintaan pyrkivät ikävät asiat vaikuttavat Anin loistavaan tulevaisuuteen? Nämä kysymykset saavat vastauksensa Onnentytössä, joka osoittautui lopulta oikeasti koukuttavaksi psykologiseksi trilleriksi, vaikka en Anin kanssa haluaisi välttämättä yhtään paremmin tutustua.

Jessica Knoll: Onnentyttö (Luckiest Girl Alive)
Suom. Päivi Pouttu-Delière.
Bazar 2017. Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn, kesto 14 h 27 min.

Ostettu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti