Sivut

tiistai 16. huhtikuuta 2019

Tapani Bagge: Pirunsaari




IT-Pilven johtaja Pilvinen löytyy aamuvarhaisella Pirunsaarelta tapettuna. Pienellä Elviiran kaupungin edustalla sijaitsevalla entisellä linnoitussaarella on ollut viettämässä virkistys- ja kokouspäivää firman johtoryhmä, johon kuuluvat muun muassa sekä Pilvisen entinen että nykyinen vaimo. Pilvinen on tapettu oikein huolella: on lyöty tylpällä astalolla kalloon ja kasvoihin sekä isketty veitsellä eri puolille kehoa.

Samaan aikaan kaupungissa Vanhan viinatehtaan nykyään omistava ja sitä hiljalleen kunnosteleva Arvo Sjöbacka löytyy kotoaan kuolleena. Kuolinsyy ei ole aivan välittömästi nähtävissä, sillä kuolemasta on vierähtänyt jo kolmatta viikkoa. Kärpäset ja niiden toukat ovat ruumiin kimpussa ja näky ja haju ovat niin kaameat, että Elviiran poliisivoimien kokeneimmatkin konstaapelit antavat ylen.

Komisario Sundman pitää remonttilomaa, ja alaiset ovat täystyöllistettyjä. Saarinen, Mäkelä, Töltti ja Repo on hälytetty Pirunsaarelle, ja sinne he jäävätkin koko päiväksi, sillä myrsky nousee ja estää heitä poistumasta. Jäljellä oleva henkilöstö saa selvitettäväkseen Vanhan viinatehtaan ruumiin tapauksen.

Tapani Baggen Elviira Noir -sarjan kakkososa Pirunsaari alkaa siis mukavan räväkästi. Ruumiita on kaksin kappalein ja olosuhteet kummallakin rikospaikalla ovat lievästi sanoen haastavat. Kokenut dekkarien lukija olettaa, että aluksi täysin erillisiltä vaikuttavat tapaukset todennäköisesti osoittautuvat jossain vaiheessa yhteenkuuluviksi. Niin käykin, ja itse asiassa melko varhain lukijalle avautuukin rikosten välinen yhteys. Poliiseille se valkenee vasta aivan loppumetreillä.

Kummankin rikoksen selvittely osoittautuu kimurantiksi urakaksi, mutta Elviiran poliisilaitoksen väki on taitavaa, sillä jo samana päivänä kumpikin rikos on selvitetty ja syylliset napattu. Ihan vaaratontakaan työ ei ole, ja täpäriä tilanteita sattuu niin saaressa kuin mantereellakin.

Bagge kirjoittaa tuttuun melko suoraviivaiseen ja letkeään tyyliinsä. Tarina etenee jouhevasti ja vuoropuhelun lomaan on kirjoitettu keventävää huumoria. Se armollisesti hieman häivyttää kirjassa tapahtuvien häijyjen tekojen rumuutta. Pääsin aika varhaisessa vaiheessa jyvälle syyllisistä ja motiiveistakin, mutta se ei haitannut, päinvastoin. Oli mukavaa seurata, miten poliisit joutuvat selvittämään yksityiskohtia päästäkseen ratkaisuihinsa. Oli mukavaa olla oikeassa, kerrankin! Pirunsaaren murhaan liittyy vielä mukava silmänisku dekkariharrastajalle.

Pirunsaari on siis komisario Sundmanin ja hänen ryhmänsä työskentelystä kertovan sarjan kakkososa. Sarjaan on tulossa jatkoa tänä syksynä. Mikään ei estä ainakaan kahden ensimmäisen kirjan perusteella lukemasta sarjaa epäjärjestyksessäkin, sillä selvitettävät rikokset ovat puhtaasti itsenäisiä ja poliisien yksityiselämää kuvataan vähänlaisesti. Kärryille siis pääsee vaikka tästä kakkosesta aloittamalla vallan mainiosti.

Jo aloitusosaa Pikku enkeli lukiessani mietin, miksi Bagge on halunnut tehdä Loviisasta kirjassaan Elviiran. Loviisassa vain pari kertaa poikenneenakin tunnistan paikkoja. Antaahan kirjailijan vapaus kuitenkin mahdollisuuden muuttaa oikean kaupungin olosuhteita tarinan vaatimusten mukaan. No, Loviisa siis on kirjassa Elviira, niin ärsyttävää kuin se onkin!

Tapani Bagge: Pirunsaari
CrimeTime 2017. 277 s.


Arvostelukappale.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti