Anni Swan: Pikkupappilassa #kirjojensuomi

1970-luvulla sain lahjaksi kuusi osaa Anni Swanin kootuista kertomuksista, joita on kaikkiaan yksitoista. Aikuisena täydensin sarjan, josta taas kerran julkaistiin uusintapainoksia, joten lapsillani oli aikanaan koko setti luettavanaan. Itsekin luin tuolloin aikaisemmin puuttumaan jääneet osat. Sen sijaan en ole varma, lukivatko lapseni enää sarjaa. Tytär ehkä lukikin.

Rakastetuista nuortenkirjoista omia suosikkejani olivat ainakin Arnellin perhe kiehtovan Australian takia sekä Iris rukka, koska sen loppuratkaisu tuotti joka lukukerralla yhtä suuren tyydytyksen oikeudentajulleni. Kirjat luonnollisesti luin ahmimisiässäni lukemattomia kertoja. Teokset sopivat mainiosti muuhunkin lukemistooni tuohon aikaan, jolloin luin toistuvasti läpi muun muassa Lucy M. Montgomeryn Anna- ja Pieni runotyttö -sarjoja ja Louisa M. Alcottin Pikku naisia jatko-osineen.

Vuosikymmeniä ennen syntymääni kirjoitetut tyttökirjat huokuvat menneen maailman suloista idylliä, joissa tarjottuja rooleja vastaan vienosti kapinoivat tytöt lukevat, tekevät vastentahtoisesti käsitöitä, haaveilevat ja viettävät kaikin puolin hyvin erilaista elämää kuin mitä omani oli. Monet sankarittarista haaveilevat rohkeasti itsenäisemmästä elämästä kuin on mahdollista ja päätyvät verhotun romanttisten käänteiden jälkeen yleensä suotuisaan avioliittoon tavoitellun miehen kanssa. Matkan varrella koetaan tietysti suruja ja vaikeuksia, monenlaisia kommelluksia ja juonitteluja.

Kaikkea tätä on runsain mitoin myös vuonna 1922 ilmestyneessä Pikkupappilassa. Lapsena muistan lukeneeni vain sen jatko-osan eli vuonna 1924 ilmestyneen Ulla ja Mark -nimisen teoksen. Aikanaan sitä lukiessani en muista juurikaan pohdiskelleeni ilmestymisaikaa enkä sitäkään, mihin aikaan kirjan tapahtumat sijoittuvat. Siitä saakin yllättävän vähän vinkkejä, mutta Ullan ja Markin avulla päättelin, että kyseessä lienee 1870-luku, koska Saksassa on edelleen voimissaan muhkeaviiksinen Otto von Bismarck.

Sen sijaan pienintäkään viittausta ei ole kirjan kirjoittamisajankohtaan, joksi oletan siis 1920-luvun alkua. Teosparin maailma on hyvin runebergiläinen arvoiltaan. Köyhä ja vaatimattomissa oloissa ja jopa ankarissakin rahavaikeuksissa kamppaileva papin monijäseninen perhe on kauttaaltaan ja perin juurin kunnollista, ahkeraa, jumalaapelkäävää, kristillisiä elämänarvoja noudattavaa ja osaansa tyytyväistä väkeä. Ylempisäätyisiä kunnioitetaan, mutta ei aivan varauksetta. Swanin köyhät ovat pääsääntöisesti hyväkäytöksisiä ja korrekteja, mutta rikkaitten ja erityisesti porvareitten joukossa on koko joukko tökerösti käyttäytyviä totuudentorvia, jotka katsovat oikeudekseen loukata toisia ja erityisesti köyhempiään milloin huvittaa.

Pikkupappilassa-romaanin keskiössä on seitsenlapsisen perheen keskimmäinen eli Ulla Sand, kaksitoistavuotias haaveiluun taipuva umpirehellinen ja -kunnollinen tyttö, jolle sattuu monenlaista kommellusta. Tapahtumat alkavat, kun perheen isä Jonatan on saanut vaimonsa kotipitäjästä papin pestin. Perhe ei ole tullut toimeen isän opettajan palkalla, joten nyt elämä vaikuttaa valoisammalta. Toisiksi vanhin tytär Martta on käytännöllisyyden perikuva ja ottaa pappilan tilanhoidon tiukasti käsiinsä.

Perheen esikoistytär on madonnamaisen tyyni ja arvostettu kaunotar, jonka kärsivällisyydestä on hyötyä vaativassa seuraneidin tehtävässä pääkaupungissa. Kolmas tytär Liisi kapinoi sovinnaisuussääntöjä vastaan ja on älykkö-lukutoukka rohkeine yliopistohaaveineen. Ullan kauhuksi Liisi haluaisi tulla isona lääkäriksi, kuin miehet!

Jännitteitä löyhäjuoniseen, episodimaisesti etenevään teokseen tuovat paitsi papin perheen rahahuolet myös paikkakunnalla paljon puhuttanut Kaunialan kartanon autioituminen. 

Kartanon perilliset, jotka muuten ovat sukua perheen Anna-äidille, ovat kadonneet maailman tuuliin omaisuuden huvettua olemattomiin. Samaan aikaan Pikkupappilan väen kanssa paikkakunnalle saapuu huhu, jonka mukaan tuntematon amerikkalainen varakas mies on ostanut kartanon itselleen. Muut Anna-rouvan sukulaiset ja tuttavat aiheuttavat pappilan väelle monta tuskaa ja harmia avoimen arvostelun ja halveksunnankin muodossa.

Köyhyyden kirot saa ankarimmin kokea Annan itaran serkun perheeseen sijoitettu Mark-poika, jonka omat vanhemmat ovat kadonneet kymmenen vuotta aikaisemmin Saksassa ja suomalaiset kasvattivanhemmat kuolleet. Markin ainoana lohtuna hyljeksittynä elättinä on hänen viulunsa. Soittaessaan poika pystyy ilmaisemaan tunteitaan, surua ja murhetta. Pahaksi onneksi talonväki ei suvaitse mokomaa syntistä ja turhanaikaista vinguttelua. Uuden perheen vaatimukset käyvät lopulta niin ahdistaviksi, että Mark päättää karata.

Pikkupappilassa-teos on samaan aikaan opettavainen ja viihdyttävä, kuten hyvän tyttökirjan pitikin. Ullan hahmossa voi nähdä jotain kirjailijan oman nuoruuden kajastuksia, sillä Ulla rakastaa kaikkea kaunista ja hyviä tarinoita. Hän ahmii käsiinsä saamansa kirjat ja kuuntelee tarkasti kaiken ympärillään kerrotun. Itsekin hän on melkoisen taitava keksimään hurjia ja romanttisia kertomuksia.

Itselleni Pikkupappilassa ja Ulla ja Mark olivat nyt, vuonna 2017, luettuina nostalgisia sukelluksia menneen maailman atmosfääriin. Pääsin niiden mukana samalla sekä 1870-luvun fiktiiviseen idylliin että omaan varhaisteini-ikäni vuosiin 1970-luvulle. Silloin luin Swanin teoksia kymmen-kaksitoistavuotiaana. Nykylapsille näitä kannattanee tarjota hieman varhemmin. Teosten kieli on minun korvaani ihastuttavan vanhahtavaa, mutta se saattaa kyllä myös vieraannuttaa ainakin kokemattoman lukijan. Tästä olisi hauska saada tuoreita kokemuksia jakoon.

Anni Swan: Pikkupappilassa
WSOY 1922. 233 s.

Anni Swan: Ulla ja Mark
WSOY 1924. 246 s.

Pikkupappilassa on vuoden 1922 kirja Ylen Kirjojen Suomi -hankkeessa.