Sivut

tiistai 31. lokakuuta 2017

Lone Theils: Kohtalokas merimatka



Halusin dekkareitteni sankarittareksi naisen, joka tarpeen tullen uskaltaa ja pystyy puolustamaan itseään myös fyysisesti.” Näin kuvailee tanskalainen toimittaja-kirjailija Lone Theils päähenkilönsä toimittaja Nora Sandin syntyä. Eipä siis ihme, että kärsimätön ja hyväsydäminen Nora harrastaa intohimoisesti samaa kamppailulajia kuin kirjailija itsekin – potkunyrkkeilyä.

Noralla onkin potkunyrkkeilytaidoilleen käyttöä jo Kohtalokas merimatka -trillerissä, jossa jahdataan mielipuolista sarjamurhaajaa Englannin rannikolla. Kyseessä on Nora Sand -sarjan avausosa, joten samalla tutustutaan Noraan. Helsingin kirjamessuilla kirjoistaan kertonut Theils paljasti, että Tintti oli lapsena hänen idolinsa: toimittaja, joka saattoi tehdä mitä halusi ja joka pääsi kummallisiin, kiehtoviin paikkoihin. Samalla tavalla Tintti on toiminut Noran innoittajana.

Lontoo on hyvä miljöö sarjalle, koska siellä voi tapahtua mitä vain”, toteaa kuusitoista vuotta Lontoossa asunut kirjailija. Nora on tanskalaisen viikkolehden kirjeenvaihtaja, ja samaa työtä on tehnyt Lone Theilskin. Hänen mukaansa ulkomainen kirjeenvaihtaja on yleensä hyvin perillä brittiläisestä yhteiskunnasta, usein jopa brittejä paremmin. Hektistä toimittajan työtä Theils kuvaakin mielestäni osuvasti. Noran tanskalainen pomo on vaativa eikä tunnu ymmärtävän esimerkiksi aikaeroilmiötä lainkaan. Mutta hyvät juttuideat menevät toki läpi Kravuksi kutsutun päätoimittajan seulasta.

Rankalta juttukeikalta palannut Nora kirjaimellisesti kompastuu hengenvaaralliseksi osoittautuvaan juttuun. Kotimatkalla Nora on nimittäin ostanut pienen merenrantakaupungin vanhantavarankaupasta hienosti patinoituneen nahkaisen matkalaukun sisustuselementiksi pikkuiseen asuntoonsa. Laukun lukko on jotenkin jumissa, mutta se avautuu, kun aamutokkurainen Nora kompastuu laukkuun eteisessään. Samalla jostain laukun vuorin raosta tupsahtaa kirjekuori, jossa on nippu nuoria tyttöjä esittäviä valokuvia.

Yksi kuvista herättää Noran kiinnostuksen. Siinä kaksi tyttöä poseeraa kuvaajalle selvästikin ympäristössä, jonka Nora on tunnistavinaan Tanskan-lautaksi. Kuva soittaa etäisesti joitakin kelloja hänen päässään, mutta mitä. Pitäisikö hänen tunnistaa kuvan tytöt? Ovatko he tanskalaisia, kuten Norasta tuntuu? Sinnikkään miettimisen ja muutaman sattuman kautta Nora päätyy tulokseen, että laukku on kuulunut pahamaineiselle sarjamurhaajalle ja että Noran huomion kiinnittäneet tytöt katosivat jäljettömiin Tanskan-lautalta kaksikymmentä vuotta sitten. Mitä tytöille tapahtui? Joutuivatko hekin murhaajan uhreiksi? Entä keitä ovat toisissa kuvissa olevat tytöt?

Toimittajan terrierimäisellä sinnikkyydellä Nora alkaa kaivella juttua sekä Tanskassa että Englannissa. Vaikeinta on saada poliisi kiinnostumaan jutusta, ja kun se lopulta tapahtuu, tempaistaan Nora vastoin tahtoaan mukaan sarjamurhaajan kovisteluun. Verekseltään napattu murhaaja ei nimittäin ole suostunut paljastamaan, minne on haudannut uhrinsa. Hänen tukikohdastaan on löytynyt vain viisitoista alkoholiin säilöttyä ihmiskieltä… Kuten arvata saattaa, Nora joutuu lopulta kamppailemaan henkensä edestä välttyäkseen itsekin päätymästä murhaajan uhriksi.

Jotta tunnelma ei olisi liian veriroiskeinen, ratkotaan sarjamurhaajajahdin lomassa Noran sydämenasioita. Theils kertoi itse haluavansa kirjoittaa jonkinlaista Nordic Noirin ja perinteisen brittiarvoitusdekkarin sekoitusta, mutta minusta ainakin Kohtalokas merimatka on ennemminkin sarjamurhaajatoimintatrillerin ja kevyen rakkausromaanin sekoitus. Kevyt romantiikka ei ole varsinaisesti oma suosikkilajityyppini, mutta Theils pitää palaset kyllä tasapainossa siten, että jännitysjuoni korostuu. Loppupuolella on sen verran tiheässä vaarallisia tilanteita, että äänikirjan kuunteleminen ainakin kaupunkiajossa taisi olla jo jonkinlainen turvallisuusriski!

Lone Theils: Kohtalokas merimatka (Pigerne fra Englandbåden)
Suom. Kari Koski.
Aula & co, 2016. Äänikirjan lukija Mervi Takatalo, kesto 13 h 3 min.

Ostettu.

Nora Sand -sarja:
Kohtalokas merimatka
Runoilijan vaimo

3 kommenttia:

  1. :D
    En kuuntelisi tätä kirjaa kaupunkiajossa, mutta pitemmillä matkoilla voisi kuunnella. Hyvin kiteytit kirjan sarjamurhaajatrillerin ja rakkausromaanin sekoitukselta, joka toimi ainakin minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, minäkin yleensä ajelen ihan rauhallisia työmatkoja, mutta tämän loppukiihdytykset osuivat Helsingin kirjamessuaamuun :D

      Poista
  2. Tuo kirjan avaaminen aiheen perusteella ja muuten sai kyl kiinnostumaan. Täytyykin varmaan etsiä kirja jostain tai ainakin laittaa nimi ylös. Mulle kun tehoaa erityisesti noi dekkarityyppiset kirjat jossa rakkautta eli kai se romantic suspense on englanniksi lähinnä mistä tykkään. Tasapainottaa se romantiikka ihan kivasti rankimmatkin aiheet. :D

    VastaaPoista