Sivut

torstai 13. heinäkuuta 2017

Seppo Jokinen: Rahtari



Olen julkisesti useaan kertaan (esimerkiksi täällä ja täällä) vannonut rakkauttani komisario Koskiseen ja erityisesti hänestä kertoviin Seppo Jokisen dekkareihin. Siksi on erityisen karvasta todeta, että Rahtari oli muutamallakin tavalla jopa pettymys. Odotukseni olivat asettuneet valmiiksi korkealle, tietysti. Lisäksi huomaan näin jälkikäteen, että olen niin kaavoihin kangistunut Koskis-fani, että en osannutkaan oikein sulattaa Jokisen tapaa varovasti uudistaa sarjaansa. Totta lienee, että yli kaksikymmenosainen sarja, olipa kyse mistä tahansa, jo kaipaa pientä tuulettelua.

Koska kyseessä on dekkari ja siten juonivetoinen teos, aion seuraavaksi ruotia Rahtarin (ja samalla muutaman edellisenkin osan) juonenkäänteitä. Annan siis JUONIPALJASTUSVAROITUKSEN! Luet eteenpäin omalla vastuullasi!

Aloitetaan henkilöiden yksityiselämästä. Koskinenhan on tunnetusti loistava poliisi ja kohtalaisen hyvä esimieshommissakin, mutta naisasiat hänellä ovat olleet jatkuvasti enemmän tai vähemmän solmussa. Avioliitto rakoili sarjan alusta asti ja päättyi lopulta eroon. Ex-vaimo on parin viimeisen romaanin ajan koettanut lämmittää avioliittoa uudelleen henkiin, ja Koskinen tuntuu paikoin olevan vietävissä. Sitten työpaikalla houkutti tutkintasihteeri Taru, ja Ulla Lundeliniin Koskinen on aina tuntenut vetoa. Tämä kuvio sitten lopulta saatiin jonkinlaiseen maaliin Kuolevaksi julistetussa, kun Ulla ja Koskinen lopussa heittäytyivät toistensa käsivarsille. Viitteitä tästä tapahtumasta oli ollut aavisteltavissa jo jonkin aikaa.

Rahtarissa Ulla ja Koskinen ovat avoimesti seurusteleva pariskunta, mutta he silti jatkavat töissä alais-esimies-asetelmassa kuin ei mitään. Hämmentäviä tilanteita tosin sattuu, mutta työyhteisö tuntuu olevan tyytyväinen asian saamaan käänteeseen. Suhde ei kuitenkaan ole ongelmaton. Ensinnäkin Raija on edelleen mustasukkainen. Suurempi ongelma on traumastaan hitaasti toipuva Ullan tytär, jonka kanssa Ulla kokee olevansa aivan avuton. Ullan pienen perheen asioiden setvimiseen käytetään Rahtarissa paljon sivuja, joista osa tuntuu täytemateriaalilta.

Ensimmäisiä kertoja Jokinen on juoneensa täytemateriaalia kaivannutkin. Pääjuoni nimittäin on jokseenkin hajanainen ja mikä pahinta, heppoinen ja epäuskottava. Hervannan lenkkipolulla pahoinpidellään eläkkeellä oleva opettaja. Lähes samaan aikaan jää rekkaterminaalin pihalla nuori mies rekan ruhjomaksi. Kummassakin rikoksessa on omat omituisuutensa ja tutkimusten edetessä vielä paljastuu niiden välinen yhteyskin. Lisää ruumiita tulee tiheään tahtiin, sillä kuolleen nuorukaisen isä kuolee omituisessa auto-onnettomuudessa Pohjois-Suomessa vain tunteja myöhemmin. Tuttuun tapaan tutkinta hajoaa ensin moneen suuntaan, mutta pian alkaa hahmottua jonkinlainen kuvio, joka johtaa Tampereen yliopiston tutkimushankkeiden suuntaan.

Samaan aikaan kun seurataan tamperelaispoliisien arkista puurtamista, kuljetetaan lukijaa myös salaperäisen Rahtarin matkassa. Mies lähtee Pohjois-Suomesta täysperävaunurekallaan kohti etelää ja koukkaa matkalla parissakin salaperäisessä osoitteessa ja poimii kyytiinsä matkustajia. Keitä tai mitä perävaunussa matkustaa, paljastetaan vasta loppurytinöiden alettua. Sitä ennen annetaan vain verhottuja vihjeitä lastin ominaislaadusta. Vähemmän sen sijaan tulee viitteitä sille, miten mies rekkoineen ja lasteineen liittyy yhtään mihinkään. Mutta kyllä liittyy, tietysti.

Loppuhuipennus onkin sitten Jokisen dekkarisarjassa poikkeuksellisen apokalyptinen ja epäuskottava. Lisäksi harmittaa, että ratkaisevin motiivi koko jutussa menee mielenterveysongelmien piikkiin. Liian helppo ratkaisu, johon ei haluaisi oman suosikkikirjailijansa ainakaan kovin usein sortuvan.

Rakkaus tunnetusti kestää niin myötä- kuin vastamäissäkin, joten vielä ei sydämeni lakkaa Koskiselle sykkimästä. Mutta toivon seuraavalta Koskis-dekkarilta paluuta realistisempaan suuntaan. Ja Ullan ja Koskisen suhteelle joko pistettä yksityiselämässä tai ainakin työpaikalla!

Seppo Jokinen: Rahtari
CrimeTime 2016.

Vuoden johtolanka 2017 -ehdokas.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti