Sivut

perjantai 26. toukokuuta 2017

Heleena Lönnroth: Ne tapetaan jostei tykätä



Trilogian lukemisen aloittaminen keskimmäisestä osasta on usein hämmentävää, ja lukija saa toki syyttää itseään, jos ei oikein pääse heti alussa kieseille kipuamaan. Samoin siitä, että osa keskeisistä juonikuvioista saattaa jäädä lopussa kesken, onhan tulossa vielä yksi kirja.

Kärsin näistä molemmista tuskista Heleena Lönnrothin Ne tapetaan jostei tykätä -dekkarin parissa. Kansiliepeen esittelytekstin mukaan kyseessä on härmäläistrilogiaksi kutsutun sarjan keskimmäinen osa. Trilogian on aloittanut vuonna 2015 ilmestynyt Puukolla ja puntarilla, jonka tapahtumiin ja henkilöihin tässä lukemassani dekkarissa ahkerasti viittaillaan.

Dekkariksi Ne tapetaan jostei tykätä on auttamattoman löysä ja lapsekas. Sitä ei voi hyvällä omallatunnolla kuvata edes kotoisaksi mysteeriksi, koska juonikuviot ja henkilöiden, niin poliisien kuin muidenkin, toiminta on kautta linjan amatöörimäistä soheltamista. Ihan kelvollisia juoni-ideoita kirjoittajalla tosin on ollut, ne on nyt vain tuhlattu.

Mutta teoksen pääpaino onkin muualla kuin dekkarijuonissa. Lönnroth selvästikin rakastaa omaa kotiseutuaan ja sen rikasta historiaa. Kauhavan, Alahärmän, Ylihärmän ja Kortesjärven puuhaihmiset herättelevät teoksessa paikallista kulttuurihistoriaa eloon ja koettavat rakentaa sen ympärille myös liiketoimintaa. Edellisen teoksen päähenkilö Erkki Ketooja, eläkeläispaluumuuttaja, on toisen eläkeläisyrittäjä Kössi Aholan kanssa kehittelemässä elämyskokonaisuutta, jonka vetonaulana ovat kerran viikossa vietettävät ohjelmalliset Härmän häät.

Projekti törmää ongelmiin kuitenkin jo häätalon kunnostusvaiheessa, kun viemäröintitöiden yhteydessä löytyy talon tuntumasta haudattu luuranko. Kukaan ei kuitenkaan ole kadonnut paikkakunnalta seitsemäänkymmeneen vuoteen, joten arvoituksesta on tosiaan kyse. Se kuitenkin ratkaistaan siististi jo kirjan puoliväliin mennessä.

Kimurantimpi ongelma on kuitenkin ensimmäisten häiden jälkeen talon seinustalta löytyvä huomattavasti tuoreempi ruumis. Juhlan tuoksinassa teatteriesityksessä käytetyn kylmäkallen tilalle on ujutettu ihan oikea tapettu ihminen. Miestä ei kuitenkaan ole puukotettu kuoliaaksi esikuvansa mukaan vaan myrkytetty. Nopeiden käänteiden jälkeen poliisin pääepäillyksi päätyy Kauhavan kunnanjohtaja! Tämä juonilinja jää monin tavoin ikävästi keskeneräiseksi, joten toivottavasti kirjoittaja muistaa palata johtolanganpäihin seuraavassa osassa.

Kun ensimmäinen murha-arvoitus on hoidettu pois päiviltä, käyttää Lönnroth tilaisuutta hyväkseen ja ottaa vankasti kantaa pohjalaisten maatalousyrittäjien kurjaan kohteluun. Elintarvikkeiden halpuutus, tukien maksatusten hidastelu ja muut suhdanteet ajavat paikallisia suoraan toimintaan, ja on vähällä, ettei tapahdu poliittinen murha tämän tiimoilta. Siltä onneksi vältytään, mutta sen sijaan ruumiita tulee vielä lisää muualla. Mutta espresso tai cappuccino leivonnaisilla höystettynä maistuu toki murhien lomassa kaikille.

Heleena Lönnroth: Ne tapetaan jostei tykätä
Zuppa di Porri 2016. 197 s.

Vuoden johtolanka 2017 -ehdokas.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti