Sivut

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Harri Nykänen: Rikoksen evankeliumi – Uhraus



Kovin vähän löysin lisätietoa Harri Nykäsen uudesta Rikoksen evankeliumi -nimisestä dekkarisarjasta, jonka avausosa Uhraus on. Takakannessa luvataan vain, että toinen osa sarjaan on tulossa syksyllä 2017.

Uhrauksessa on tunnistettavissa Nykäsen tuotannolle ominaisia piirteitä ja aineksia. Tarina ja kieli rullaavat sujuvasti. Mukana on alamaailman, ammattirikollisten ja vankilakundien karua elämää niihin liittyvine yksityiskohtineen. Panokset ovat kovia, eikä armoa juuri anneta, vaikka sitä välillä itku silmässä rukoillaan. Kovaksikeitetyn liepeillä siis liikutaan jälleen.

Nimeämättömäksi jäävän vankilan vankilanjohtajan perhe on Uhrauksen keskiössä. Isä Aaro Sydänmaa on johtanut vankilaansa tiukalla otteella, mutta vielä tiukemmin neljää poikaansa Matteusta, Markusta, Luukasta ja Johannesta. Kyllä, pojat on ihan oikeasti kastettu Raamatun evankelistojen mukaan, koska poikien syntymän aikoihin isän uskonnollinen fanaattisuus on ollut kiihkeimmillään. Pojat ovat osallistuneet vankilan elämään, sen kirkonmenoihin ja muihin seremonioihin pienestä pitäen ja ystävystyneet joidenkin vartijoiden ja jopa vankien kanssa. Poikien äiti on toiminut vankilan psykiatrina
.
Takaumien kautta palataan seitsemänkymmenluvun loppupuolelle, jolloin vankilassa tapahtui joukko hämärähköjä itsemurhia ja onnettomuuksia. Muuten tapahtumia kuvataan nykyajasta käsin. Pojat ovat keski-iän kynnyksellä kukin tahoillaan. Yhteyttä pidetään niukasti jos lainkaan. Perheen äiti on pahoin dementoitunut, ja isä hoitaa tätä uskollisesti. Pojat kokoontuvat yhteen vain suurimpina pyhinä. Vain rikollisen uralle jo varhain ajautunut Markus pysyttelee visusti poissa.

Esikoispoika Matteus on nuhteeton verotarkastaja, Luukaksesta on tullut äitinsä tavoin psykiatri ja nuorimmaisesta Johanneksesta ei kukaan tunnu tietävän, mitä tämä oikein tekee. Ainakin hän on opiskellut teoreettista filosofiaa. Markus on juuri päässyt koevapauteen jalkapantoineen ja tehnyt rahakkaan kustannussopimuksen omaelämäkerrallisesta romaanista, jonka aiheena on lapsuus vankilan muurien sisäpuolella.

Uhraus käynnistyy hitaan puoleisesti. Henkilöitä ja näkökulmia on runsaasti, minusta liikaakin, kun jokainen veljes kertoo tarinaa omasta näkökulmastaan ja lisänä ovat vielä vankien kertomat takaumajaksot. Raamatullisista nimistä huolimatta veljeskaarti menee ainakin alkuosassa romaania iloisesti sekaisin lukijaparan päässä, kun runsaasti sivuja käytetään taustoitukseen.

Varsinaiset tapahtumat käynnistyvät, kun Matteus saa työsähköpostiinsa nimettömältä lähettäjältä valtavan määrän aineistoa, joka paljastaa suuren luokan talousrikosvyyhden. Koska loka lentää ja maalitauluna on merkittävä joukko Suomen talouselämän ja politiikan keskeisiä vaikuttajia, Matteus tietää, että vaikeuksia on tiedossa. Niitä tulee nopeammin kuin hän osasi pelätäkään, ja tuhoisampina.

Kun ulkopuolinen vaara uhkaa, veljekset kokoavat rivinsä ällistyttävän nopeasti ja jokainen on valmis käyttämään osaamistaan ja verkostojaan tilanteen pelastamiseksi. Niille kaikille onkin tilausta, kun tapahtumat lähtevät vyörymään.


Koska kyseessä on sarjan avausosa, lienee paikallaan, että vielä viimeiselläkin sivulla yllättävä käänne heittää kuvion jälleen uuteen asentoon. Jatkoa siis vain kärsivällisesti odottelemaan!

Harri Nykänen: Rikoksen evankeliumi – Uhraus

CrimeTime 2016. 211 s.
 


Vuoden johtolanka 2017 -ehdokas

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti