Sivut

torstai 27. lokakuuta 2016

Kirsin kirjanurkka Cisionin listalla!

Aito Kirjabloggaaja-rintaneula kirjarientoja varten!

Onpa ollut melkoinen päivä! Työstä tullessa pää oli tuttuun tapaan kuin linkouksen jäljitä (pidän työstäni kovasti ja se on todella mielenkiintoista, mutta ilmassa on päivittäin niin paljon erilaisia juttuja, että välillä melkein heikottaa). Mutta työkiireiden keskelle kilahti heti kymmenen jälkeen onnitteluviesti media-alalla työskentelevältä ystävältä. Cision Finland oli laittanut tuoreimmasta blogilistauksesta kertovan mediatiedotteensa jakoon. Tästä on kyse:

Tänään alkavien Helsingin kirjamessujen kunniaksi listasimme Suomen top10 kirjallisuusaiheiset blogit.  Kärkeen kiilasi tänä vuonna haaveilun sekä kirjat lempiharrastuksikseen ilmoittavan Katjan luotsaama ”Lumiomena”, seuraajinaan ”Kirsin kirjanurkka” ja ”P.S. Rakastan kirjoja”. Alla listattujen blogien mukaansatempaavien kirja-analyysien avulla löydätkin juuri sen kiinnostavimman opuksen yöpöydälle!





Kirsin kirjanurkka



Ihan mahtavaa! Onnittelut vielä tätäkin kautta kaikille ihanille bloggaajakollegoille, jotka tänä vuonna kipusivat listalle. Erityislämpöiset onnittelut Lumiomena-blogin Katjalle, joka ansaitusti ja odotetusti nappasi ykkössijan! Oma sijoitukseni kakkostilalle tuntuu edelleen lähinnä käsittämättömältä. Miten sijoitukset sitten on ratkottu? Siitä lainaus listaajan sivuilta:

Cisionin top-blogit listataan kerran kuukaudessa vaihtuvasta aihepiiristä. Aiempiin listauksiin voi tutustua Cisionin verkkosivuilla.

Cisionin top-blogilistaus perustuu seuraaviin arviointikriteereihin:
Onko kyseessä blogi? Cisionin määritelmän mukaan blogin tunnistaa kolmen ominaisuuden perusteella: sen sisältö on käänteisessä kronologisessa järjestyksessä, sisältöä luovat yksilöt tai tunnistettavien yksilöiden joukko ja sisältö on käyttäjien kommentoitavissa.

Minkä maalainen blogi on ? Cision määrittelee blogin kotimaaksi sen, missä sen kirjoittajan voidaan olettaa asuvan. Jotkut sivut käyttävät .fi-verkkotunnusta, toiset paikannetaan kielen perusteella.

Onko kyseessä top-blogi? Blogin sijoitukseen listauksessa vaikuttavat lukijoiden määrä, someaktiivisuus ja blogiin tehtyjen viittausten todennäköisyys muualla verkossa (esimerkiksi hakukoneiden hakutuloksissa tai Twitterissä).

Cisionin menetelmässä painotetaan erityisesti aktiivisuutta blogissa sekä somessa ja kommentteja. Lisäksi top 10 -blogien osalta arvioidaan päivitystiheyttä, päivitysten lukumäärää sekä bloggaajan ja lukijoiden välistä vuorovaikutusta. Vuorovaikutuksen laajuutta arvioimme paitsi blogin kommenteista myös blogin ulkopuolella, kuten Twitterissä ja Facebookissa, käydystä keskustelusta. Kehitämme jatkuvasti sosiaalisen median tutkimusmenetelmiämme sekä arvioimme uusia mittareita ja tietolähteitä. Pyrimme mittauksissa mahdollisimman täsmälliseen lopputulokseen.


Sijoittuminen listalle ja vieläpä sen kärjen tuntumaan lämmittää mieltäni kovasti. Kuten tuosta yltä käy ilmi, ansio ei suinkaan ole minun, vaan teidän kaikkien, jotka jaksatte käydä blogiani lukemassa ja kommentoimassa, olette rekisteröityneet lukijoiksi, käytte tykkäämässä, kommentoimassa ja jakamassa juttujani blogin Facebook-sivulla, Twitter-tilillä sekä Instagramissa. Ilman teitä tässä koko touhussa ei olisi mitään mieltä.

En listasijoituksesta huolimatta osaa ajatella tätä rakkainta harrastustani myöskään minkäänlaisena mitattavana kilpalajina, vaan näen listan lähinnä tunnustuksena kaikille kirjablogeille ja niiden lukijoille. Kirjoista ja kirjallisuudesta puhuminen ovat minulle elintärkeitä, samoin tämä kaikki blogiin liittyvä yhteisöllisyys. En tavoittele blogillani mitään taloudellista hyötyä, mainetta tai kunniaa, vaan se on kanava kertoa minulle tärkeistä asioista toisille samoista asioista kiinnostuneille.

Tämä uutinen sydämessä on aivan mahtavaa lähteä huomenna töiden jälkeen kohti Helsingin kirjamessuja, joiden parissa vietän myös koko lauantain. Kirjaihmisen joulu ON lokakuussa, ja moneen kertaan! Pysykäähän kanavilla!




42 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tämä on paras harrastukseni koskaan lukemisen jälkeen!

      Poista
  2. Onnea Kirsi♥ Sijoituksesi on upea.Katjalle voin kuiskata: Mitä mää sanoin! Arvasin. Kesällä kun olin heikossa hapessa ja istuminenkin oli kielletty, just ja just jaksoin lukea Katjaa ja muutamaa puutarhablogia..Muuten vedin sitten pään lääkkeeksi ennen tuloksia Håkan Nesserin kaikki dekkarit, mutta jaksoin ja pystyin kirjoittamaan vain muutamasta. Kirsi, ne ovat sikahyviä!

    Minulla ei ole Twitteriä ja muutenkin minulle saa blogi ja facebook riittää. Ja faceenkin menin vain, että saan tyttären parhaiten kiinni chatista:)

    Pääasia, että lukemista hypetetään. Lukijalla ei ole ikinä tylsää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ja Katjan ykkössija on toki itsestäänselvyys!

      Ymmärrän vallan mainiosti, etteivät kaikki halua olla kaikilla somekanavilla mukana, en minäkään. Itselleni on ollut yllätys, miten kovasti olen alkanut ihan oikeasti pitää Twitteristä. Seurailen siellä vain lähinnä kirjajuttuja, joten viihdyn mitä parhaimmin.

      Lukijalla ei tosiaan ole koskaan tylsää. Kaikkea hyvää sinulle, Leena, ja blogille myös <3

      Poista
  3. Upeaa, vaan ei yllättävää. Onnea!

    VastaaPoista
  4. Lämpimät onnittelut! Toivottavasti nähdään messuilla!

    VastaaPoista
  5. Onnittelut hienosta sijoituksesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Samoin sinulle! Uskoisin, että erot listattujen kesken eivät ole kovinkaan isot.

      Poista
  6. Onnittelut! Olet todellakin ansainnut paikkasi listalla! :)

    VastaaPoista
  7. Onnea, Kirsi!
    Mun listalla olet tosin ollut jo pitkään: parasta, paneutunutta, pilkettä silmäkulmassa unohtamatta!

    VastaaPoista
  8. Onnittelut Kirsi!Hieno sijoitus, eikä ihme!

    VastaaPoista
  9. Aivan mahtavaa Kirsi ja onnittelut! :) Ehkäpä nähdään messuilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti tosiaan nähdään, tänään ja huomenna siis messuan :D

      Poista
  10. Onnea Kirsi! Minua loistava sijoituksesi ei yllätä. Olet tehnyt pitkäjänteisesti työtä omannäköisen blogisi eteen, hienoa, että se kantaa myös hedelmää. <3
    Toivottavasti nähdään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin <3 Ja kuten sanottu, yksinhän tämä ei olisi mitään. Ystävät ja muut verkostot ovat se juttu.

      Poista
  11. Onnittelut minultakin vielä! :)

    VastaaPoista
  12. Lämpimät onnittelut!

    VastaaPoista
  13. Iloinen onnentoivotus ja kiitos monista oivista jutuista.

    VastaaPoista
  14. Hieno juttu! Mukavaa saada näkyvyyttä kirjablogeille!

    VastaaPoista
  15. Lämpimästi onnea hienosta sijoituksesta. Ihan oikeaan osunut valinta!

    VastaaPoista
  16. Onnittelut, Kirsi! Tämä blogihan on ihan huippu, joten tuli enemmän kuin oikein tuo maininta :)

    VastaaPoista
  17. Paljon onnea :)! Olin iloinen koko listasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiito kovasti! Listaus ylipäätään on kiva idea, ja lista tosiaan komea!

      Poista
  18. Onnittelut, Kirsi! Hienoja blogeja lista täynnä.

    VastaaPoista