Sivut

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Kirjamessuliput arvottu ja uusi arvonta!



Syksyn kirjariennot alkavat ihan toden teolla käynnistyä! Messukuukausi lokakuu alkaa jo häämöttää mukavasti näköpiirissä. Harjoittelusta kävi hienosti lauantainen Dekkarifestivaali Helsingissä, josta kerron tarkemmin tunnelmia tuonnempana. Oli muuten murhaavan hieno tapahtuma!

Mainiota esimakua messutunnelmista annettiin perjantaina Turun kirjamessujen vapaaehtoiselle somelähettiläiden joukolle. Messujen ohjelmapäällikkö Jenni Haukio oli poiminut massiivisesta messutarjonnasta tärppejä moneen makuun. Tyhjä messuhallin piha ja kaikuvat käytävät tuntuivat hieman kummallisilta, mutta vain vajaan kahden viikon päästä kuhina on melkoinen!


Elokuun lopulla julistin blogini seuraajille messulippuarvonnan Enni Mustosen Ruokarouva-romaanin esittelyn lopussa. Mustosen Ruokarouva on yksi kolmesta messujen lukupiirikirjoista. Messulukupiirit ovat osa Otavan messuohjelmaa, ja olen mukana seuraamassa Ruokarouvan ruodintaa bloggaajana. Tunnelmia keskustelusta voi seurata blogini somekanavilta ja myöhemmin täältä blogista.



Kahden kirja- ja ruokamessujen päivälippupaketin arvontaan osallistui yhteensä kahdeksantoista henkilöä blogin ja Facebookin kautta. Tein arvonnan lahjomattomalla random.org-sivun sovelluksella, ja voittajaksi arpoutui Miisu P! Onnea! Laitathan Miisu P minulle sähköpostitse postiosoitteesi, niin saat liput ennen messuviikonloppua kotiisi. Toivottavasti kiinnostavia pienkustantamojen runoteoksia löytyy!


Jotta ei pettymys olisi liian kova nieltäväksi, järjestän saman tien lohdutuspalkintoarvonnan! Tällä kertaa palkintopakettiin sujahtaa yksi yhden päivän messulippu Turun kirjamessuille sekä Paolo Coelhon teos Accran kirjoitukset. Messuilla jaetaan samaa kirjaa vieraileville koululaisryhmille, ja somelähettiläät saivat myös omat kappaleet tätä. Kirja on ilmestynyt suomeksi vuonna 2013 Bazarin kustantamana.


Arvontasäännöt ovat samat kuin viimeksikin:

Arvonta tapahtuu kaikkien niiden henkilöiden kesken, jotka jättävät kommentin alle (tai blogini Facebook-sivuille tämän jutun linkin alle) ja kertovat halukkuudestaan osallistua arvontaan sekä paljastavat omat messutärppinsä eli mitä aikovat erityisesti Turun kirjamessuilla tällä kertaa käydä kuulemassa, näkemässä ja kokemassa.

Arvontaan voi osallistua perjantaihin 23.9. klo 12.00 asti, ja voittaja paljastetaan samana iltana. Mukaan on syytä liittää jonkinlainen yhteystieto, jotta varmasti saan paketin postiin viimeistään maanantaina 26.9.

Lipun olen saanut Turun kirjamessuilta, ja sillä pääsee myös samaan aikaan järjestettäville Turun ruokamessuille. Yhden lipun arvo on 16 euroa.



Onnea arvontaan! Messuilla tavataan!

Arpaonni oli tällä kertaa suotuisa nimimerkille Lammas, jonka numeron
lahjomaton random.org nosti yhdentoista osallistujan joukosta!
Lämpimät onnittelut!

Kiitos vielä kaikille osallistujille mielenkiinnosta!
Turus nährä!

11 kommenttia:

  1. Vau, pakko osallistua kun nyt kerrankin olen tulossa täältä Ruotsinmaalta Turkuun ihan vain messujen takia (tai no hyvän ystävän seura houkutti myös sekä Schjerfbeckin näyttely..). Tärppeinä on Donna Leon ja Pirkko Saisio.

    VastaaPoista
  2. Pitkästä aikaa Kirjamessut kiinnostaisivat Turun päässä, aiempina vuosian olenkin seilannut Helsingin messuja läpi. Joten osallistun arvontaan! Erityisesti oman lapsen myötä kiinnostaa perjantaina tapahtuva lukupaneeli. "Suuri lasten lukupaneeli" siis.

    VastaaPoista
  3. Osallistun arvontaan! :) Messuilla kiinnostaa mm. Enni Mustonen, Virpi Hämeen-Anttila ja Donna Leon. S-posti: lumikukka333 (@) gmail.com.

    VastaaPoista
  4. Mukana arvonnassa. Lehtolaisen uusin pitäis ainakin hankkia ja antikvariaateista voi aina löytää jotain kivaa.

    VastaaPoista
  5. Mukana! Tänä vuonna kiinnostaisi bongata ainakin oma opiskelija, joka kertoi menevänsä töihin messuille.

    VastaaPoista
  6. Täytyy osallistua uudelleen, sillä haluaisin todellakin päästä Turkuun. Teemamaa Saksa houkuttelee minua kaiken muun kivan lisäksi.

    VastaaPoista
  7. Heips tuliko sähköpostini perille ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, kiitos! Aamukiireessä en ehtinyt sähköpostiisi vastata, mutta kirjeen tipautin työmatkalla postilaatikkoon! Onnea vielä!

      Poista
  8. Osallistun, kiitos. Tärppejäni esim Li Andersson + Antti Arnkil, Sirpa Pietikäinen, Meeri Koutaniemi, Sirpa Kähkönen, Tommy Melender, Pajtim Statovci, Tuula-Liina Varis, Jari Tervo. Erkki Tuomioja etc..
    leena.laurila@keskiespoo.net

    VastaaPoista
  9. Osallistun arvontaan! Sunnuntaiksi ajattelin messuille ainakin mennä, silloin kiinnostavat kaikki Saksaan liittyvä ohjelma sekä keskustelu Roald Dahlista. :-)

    tiina_907@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Osallistun arvontaa! Messuilla kiinnostaa scifikeskustelu, Donna Leon, Roald Dahl ja tietekin ruoka ja viini, namnam.

    VastaaPoista