Sivut

perjantai 5. elokuuta 2016

Tuula T. Matintupa: Pimeyden kääntöpuoli



Olen viimeksi lukenut Tuula T. Matintuvan Piippo-dekkareita kymmenisen vuotta sitten. Aikanaan niitä tuli lukaistua useampiakin, mutta koska veto tuntui antavan turhaan odottaa itseään, jätin Matintuvan leppoisat jännärit sikseen. Muutakin luettavaa tuntui olevan.

Pimeyden kääntöpuolen kansiliepeen mukaan kyseessä on jo neljäs osa rikosylikonstaapeli Alina Mänty -sarjaa. Alina on dekkarin poliiseista eniten esillä yksityiselämänsä puolesta (hän muuttaa tässä osassa maalle), mutta mitenkään muuten häntä en osannut varsinaiseksi keskushenkilöksi päätellä. Mitään ei tuntunut myöskään haittaavan, vaikkei ollut Alinasta ennen kuullutkaan.

Joku vainoaa lastenkirjailija Helena Väkeröä ja hänen tehtailijamiestään Anteroa. Puutarha sabotoidaan, autoa naarmutetaan, perättömiä huhuja levitellään. Onko Helena vaarassa? Tai Antero? Antero ottaa lopulta yhteyttä poliisituttavaansa, ja niin Alina päätyy työparinsa kanssa tutkimaan kiusaamistapausta. Tässä kohdassa dekkarinlukijan kulmakarvat jo rypistyvät uhkaavasti. Poliisilla on siis resursseja ja intressiä lähettää tutkijoita ihan vain epävirallisesti hieman kyselemään epämääräisten vihjeiden perusteella, kun joku tuttava pyytää? Poikkeuksellista, kun yleensä kirjojenkin poliisit kärvistelevät resurssipulan kourissa.

Kun sitten tapahtuu vakava onnettomuus, poliisin toimille löytyy perusteita ja Väkeröiden taustoja aletaan penkoa kunnolla. Sieltä löytyykin monenlaista outoa ja epäilyttävää usean sukupolven ajalta. Väkeröiden poika vaikuttaa poikkeuksellisen kylmältä ja epämiellyttävältä nuorukaiselta, Anteron isän kopiolta. Entä missä ovat Anteron vuosia sitten kadonneet veljet? Kuka on syyllinen Helenan parhaan ystävän Johannan nuoruudenonnettomuuteen, joka on rampauttanut naisen?

Mitä enemmän pengotaan, sitä enemmän luurankoja löytyy. Tolkkua ei kuitenkaan tunnu tapahtumissa olevan, ja henkilöitä vilisee niin, että lukija putoaa jo jalaksilta. Mutta kuten arvata saattaa, syyt tapahtumiin löytyvät menneisyydestä. Kun jokin sai tasapainon horjahtamaan, lähtivät tapahtumat vyörymään vastustamattomasti, kuten tapana on. Matintupa onnistuu yllättämään loppuratkaisullaan, mutta joutuu myös selittämään aika lailla, jotta saa juonen pitämään.

Ihan luettava välipaladekkari, josta ei sen kummempaa muistijälkeä jää.

Tuula T. Matintupa: Pimeyden kääntöpuoli
Mäkelä 2015. 238 s.


Arvostelukappale.

Vuoden johtolanka 2016 -palkintoehdokas. Kilpailuun osallistuminen tapahtuu siten, että kustantaja lähettää kirjan kilpailuraatilaisille luettavaksi. Kukin kustantaja itse vapaasti päättää, mitkä julkaisemansa kirjat se lähettää kilpailuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti