Sivut

maanantai 29. elokuuta 2016

Enni Mustonen: Ruokarouva (ja lippuarvonta Turun kirjamessuille!)



Suomalaislukijoiden syystä syvästi rakastaman kirjailija Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja on ollut myyntimenestys. Aloitusosaa Paimentyttö (Otava, 2013) ja kakkososaa Lapsenpiika (Otava, 2014) myytiin kumpaakin ilmestymisvuonnaan yli 27 000 kappaletta, ja kolmas osa Emännöitsijä (Otava, 2015) ylsi jo yli 30 000 kappaleen myyntiin ja oli sillä tuloksella kyseisen vuoden neljänneksi myydyin kotimainen kaunokirjallinen teos. Tänä keväänä ilmestynyt Ruokarouva on keikkunut kolme kuukautta Mitä Suomi lukee -listan kotimaisen kirjallisuuden kärkipaikalla.

Eikä syyttä. Ruokarouva on todellinen lukusukkula, kuten bloggaajakollegani Hanna on nopeasti solahtavan ja miellyttävän lukukokemuksen napakasti nimennyt. Luin tuhdin romaanin viikonlopussa ihan tuosta vain, kaiken muun touhuamisen ohessa. Kirjan maailmaan uppoaminen oli nautittavaa, ja tilaisuutta siihen tarttumiseen oikein odotti. Lukiessani harmittelin vain sitä, että en ollut tullut tarttuneeksi sarjaan aikaisemmin vaan aloitin nurinkurisesti neljännestä osasta.

Tosin hyvin pääsin mukaan tapahtumiin ja sukeltamaan sipoolaisperäisen Ida Erikssonin elämään. Idan elämä mullistuu jälleen, kun hänen taloudenhoitajan pestinsä Tukholmassa päättyy. Professori Axel Johanssonin testamentti luetaan ja talo siirtyy seuraavalle omistajalle, joka ei taloudenhoitajaa tarvitse. Yllättäen Idan ongelmat ratkeavat, kun hän saa kuulla saaneensa palkkioksi hyvästä työstään muhkean rahakorvauksen edesmenneeltä työnantajaltaan.

Ida voi toteuttaa haaveensa omasta täysihoitolasta. Niinpä hän muuttaa keväällä 1914 kahdeksanvuotiaan Kirsti-tyttärensä kanssa takaisin Suomeen vuosien Ruotsissa asumisen jälkeen. On etsittävä sopiva kiinteistö ja ryhdyttävä työhön. Onnekkaiden käänteiden jälkeen talo maaseudulta Albergasta eli Leppävaarasta löytyykin, vaikkakin pahasti keskeneräisenä. Hyviä puolia ovat sijainti rautatieaseman lähellä vain vartin junamatkan päässä Helsingistä. Eikä sijainnissa muutenkaan ole valittamista. Komeista ikkunoista näkyy merelle ja sivulla siintää Tarvaspään ateljeen torni. Lähinaapurissa majailee kuvanveistäjä Ville Vallgren avopuolisonsa Viivi Paarmion kanssa.

Ruokarouvan tapahtumat ajoittuvat maailmansodan vuosiin. Kirja päättyy vapun tienoille 1918 sisällissodan ratkettua. Jälkipyykin pesuun ei vielä kunnolla päästä. Sodan varjo häilyy tapahtumien yllä koko romaanin mittaan. Alkuun maailmansota tuntuu Leppävaaran täysihoitolan asukkaista ja kyläläisistä olevan kaukainen asia, mutta vähitellen sen lonkerot ulottuvat yhä lähemmäs. Venäläiset aloittavat linnoitustyönsä ja tuovat paikkakunnalle kiinalaisia vankejaan pakkotyöhön. Kun sisällissota saavuttaa Helsingin, täysihoitolan tontin yli vyöryvät myös saksalaiset joukot ja pihalta siivotaan ruumiita.

Mustonen kuvaa maailmansotaa ja Suomen kohtalonvaiheita tavallisen ihmisen näkökulmasta. Idaa ja hänen lähipiiriään ei juuri politiikka kiinnosta. Paljon tärkeämpää on koettaa selviytyä taloudellisesti ja pitää rakkaat ihmiset turvassa, ruokittuina ja puettuina. Sodan jatkuessa tämä osoittautuu vuosi vuodelta vaikeammaksi, ja nokkeluudesta ja hyvistä verkostoista on korvaamaton apu. Täysihoitolaan politiikka ja maailman kuohunta kuitenkin ujuttautuvat vuokralaisten kautta, jos ei muuten. Nuori miesasukas alkaa puhua kummallisia puheluja ja tehdä salaperäisiä matkoja ympäri Suomea. Santarmitkin kiinnostuvat näistä puuhista, ja nurkissa kiertää jos jonkinlaista hämärämiestä.

Ida Eriksson on kokenut monenlaista eikä vähästä hätkähdä. Maalaisjärki ja terve varovaisuus sekä työteliäisyys pitävät yrityksen pinnalla vaikeinakin aikoina. Ida on myös loputtoman hyväsydäminen ja ennen kaikkea oikeudentuntoinen, ja hänen kattonsa alla on tilaa kohtalon kolhimille. Toisaalta Ida ei suostu kumartelemaan ketään, jota ei itse sen arvoisena pidä. Menneisyydestä tuttuja arvostettuja julkisuuden henkilöitä hän mieluiten visusti karttaa.

Mukana on ripaus romantiikkaakin, sillä yllättäen Albergaan tupsahtaa mies Idan menneisyydestä. Joko on aika itsenäisen ja itsellisen Idan rakastua ja saada rinnalleen tasavertainen, rakastava kumppani? Mustosen henkilöt ovat aitoja ja kiinnostavia, ja heidän vaiheitaan suorastaan ahmii. Lähihistoria herää taianomaisesti eloon teoksen sivuilla.

Kirjan kannet suljettuaan voi vain huokaista: toivottavasti tälle on luvassa jatkoa!

Enni Mustonen: Ruokarouva
Otava 2016. 428 s.

Harmittelin siis Ruokarouvaa lukiessani, etten ole tullut tarttuneeksi aikaisempiin osiin. Syy on tosiaan vain itseni, sillä olen saanut Otavalta kaksi ensimmäistä osaa arvosteltavakseni, pyytämättä, mutta kuitenkin. Nyt kuitenkin Turun kirjamessuilla järjestetään kolme Otavan lukupiiriä, joista viimeisessä eli sunnuntaina 2.10. klo 10.30 – 12.00 pidettävässä on käsiteltävänä Ruokarouva. Kirjailija Enni Mustonen itse osallistuu lukupiirikeskusteluun kirjastaan, ja minut on kutsuttu mukaan yleisöön raportoimaan tapahtumasta some-kanavieni kautta. Siksi sain myös tämän sarjan neljännen osan arvostelukappaleen luettavakseni. Lukupiireihin on messuvierailla vapaa pääsy, joten tervetuloa mukaan keskustelemaan Ruokarouvasta!


Otavan lukupiirit Turun kirjamessuilla:

Miikka Nousiainen: Juurihoitoa
perjantaina 30.9. klo 16.30 – 18.00, somelähettiläänä Pieni kirjasto -blogin Katri

Juha Itkonen: Palatkaa perhoset
lauantaina 1.10. klo 10.30 – 12.00, somelähettiläinä ja haastattelijoina Kirsin Book Clubin joukkoa

Enni Mustonen: Ruokarouva
sunnuntaina 2.10. klo 10.30 – 12.00, somenlähettiläänä siis minä ja tilaisuudesta kommentteja eetteriin Facebookiin, Twitteriin ja Instagramiin blogini sivuille ja tileille. Muista siis käydä seuraamassa niitä ennen messuja!

Lukupiirit ovat kiva idea, sillä niissä päästään rauhassa keskustelemaan kirjasta ja lukukokemuksesta kirjailijan kanssa. Aikaa on varattu ruhtinaallisesti tavalliseen messuesiintymiseen verraten. Lukupiireihin on vapaa pääsy messuvierailla, joten kaikki sankoin joukoin mukaan!

Muutenkin hääräilen somettamassa messuilla kaikkina kolmena päivänä, perjantaina vasta tosin iltapäivästä alkaen. Muutkin sometiimiläiset on esitelty Turun kirjamessujen Facebook-sivulla. Kurkkaa messujen ohjelma täältä!





Sometiimiläisyyttäni haluan juhlistaa blogini seuraajien kanssa arvonnan merkeissä.

Arvon siis kaksi (2 kpl) yhden päivän sisäänpääsylippua Turun kirjamessuille 30.9. – 2.10.2016. Voittaja saa siis molemmat liput.

Arvonta tapahtuu kaikkien niiden henkilöiden kesken, jotka jättävät kommentin alle (tai blogini Facebook-sivuille tämän jutun linkin alle) ja kertovat halukkuudestaan osallistua arvontaan sekä paljastavat omat messutärppinsä eli mitä aikovat erityisesti Turun kirjamessuilla tällä kertaa käydä kuulemassa, näkemässä ja kokemassa.

Arvontaan voi osallistua sunnuntaihin 18.9. klo 12.00 asti, ja voittaja paljastetaan samana iltana. Jos en tavoita voittajaa osoitetietojen saamiseksi keskiviikkoon 21.9. klo 20.00 mennessä, arvon liput uudelleen. Liput olen saanut Turun kirjamessuilta, ja niillä pääsee myös samaan aikaan järjestettäville Turun ruokamessuille. Yhden lipun arvo on 16 euroa.

Onnea arvontaan! Messuilla tavataan!




Arvonta on suoritettu. Onnea voittajalle! Lohdutuspalkintoarvonta julkistetaan samassa jutussa voittajan julistamisen kanssa. 

17 kommenttia:

  1. Osallistun arvontaan. Jos Mustosen (Mannisen) ja Miika Nousiaisen näkisin, niin olisin onnellinen. Kiitos muuten Ruokarouvan esittelystä. Enni Mustosta parempaa stressinnollausviihdettä ei ole olemassa!

    VastaaPoista
  2. Kirjastokeskustelu olisi kiehtova, ja voisin työnantajani kanssa pitää sarjakuvapäivän. Aku ja Mummo...

    Terv. Anna-Ananas, @luemaista

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vahingossa poistin kommenttini... Siis: osallistun arvontaan! Kotimaiset kirjailijat ja uutuudet kiinnostaa, esim. Anna Kortelainen, Enni Mustonen, Jyrki Heino. Ja Donna Leon on tarkoitus nähdä.

      Poista
  4. En enää edes yritä lukea kovin tarkasti messuohjelmia sillä uskon tänäkin vuonna käyväni siellä useampaan kertaan. Syksyjeni kohokohta, riittävän lähellä omaa kotikaupunkiani.

    VastaaPoista
  5. Kaipa sitä pitäisi sinne Turkuunkin ehtiä :-) Arvonnassa mukana siis. Ja tuo kirjakin vaikutta tosi mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
  6. Arvonnassa mukana :) Tosi paljon kiinnostavaa, mutta ne ovat pahimmoilleen eri päivinä. Fintiaanit, Mauri Kunnas, Remu, Aira Samulin ja Tommi Kinnunen kiinnostavimmat.

    VastaaPoista
  7. Osallistun arvontaan! :) Messuilla kiinnostaisivat mm. Enni Mustonen ja Virpi Hämeen-Anttila sekä Aikamatkailijan maisemat -haastattelu.

    VastaaPoista
  8. Arvonnassa mukana. Toivottavasti messuilta tarttuisi mukaan Leena Lehtolaisen Tiikerinsilmä nimmarilla.

    VastaaPoista
  9. Arvontaan mukaan ^^ Haluaisin käydä tukemassa pienkustantamoja ostamalta heiltä tänä vuonna runoteoksia, sillä ei omista vielä yhtäkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Miisu! Onnetar oli suosiollinen ja voitit messuliput! Laita minulle osoitteesi tulemaan kirsi.htnn(at)gmail.com, niin saat postia :D

      Poista
  10. En ole muutamaan vuoteen käynyt Turun kirjamessuilla, joten olisi ihana voittaa liput sinne. Miika Nousiaisen uutuus kiinnostaa kovasti.

    VastaaPoista
  11. Arvonnassa mukana :) Miika Nousiainen kiinnostaa, kuten myös Pojatkin lukee-keskustelu, ja toki moni muu :)

    VastaaPoista
  12. Messuilla kiinnostaa ainakin Virpi Hämeen-Anttila.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Osallistuisin arvontaan minäkin :) Kirjamesssut syksyn kohokohta tälläiselle lukutoukalle. Donna Leon kiinnostaa, kuten Pojatkin lukee-keskustelu ja siellähän on koko ajan jotain kiinnostavaa menossa. Aina tarttuu lukemistakin reippaasti mukaan.

    VastaaPoista
  14. Osallistun arvontaan. Donna Leon kiinnostaa. Katselen myös halpoja käsityökirjoja ja scifi-kirjat.

    VastaaPoista
  15. Osallistun arvontaan!

    Haluaisin osallistua tapahtumaan "Kirjalliset treffit Turun kirjamessuilla" ja tietenkin katsastaa Donna Leon sekä uudet kotimaiset julkaisut. Viinimessuilla tulisi myös käytyä. Messuilu on ihanaa :)

    VastaaPoista