Sivut

tiistai 17. toukokuuta 2016

Markku Keisala: Sinisilmät



Kun dekkari sijoittuu melkein lähikulmille idylliselle Somerniemelle, olisi siitä aika vaikea olla pitämättä. Markku Keisalan dekkarissa Sinisilmät on onneksi muitakin vahvuuksia kuin kotikenttäetu. Nopealukuinen tarina pitää otteessaan oikein mukavasti.

Nykyhetkessä vuonna 2011 eläkeikää lähestyvä pohjalainen pastori Anssi Lauste löytää vuosikymmeniä aikaisemmin surmatun isänsä papereista passin ja sen välistä arvoituksellisen paperilappusen. Heiveröisten johtolankojen turvin Lauste löytää tiensä Somerniemelle ja pääsee kuin pääseekin kiinni isänsä menneisyyden arvoituksiin. Lapussa mainittu Alisa saattaa olla paikkakunnalla vuona 1958 kadonnut 13-vuotias tyttö. Mutta mitä tekemistä Lausteen isällä oli kadonneen Alisan kanssa?

Lukija tietää Laustetta ja hänen ystäväänsä Astridia enemmän. Lausteen isä Heino on ollut paikkakunnalla sotavankina syksyllä 1944, Lapin sodan aikaan. Sotavangit työskentelivät maatiloilla, niin myös Heino, Lausteen isä. Maatilan emännän ja sotavangin välillä tapahtui jotakin, minkä ei pitänyt paljastua kenellekään. Mutta joku näki kuitenkin.

Sinisilmien alussa kerrotaan katkelmallisesti tapahtumista sodan loppuvuotena, vuonna 1958 Alisan katoamisen aikaan sekä vuonna 1980, jolloin Lausteen isä surmataan. Muuten pysytään pääosin vuoden 2011 kesässä, jolloin Lauste alkaa selvittää isänsä menneisyyttä. Onnekkaasti samaan aikaan teini-ikäiset geokätköilijät sattuvat löytämään erään kätkön yhteydestä kummallisia jäänteitä, joita he piilottavat pariinkin läheiseen kätköön. Näin päästään kadonneen jäljille, vaikkakin mutkien kautta.

Keisala on lehtihaastatteluissa kertonut, että dekkari lähti muotoutumaan kohtauksesta, jossa nainen soittaa selloa metsässä aamunkoitteessa. Tällainen kohtaus kirjassa onkin, ja se saa lopussa selityksensä. Romanttisesta alkuideasta huolimatta Sinisilmissä liikutaan hyvin raadollisten asioiden piirissä. Murhaaja ei tunne katumusta, vaan pitää kammottavia tekojaan oikeutettuina loppuun asti. Rikosten selvittelyn tuoksinassa pikkukylän ihmisten elämistä paljastuu monenlaisia menneitä ja nykyisiä salaisuuksia.

Keisala kirjoittaa dialogivetoisesti. Ratkaisu on kaksiteräinen, koska dialogi kuljettaa juonta vauhdikkaasti eteenpäin, mutta ei jätä tilaa henkilöhahmojen syventämiselle. Sujuvan ja elävän dialogin kirjoittaminen on myös hyvin vaativaa, eikä Keisala aivan kuivin jaloin selviydy kaikkien lukuisten henkilöidensä käymistä sanailuista.

Henkilögalleria on myös hyvin laaja niin menneisyydessä kuin nykyhetkessäkin. Kenestäkään ei nouse oikein kunnolla varsinaista päähenkilöä, vaikka Anssi Lauste lienee sellaiseksi tarkoitettu. Kuusikymppinen pappismies jää kaikesta huolimatta hyvin ohueksi ja etäiseksi hahmoksi. Jos kyseessä olisi sarja, saattaisivat loppupuolella mukaan tulevat turkulaispoliisit siirtyä keskeisempään rooliin.

Juoni on, kuten sanottu, varsin vetävä, vaikka muutamissa kohdissa uskottavuuden rajoja venytetään hieman liikaa minun makuuni.

Markku Keisala: Sinisilmät
Reuna 2015. 248 s.

Arvostelukappale. 

Vuoden johtolanka 2016 -palkintoehdokas. Kilpailuun osallistuminen tapahtuu siten, että kustantaja lähettää kirjan kilpailuraatilaisille luettavaksi. Kukin kustantaja itse vapaasti päättää, mitkä julkaisemansa kirjat se lähettää kilpailuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti