Sivut

tiistai 9. helmikuuta 2016

Vuosi kakkua takana eli Johtolanka-raatilaisen tunnustuksia



Koska hyvin usein olen ajatellut erilaisten kirjapalkintoraatien valintoja seuraillessani, että ne valitsevat yleensä väärin, ei minua ollut kovinkaan vaikea houkutella Suomen dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkintoraadin jäseneksi. Ajattelin, että tällä kertaa saisin syyttää ainakin osittain itseäni, mikäli valinnoissa olisi jotain purnattavaa!

Suomen dekkariseuran sivuilla todetaan Johtolanka-palkinnosta näin:
Suomen dekkariseura ry:n Vuoden johtolanka -palkinto myönnetään vuosittain edellisen vuoden merkittävästä kotimaisesta dekkariteosta. Aluetta ei ole rajattu tarkasti; palkituksi voi tulla esimerkiksi romaani, novellikokoelma, elokuva, kuunnelma, tv-sarja, tutkielma tai muu alaan liittyvä merkkiteko. Palkinnon tarkoituksena on kiinnittää huomiota kotimaiseen jännityskirjallisuuteen ja muuhun alan piirissä tehtävään työhön. Ensimmäinen palkinto jaettiin vuonna 1985.

Palkinnon myöntää Dekkariseuran vuosikokouksen nimittämä kolmihenkinen asiantuntijaraati, joka työskentelee kaksi kautta peräkkäin. Tämänhetkiseen raatiin kuuluvat Kirsi Hietanen, Kai Hirvasnoro ja Jonna Lehtinen.

Raatilaisuus on ollut mielenkiintoinen, jonkin verran työllistävä ja samalla miellyttävä velvoite. Miellyttävyyden kannalta ei suinkaan ole ollut vähäpätöinen seikka, että muut raatilaiset ovat todellisia asiantuntijoita ja että heidän kanssaan työskentely on sujunut saumattomasti. Jonnan sattuman oikusta tunsin jo entuudestaan, koska olemme olleet pienen hetken kollegoja. Jonna on seuran hallituksen jäsen, joten hän toimi raatimme puheenjohtajana eli käytännössä sihteerinä lähetellen sähköposteja kustantajille ja milloin mihinkin. Kai taas on Kansan Uutisten päätoimittaja ja innokas Päätalo-fani. Hän on esimerkiksi pitänyt Päätalon matkassa -nimistä blogia lehden verkkosivuilla. 

Johtolanka-palkinnon lisäksi raadin harteilla on myös vuoden esikoisdekkaristin valitseminen:

Suomen dekkariseuran 30-vuotisjuhlavuoden kunniaksi 2014 jaettiin ensimmäisen kerran uusi tunnustus, Vuoden esikoisdekkari -kunniakirja. Palkinto myönnetään edellisen vuoden parhaasta esikoisdekkarista, ja valinnan tekee edellä mainittu raati.

Vaikka palkintoa ei ole pakko myöntää kirjalle, kuuluu raadin velvoitteisiin kuitenkin lukea kaikki kisaan ilmoitetut teokset. Ilmoittaminen tapahtuu siten, että kustantaja lähettää raadin jäsenille ne kirjat, jotka se katsoo dekkarigenreen laskettaviksi ja jotka se haluaa lähettää. Jotkut kustantajat valitsevat mielestään vahvimmat ehdokkaansa eivätkä lähetä kaikkia genreen luokiteltavissa olevia uutuusteoksiaan, ja kaikki kustantajat eivät lähetä kirjoja lainkaan. Lopputuloksena oli, että luimme viime vuoden aikana 71 uutuusdekkaria! Jokainen raatilainen luki kaikki kirjat.



Muistakin vaihtoehdoista kuin kirjan valitsemisesta palkinnon saajaksi keskustelimme, mutta päädyimme kuitenkin varsin nopeasti jo tavaksi muuttuneeseen kirjan palkitsemiseen. Vuoden mittaan tapasimme pariin otteeseen ihan kasvokkain, muun muassa kevättalvesta aloitellessamme urakkaamme ja sopiessamme työskentelytavoista. Pääasiassa olemme kuitenkin olleet yhteydessä verkon välityksellä. Se onkin mainio apu, koska työkiireet ja välimatkat hankaloittavat kummasti ihmisen harrastusrientoja. Keskeinen peruste muuten valinnalleni raatiin oli, että asun selvästi Helsingin ulkopuolella…

Kun sovin raadin jäsenyyden vastaan ottamisesta seuran puheenjohtajan Leena Korsumäen kanssa, sovimme myös, että en julkaise kilpailuun osallistuvista kirjoista kirjoituksia blogissani ennen kuin palkinnon ja kunniakirjan saajat on julkistettu. Tämä hieman kirvelsi mieltäni, vaikka hyvin ymmärsin ja ymmärrän edelleen, että se on viisas ratkaisu. Päätös tarkoitti kuitenkin väistämättä, että blogini kärsi ajoittain kuivista kausista viime vuonna, vaikka luettujen kirjojen lista olikin muhkea. Siitä huolimatta lukijat eivät onneksi ole kokonaan hylänneet blogiani, kiitos siitä kaikille kävijöille ja kommentoijille!

Päätin kuitenkin jo urakan alkumetreillä, että hyödynnän tulokset myös täällä blogissa. Niinpä minulla on nyt valmiiksi kirjoitettuna 71 kappaletta blogitekstejä vuonna 2015 ilmestyneistä kotimaisista dekkareista. Julkaisen ne tämän vuoden kuluessa yksi tai kaksi viikossa -tahdilla tekijän sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Poikkeuksen tekevät voittajat. Johtolanka-palkitusta Pauliina Suden Takaikkunasta julkaisen juttuni huomenna ja esikoiskunniakirjan saaneesta Lauri Mäkisen Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset perjantaina. Toinen raadin jäsen Kai Hirvasnoro on julkaissut oman katsauksensa dekkarivuodesta.

Jutut on siis kirjoitettu heti sen jälkeen, kun olen kulloisenkin kirjan lukenut. Lukemisjärjestys taas vaihteli aika paljon mielialan mukaan. Kustantamot pitivät kiitettävästi huolen, ettei kirjapino päässyt missään vaiheessa vajenemaan, ja loppuvuodesta alkoi tulla hieman kiirekin.

Koska raatilaisena minulla oli velvollisuus lukea kaikki kilpailuun lähetetyt kirjat, ovat niistä kirjoittamani jututkin jonkin verran erilaisia kuin mitä lukijat ovat ehkä tottuneet täällä lukemaan. En enää lukenutkaan kirjoja pelkästään omaksi huvikseni, vaan tarkoitus oli oikeasti punnita niiden laatua ja tehdä myös vertailuja. Siksi joidenkin kirjojen kohdalla sanat voivat olla tämän vuoden kuluessa kovempia kuin ennen. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole edelleenkään loukata ketään, vaan koettaa tarkastella teosten vahvuuksia ja heikkouksia rakentavasti. Joissakin teksteissä saattaa tietty turhautuminen kuitenkin paistaa aika selvästikin läpi. Mutta lukekaa itse kaikki vuoden dekkarit!

Koska meitä oli kolme lukijaa erilaisine taustoinemme ja mieltymyksinemme, ei yhden lukijan mielipide päässyt dominoimaan valintojamme. Palkituista kirjoista pääsimme yllättävän helposti yksimielisyyteen. Valintojemme takana on helppo seistä iloisena ja ylpeänä. Upeat romaanit nousivat kärkeen! Onnea, Pauliina Susi ja Lauri Mäkinen!

Palkintojuhlassa tarjoilut kunnossa!


Täytyy tunnustaa, että vaikeimpia asioita raatilaisuudessa on ollut suun kiinni pitäminen! Kumpikin parhaiksi nousseista kirjoistahan julkaistiin jo keväällä, joten on ollut todella tylsää vain nyökkäillä hyväksyvästi, kun niistä on kuullut puhuttavan jossakin. Mieli olisi tehnyt tavalliseen tapaan julistaa isoon ääneen: lukekaa nämä loistavat kirjat! Tietenkään emme heti kirjat luettuamme tienneet, että ne olisivat lopulta voittajat, mutta vahva tunne niiden kuulumisesta kärkijoukkoihin oli kyllä olemassa. Tunne sai vahvistusta muun muassa, kun Mäkisen kirja oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnolle.

Oli erittäin jännittävää päästä ensimmäistä kertaa mukaan legendaariseen palkitsemistilaisuuteen, jossa voittajien sormenjälki painetaan kunniakirjaan. Perinteisesti tämän tehtävän hoitaa aito ja oikea virkavallan edustaja eli tällä kertaa vanhempi konstaapeli Jukka Hätönen, joka kuvassa ottaa sormenjäljen esikoiskirjastaan kunniakirjan napanneelta Lauri Mäkiseltä. Tehtävä oli mieluinen kummankin osapuolen näkökulmasta, mikä lienee poikkeuksellista!

Kuva Sari Rainio, Siltala. 
Kustantamon lupa kuvan käyttöön.

Voittajan kustantamo kuulemma yleensä järjestää palkitsemistilaisuuden, joten tällä kertaa se oli Tammen (Bonnierin) tiloissa. Kustantaja oli kutsunut paikalle median edustajia, meidät raatilaiset ja puheenjohtajan ja muitakin dekkariseuralaisia. Siltala-kustantamosta oli tietysti myös edustusta paikalla. Tunnelma oli lämmin, aluksi hieman jännitystäkin oli ilmassa, mutta virallisen osuuden jälkeen ilmapiiri oli rento kaikkien iloisten kirjaihmisten rupatellessa kilpaa kirjoista ja kiitellessä raatia hyvistä valinnoista.

Tammen johtaja Outi Mäkinen on innokas dekkari-ihminen itsekin ja oli kutsunut paikalle lausuntataiteilija Minna-Maria Mattilan, joka luki pari otetta Takaikkunasta. Lukunäytteet muuten sopivat kirjatilaisuuksiin loistavasti, ja niitä soisi käytettävän paljon enemmänkin. Ensi kerralla palkintotilaisuudessa olisi kiva kuulla näyte myös esikoiskirjasta ja ulkomaisen kirjailijan tuotannosta.

Todella mukavalta tuntui ja tuntuu edelleenkin, että kustantamojen väki on aivan aidosti innoissaan omien kirjailijoidensa menestyksestä Vuoden johtolanka -kilpailussa. Kirjailijat eivät myöskään pidä tunnustusta vähäpätöisenä,vaikka kyseessä ei ole rahapalkinto.

Tässä vaiheessa on hyvä kiittää Suomen dekkariseuraa luottamuksesta ja kaikkia eiliseen palkintojuhlaan osallisia. Hieno vuosi sai arvoisensa huipennuksen! 


Pauliina Susi palkintojen kera.




Kiitokseksi siitä, että olet jaksanut lukea tänne asti pitkää vuodatustani, pääset osallistumaan ainutlaatuiseen kirja-arvontaan. Kustantaja Tammi lahjoitti blogiini arvottavaksi yhden kappaleen Pauliina Suden tuoretta Vuoden johtolanka 2016 -palkittua romaania Takaikkuna. Kirjailija signeerasi sen paikan päällä nimenomaan tätä tarkoitusta varten. Kyseessä on siis hieno uniikkipalkinto ja taattu lukunautinto. 

Jokainen alle kommentin jättänyt on mukana tämän kirjan arvonnassa, jollei erikseen muuta mainitse. Arvon kirjan ystävänpäivänä ja lukurauhan päivänä eli sunnuntaina 14.2. klo 19 mennessä osallistuneiden kesken. Jos en saa voittajaan yhteyttä viimeistään tiistaina 16.2. osoitetietojen saamiseksi, arvon kirjan uudelleen. Onnea arvontaan!




Ystävänpäivän ja lukurauhan päivän päätteeksi oli mukavaa suorittaa kirja-arvonta. Todella moni innokas ilmaisi kiinnostuksensa hienoa kirjapalkintoa kohtaan, kiitos siitä!

Lahjomaton Onnetar (random.org) valikoi suosikikseen tällä kertaa Kristiinan Täysin arkista -blogista. Sydämelliset onnittelut Kristiinalle ja oikein jännittäviä hetkiä laatukirjan parissa! Olen laittanut Kristiinalle sähköpostia blogista löytämääni osoitteeseen. 

78 kommenttia:

  1. Mahtavaa, että lukijat pääsevät kurkistamaan blogisi kautta kaikkiin kirjoihin, jotka tavoittelivat Johtolankaa! Tällaista avoimuutta kaivattaisiin muihinkin kirjallisuuspalkintoihin: olisi kiinnostava kuulla, mitä kaikkia ehdotuksia esimerkiksi Finlandia- ja Runeberg-raati ovat lukeneet punnitessaan ehdokkaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, mukava kuulla, että idea on kiinnostava. Hieman työläs menetelmä varmasti on, jos ei ole tottunut kirjaamaan ajatuksiaan ylös. Finlandia-esiraadin ajatukset olisivatkin kiintoisia! Suomen kirjasäätiölle vinkiksi, että vuoden päästä olen käytettävissä :D :D :D

      Poista
  2. Mielenkiintoinen katsaus palkintoraadista, tuomaroinnista. Harrastajakirjoittaja kun osallistuu kirjoituskilpailuihin, niin se tuomaristonkin työ on alkanut kiinnostaa. Kunpa joskus pääsisi arvioimaan hyviä tekstejä "urakalla". Onnea kaikille tähän kisaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raatilaisuus on todellakin mielenkiintoinen tehtävä, urakkakin jossain vaiheessa. Harmikseni on todettava, että ihan kaikki lukemani kirjat eivät olleet mielestäni kovin hyviä. Isoon massaan mahtuu monenlaista, ja makukin on jokaisella omanlaisensa.

      Poista
  3. En ole kotimaisia viime aikoina lukenut mutta tämä menee nyt listalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa lukea tämä ja muitakin kotimaisia kirjoja. Meillä ei ole mitään hävettävää kansainvälisessä vertailussa, päinvastoin!

      Poista
  4. Varmasti mielenkiintoinen ja antoisa kokemus tuo raatilaisuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain oli ja on edelleen! Olen aina miettinyt, miten raadit oikein toimivat. No, eipä siinä mitään mystiikkaa ole, raakaa työtä enimmäkseen :D Mutta poikkeuksellinen tilaisuus, josta olen iloinen.

      Poista
  5. Onnea raatilaisellekin hyvin suoritetusta "kakusta"! Upeaa työtä olette tehneet. Voittajakirjaa en olekaan lukenut (joten mikäpä olisikaan mukavampaa kuin voittaa se), mutta olen todella iloinen Mäkisen kunniakirjasta. Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset on ehdottomasti erikoisuudessaan yksi mieleenpainuvimmista viime vuoden kirjoista.
    Mitä herkkua onkaan tiedossa, kun saamme nyt lukea mietteesi kaikista 71 kirjasta! Ja erityisen mielenkiintoista nimenomaan tuossa vähän tavanomaisesta poikkeavassa viitekehyksessä, nyt jo pienen matkan päästä tarkasteltuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hieman väsyneinä mutta onnellisina pääsimme kunnialla maaliin ja hienot voittajat löysimme. Mäkisen kirja on tosiaan myös poikkeuksellinen.

      Tiedä sitten, kuinka herkullisia nuo arvioni tulevat olemaan, mutta rehellisiä ne ainakin ovat. Kun lukee tällaisen määrän yhtä genreä, karisee kaikki harhaluulo (ainakin niin kuvittelen).

      Poista
  6. Ai hitsi, että harmitti, kun en päässyt paikalle. Lohduttaudun asiaankuuluvasti lukemalla vähän voittajateosta. :-D Hyvin sä noita salaisuuksia maltat pitää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi ollut mahtavaa, jos olisit päässyt. Mutta aina kaikki tärkeä tapahtuu samaan aikaan :(

      Salaisuuksien pitäminen on nykyään myös olennainen osa työtäni, joten olen saanut harjaannusta :D

      Poista
  7. Ansiokas urakka teillä takana, ja voittajien lisäksi lukulistalle menee varmasti paljon muitakin kisan osanottajia. Mielenkiinnolla odotan kirjoituksiasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, toivottavasti tulee osuvia vinkkejä. Paljon on pinossa ollut mielenkiintoista.

      Poista
  8. Ihanaa, että näinä kummallisten uutisten aikana, kuulee mukavan uutisen "vanhan" koukukaverin menestyksestä. Hyvä Pauliina!
    Odotan innolla kommentejasi kirjoista, Kirsi. Löydän varmasti uusia kirjailijoita luettavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomi on liikuttavan pieni maa :D

      Toivottavasti osuu mukavia vinkkejä Sinullekin, Tanja. Monenlaista on luvassa.

      Poista
  9. Voi kun onnetar suosisi. Kirja vaikuttaa erittäin kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnetar ei valitettavasti suosinut, mutta kirja kannattaa hankkia käsiinsä silti. Se ON erittäin kiinnostava.

      Poista
  10. Kyllä sie oot iha miun mieleen..luen usein arvoioitasi kirjoista. Hyvässä raadissa olet ja mukavaa että uusiakin kirjailijoita huomioidaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos sanoistasi, Kukka! Antoisaa puuha on ollut, ja itselle tuli vastaan monta uutta tuttavuutta.

      Poista
  11. Kiitos ansiokkaasta työstä yhtenä raatilaisena ja tästä kirjoituksesta. Innolla odotan varastossa olevia bloggaukksia. Huojentavaa oli myös lukea, että bloggaamisesta pidättäytyminen kaiversi vain hieman eikä paljon =).

    Urakointi- ja lukuiloa myös toiselle raatilaisvuodelle.

    Minä en osallistu kirja-arvontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä, Leena, hyvä olit taivuttelemaan :D

      Kyllä se ensin kirpaisi pahemmin, mutta pian oivalsin systeemin mahdollisuudetkin. Olisi ollut mahdotonta julkaista juttuja aiemmin, se on selvää.

      Kiitos, toinen vuosi on vähitellen pyörähtämässä käyntiin!

      Poista
  12. Kiva kuulla kokemuksiasi raadista, kiitos. Olipa urakka! Ja huikea määrä postauksia odottamassa! En ole dekkarigenressä ihan inessä, joten jätän arvonnan väliin, mutta kovasti kiinnostaa kuitenkin juttujasi lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, urakka oli melkoinen :D Mutta toteutettavissa toki. Poikkeuksellinen tilanne tosiaan minulle, kun ei yleensä ole ollut mitään julkaistavaa varastossa!

      Poista
  13. On sinulla (teillä) ollut urakka! Yhtä aikaa kauhistelen ja kadehdin. Takaikkuna on häpeäkseni lukematta, mutta lukulistalla toki. Odotan suurella mielenkiinnolla 71 dekkaripostaustasi - dekkarifani kun olen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen ja antoisa urakka, joka tosiaan kauhistutti välillä itseäkin :D Kannattaa ehdottomasti Takaikkuna lukea, on oivallinen kaikin puolin.

      Poista
  14. Kyllähän tuo Takaikkuna menee luettavien kirjojen listalle ehdottomasti.

    VastaaPoista
  15. Olipa mukava yllätys huomata eilen nimesi palkintojen raatilaisten joukossa kun juttua tein, mahtavaa työtä ja mainion valinnan teitte johtolangaksi! :) Takaikkuna on loistava kirja ja se oli yksi harvoista lukemistani dekkareista viime vuonna. On siis omien lukuvinkkien kannalta tosi mielenkiintoista päästä lukemaan arvioita viime vuoden dekkareista tässä blogissa tämän vuoden aikana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailma ja erityisesti suomalaiset kirjallisuuspiirit ovat pienet :D Tervetuloa lukemaan arvioitani, niitä riittää pitkälle syksyyn.

      Poista
  16. Tulee voittaja varmasti luettua jossain vaiheessa, jos en satu sitä voittamaan tätä kautta. Hieno kirjoitus toimimisesta tuomaristossa ja osaa ottaneista teoksista.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimät onnittelut, Kristiina, olet voittanut kirjan itsellesi! Laitathan minulle pikaisesti postisoitteesi: kirsi.htnn (@) gmail.com

      Poista
  17. Takaikkuna on lukulistalla, jospa onnetar suosisi ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kertaa ei valitettavasti lykästänyt, mutta kannattaa hankkia kirja käsiinsä jotain toista kautta. On vallan oivallinen!

      Poista
  18. Dekkareissa jotenkin on viime aikoina itsellä vahva ruotsalaisgenre päässyt jyräämään... Takaikkuna kuitenkin on omalla lukulistalla, toivottavasti tämän myötä kipuaa oman listan kärkeen.... mukana siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotsalaiset ovat toki hyviä, mutta meillä ei ole Suomessa syytä epätoivoon. Aivan yhtä laadukasta, jollei laadukkaampaa, on tarjolla meilläkin.

      Poista
  19. Rankka urakka, vastuullinenkin, mutta varmastikin kokemuksena mieliinpainuva. Takaikkunan varasin heti. Ostan yleensä kirjan vasta luettuani ettei jää pyörimään nurkkiin epämieluisat ja koska mielellään luen uudelleenkin hyvät kirjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastuu tosiaan painoi raskaana, mutta selvisimme kunnialla tehtävämme puolimatkan krouviin. Nyt on ollut vähän tervetullutta hengähdystaukoa. Takaikkuna saattaa päätyä ihan omaankin hyllyysi, veikkaan!

      Poista
  20. Aikamoinen luku-urakka! En ole uudempia kotimaisia dekkareita lukenutkaan vuosiin. Nyt voisi arvioiden perusteella koota itselleen kiinnostavan lukulistan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi myös kotimaista dekkaria lukemaan, koska kärjen taso on vähintäänkin hyvä!

      Poista
  21. Hienoa työtä olet ollut tekemässä! Ja mikä urakka :) Kiitos mielenkiintoisesta katsauksesta. Minulla on juuri Mäkisen esikoinen luettavana, se jäi mieleeni Kirjamessuilta Hesarin lavalta. Jään innolla odottamaan mitkä muut dekkarit saavat sinulta hyvät arviot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itse tehtäväkin on ollut mielenkiintoinen. Oli hienoa hieman juhlistaa urakkaa ja ennen kaikkea hienoja teoksia välillä, nyt jaksaa taas lukea uutta satoa. Toivottavasti Mäkisen kirja on Sinunkin mieleesi.

      Poista
  22. En osallistu arvontaan, kun kirja löytyy jo omasta hyllystä ja on luettukin. Piti vain kiittää mielenkiintoisesta artikkelista ja tulen varmasti lukemaan kaikki 71 postausta. Niillä on ihan oma arvonsa, kun ne on kirjoitettu tuollaisen prosessin aikana!

    VastaaPoista
  23. Odotan innolla lukemiesi dekkareiden ilmestymistä blogiin, siitähän tulee kattava katsaus suomalaiseen dekkarikirjallisuuteen viime vuodelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kaikkia julkaistuja dekkareita ei kisaan ilmoitettu, mutta hyvä läpileikkaus tosiaan saadaan.

      Poista
  24. Olipa mielenkiintoista lukea raatilaisen hommasta. Dekkareita en juurikaan lue, mutta aina silloin tällöin annan niille mahdollisuuden. Takaikkuna vaikuttaa sellaiselta, jonka saattaisin saada luettua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin, että sekä Takaikkuna että Älykkäät kuin käärmeet uppoavat myös niihin, jotka lukevat pääasiassa muiden genrejen teoksia. Suosittelen!

      Poista
  25. Varmaan mielenkiintoinen tehtävä osallistua Johtolankapalkinnon saajan valintaan.

    VastaaPoista
  26. Mielenkiintoista lukea raatilaisen ajatuksia - tällaisissa luku-urakoissa on jotakin kiehtovaa! Luen melko vähän dekkareita, mutta nämä voittajat pääsevät kyllä kokeiluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kiitos! Kiehtova on hyvä määritelmä! Ja voittajakirjoja suosittelen kovasti lukemaan, Ovat hyviä!

      Poista
  27. Kiintoisaa kuulla raatilaisen ajatuksia ja kiva tietää, että dekkaripostauksia on tulossa. Arpaonnea toivon. :)

    VastaaPoista
  28. Voi kiitos mielenkiintoisesta kuvauksesta! Blogiasi ryhdyn seuraamaan ja toki tuo Takaikkuna täytyy jostain käsiin saada. Hienoa, naisdekkaristi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vain Sinulle lukemisesta! Johtolankaa ei tosiaan kovin monesti ole naisen kirjalle osunut, mutta ainakaan me emme keskustelleet missään vaiheessa kirjoittajien sukupuolesta. Kirja oli tärkein.

      Poista
  29. Valtaisa urakka sinulla on ollut! Voittaja kiinnostaa.

    VastaaPoista
  30. Hurja urakka ja nyt on sitten pakko kurkata jokainen postauksesi - olen intohimoinen dekkarien ystävä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, tervetuloa vielä ainakin 69 kertaa siis blogiini tänä vuonna :D

      Poista
  31. 2009 pyysivät mokomat omakustanteeni Testinuket arvioitavakseen. Kovassa seurassa mahdollisuuteni olivat olemattomat, mikä oli sivuseikka. Pääasia, että sain hetken luistella kentällä, kiekkovertauksella kuvattuna. Se oli hieno osoitus Johtolankaraadin ennakkoluulottomuudesta. Fanitan johtolankapalkittuja täysillä! Onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, Sinulla on omia kokemuksia toisesta näkökulmasta! Ja siitähän homma on melkoisesti edennyt :D

      Poista
  32. Mielenkiintoista päästä lukemaan kaikki dekkariarviot, kun suuri osa viimevuotisesta dekkarisadosta on vielä lukematta, niin myös nuo voittajat. Olisipa mielenkiintoista päästä joskus raatiin. t. Merja

    VastaaPoista
  33. Toisaalta kadehdin teidän urakkaa toisaalta olen kiitollinen tehdystä esityöstä. Suden teos ruuhkavuosi on mieleeni eniten vaikuttanut kirja. Takaikkuna tuli silmieni alle teidän ansiostanne, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monijakoiset ovat olleet raatilaisenkin tunnelmat :D Ruuhkavuosi oli hieno, ja minulla on rästissä muut Suden teokset. Ne alkoivat kovasti myös kiinnostaa. Aivan mahtava juttu, jos Takaikkuna sai tämän prosessin ansiosta uusia lukijoita.

      Poista
  34. Tämä on kyllä ehdottomasti luettavien listoilla, toivottavasti onni potkisi�� Blogiasi on kiva lukea. Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  35. Kiehtova kurkistus palkintoraatilaisen puuhiin!! Mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  36. Osallistumisaika on nyt kulunut umpeen. Poimin tähän alle vielä blogin FB-sivulta kommentit mukaan arvontaan.

    VastaaPoista
  37. Hanna T.: No niin,kävin just varaamassa Lauri Mäkisen kirjan kirjastossa,en ollut aiemmin hänestä kuullut. Kiitos hyvästä blogista,tykkään kovasti!

    VastaaPoista
  38. Ja vielä Hemulin kommentti, joka oli eksynyt väärään julkaisuun :D :
    On jo pitkään pitänyt tämä kirja ostaa...ehkäpä saankin sen tämän kautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmikseni on todettava, että kirjakauppa kutsuu. Mutta hyvä ostos on tiedossa! :D

      Poista
  39. Minulla on ollut tämä postauksesi auki välilehdessä sen julkaisemisesta asti, nyt vasta ehdin tänne kommentoimaan (hidasta joskus tämä). Vuoden johtolanka -pesti kuulostaa melkoisen huikealta ja olen kyllä sitä mieltä että olet ollut varmasti mainio valinta raatiin. Minä luen dekkareita todella vähän, mutta tämän Takaikkunan ja Mäkisen kirjan voisin kyllä lukea, Takaikkunasta kiinnostuin jo aikaisemminkin.

    Aikamoinen kyllä tuo 71 kirjan pino, huh, rispekt niin kuin nuoriso sanoisi!

    VastaaPoista