Sivut

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Paula Hawkins: Nainen junassa



Rachel istuu päivittäin paikallisjunassa, joka aina pysähtyy ohikiitäväksi hetkeksi viallisen opastimen takia pienen Lontoon liepeillä sijaitsevan Whitneyn kaupungin laitamilla. Paikaltaan Rachel näkee radanvarren pienten omakotitalojen takapihoille, joilla täydellisen onnelliset pariskunnat ja perheet viettävät kiiltokuvaelämäänsä. Niin ainakin Rachelista tuntuu. Aitiopaikaltaan Rachel seuraa Jessiksi ja Jasoniksi nimeämänsä pariskunnan särötöntä parisuhdetta ja kuvittelee oikeasti tuntevansa heidät ja heidän onnensa. Sen sijaan muutaman talon päässä eleleviä Tomia ja Annaa Rachel ei kestä nähdäkään ilman kunnon tujausta giniä.

Tässä oikeastaan onkin alkuasetelma brittikirjailja Paula Hawkinsin esikoistrillerissä Nainen junassa. Kirja on herättänyt suurta huomiota maailmalla, ja sitä on markkinoitu voimallisesti myös Suomessa.

Rachel on kirjan kolmesta minäkertojasta eniten äänessä, joten hän lienee myös kirjan päähenkilö. Kaikkien kolmen naisen, Rachelin, Jessin eli oikeammin Meganin ja Annan, kohtalot kietoutuvat vähitellen yhteen, ja jokainen pääsee myös kirjassa ääneen kertomaan omaa tarinaansa ja näkemyksiään tapahtumista.

Tarina lähtee keriytymään auki melko hitaasti, jopa tahmean tuntuisesti. Rachelin kertomat jaksot sijoittuvat kesän 2013 heinä- ja elokuuhun, kronologisessa järjestyksessä. Toki hänenkin elämästään kuoriutuu esiin tapahtumia, jotka sijoittuvat menneisyyteen. Kun Megan pääsee ääneen, hänen osuutensa sijoittuvat ensin aikaisempiin tapahtumiin, syksystä 2012 kevääseen ja kesään 2013 asti. Koska kuuntelin kirjan äänikirjana, hämmennyin alkuun tästä ja jouduin pinnistelemään lukujen aluissa muistaakseni, kuka milloinkin on äänessä ja mihin kohtaan tarinaa kerrotut tapahtumat sijoittuvat. Kertomukset kuitenkin lopulta saavuttavat toisensa heinäkuun kohtalokkaan viikonlopun kohdalla, kun Jess eli Megan katoaa.

Tässä vaiheessa lukijalle on jo selvinnyt, että Rachel ei kenties ole kaikkein luotettavin kertoja. Hän on pahasti alkoholisoitunut ja jotain muutakin taitaa olla pielessä. Viina vie ja on jo pitkään vienyt Rachelin muistin totaalisesti. Jessin katoamisiltana Rachel muistaa olleensa Whitneyssä itsekin, mutta mitä hän siellä on tehnyt ja mitä hänelle on tapahtunut, on lähes kokonaan pyyhkiytynyt hänen mielestään. Hänen päässään on kuitenkin verinen kuhmu. Lisäksi hän on junan ikkunasta nähnyt edellisenä päivänä jotain, joka on ollut vähällä romahduttaa hänen maailmansa: Jess on suudellut takapihallaan vierasta miestä.

Jos on jaksanut lukea kirjaa tähän asti, tuskin malttaa enää lopettaa keskenkään. Lukija on saatu koukkuun, vaikka edelleen välillä ainakin minä tunsin jonkinlaista turhautumista Rachelin viinanhuuruisten toilailujen ja katkerien katumushetkien parissa. Rachel haluaa enemmän tai vähemmän vilpittömästi auttaa kadonneen naisen aviomiestä, jota poliisit luonnollisesti pitävät vähintäänkin vahvasti epäiltynä vaimonsa kummalliseen katoamiseen. Rachelista on vaikea pitää, kuten pahasti alkoholisoituneista, omien valheidensa verkkoon kietoutuneista ihmisistä ylipäätään (ainakin, jos joutuu näkemään heistä vain nämä nurjat puolet). Hänen tekojaan on vaikea hyväksyä, vaikka ne tarinassa perustellaankin.

Meganin katoaminen on kuitenkin Rachelin elämässä jonkinlainen käännekohta. Ei voi ihan vakavalla naamalla sanoa, että hän alkaa selvittää Meganin kohtaloa, vaikka niin käykin. Oikeastaan kyse on siitä, että hän alkaa koota oman muistinsa palasia kokoon ja lopulta alkaa nähdä, mistä kaikessa on alun alkaenkin, myös hänen omassa elämässään, ollut kyse. Vaikeasti ja vähitellen totuus alkaa kuoriutua kaiken viinanhuurun takaa esille, myös Rachelille, ja Annallekin. Lukija on todennäköisesti monta askelta naisia edellä. Ainakin minä arvasin loppuratkaisun jo hyvissä ajoin.

Lumiomena-blogin Katja kuvailee kirjaa leppoisaksi luettavaksi. Meillä lienee hieman erilainen käsitys leppoisasta, vaikka tunnistan kyllä Katjan luettelemat leppoisat piirteet kirjasta. Hän on nauttinut brittiläisestä lähiöelämästä ja luokkayhteiskunnan kuvauksesta. Kyllä minäkin niistä kirjassa pidin, mutta en silti pitänyt kuuntelukokemustani mitenkään leppoisana. Kirjassa ei ollut ainuttakaan henkilöä, josta olisi voinut pitää tai johon olisi voinut samastua, ja se tuntuu aina yhtä vieraannuttavalta.

Rachelia kohtaan saattoi tosiaan tuntea ainakin loppupuolella jonkinlaista myötätuntoa aiemman myötähäpeän tilalla, mutta en silti voi sanoa pitäneeni hänestä. Meganista paljastuu ikäviä asioita, ja häntä voi kyllä sääliä, mutta vaikea hänestä on silti pitääkään. Kirjan miehet ovat järjestään inhottavia kauniin kuorensa alla. Kirjassa on paljon vastenmielisiä aineksia, jotka tekevät lukukokemuksesta hieman niljaisen ja ahdistavan. Mutta kyllä tästä oivallisen tv:n minisarjan saa.

Paula Hawkins: Nainen junassa (The Girl on the Train)
Suom. Oona Timonen.
Otava 2015. Äänikirjan lukija Leena Pöysti, kesto 11 h 36 min.


Ennakkokappale kustantajalta, äänikirja ostettu itse Elisa Kirjasta.

6 kommenttia:

  1. Tämä on ollut kauan listallani ja sinunkin arviosi perusteella tämä vaikuttaa mielenkiintoiselta, kaikessa niljakkuudessaankin. Sitä paitsi kolmenkymmenen vuoden kokemus lähijunasta pääkaupunkiseudulla antaa taustaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumiomenan Katja suositteleekin tätä nimenomaan junassa luettavaksi. Suosittelen samaa ;D

      Poista
  2. Enkä luet tätäkään kirjoitustasi - Nainen junassa odottaa puhelimessa kuunteluvuoroaan (kunhan saan Vaarallisen juhannuksen loppuun ;-)) Sitten vasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa meillä nyt samat kirjat kuuntelussa :D Odottelen kommenttiasi sitten vielä tovin!

      Poista
  3. Ilahdun aina, kun joku kuvaa hitaaksi kirjaa, jonka jopa minä olen hyvin jaksanut lukea, ehkä en sittenkään ole niin kärsimätön lukija kuin kuvittelen! Tämä meni sujuvasti, ja vähän symppasinkin Rachelia, vaikka onhan hän tuskastuttava. Joo, oiva minisarja tästä tulisi ja junan käyttäjille sopivaa luettavaa.

    VastaaPoista
  4. HIh, minua taas kiehtoi juurikin tuo kaikkien henkilöhahmojen pahuus... Jos joku olisi ollut liian siloinen ja kiltti. olisin varmaan lopettanut kesken. Toimi minusta tosi hyvin äänikirjana, enkä itse asiassa kauheasti mennyt aikakausissakaan sekaisin, sitten kun tajusin, että kyseessä oli eri vuosi ;-)

    VastaaPoista