Sivut

lauantai 5. syyskuuta 2015

Arvonta: Lippuja Turun kirjamessuille!



Kesä on aina ollut ja tulee aina olemaan ehdoton lempivuodenaikani, mutta ei syksykään enää niin paha ole kuin joskus aikaisemmin. Kirja- ja teatteriharrastajan kalenteri nimittäin pullistelee jo erilaisia rientoja. Merkkitapauksia syyskaudella ovat ehdottomasti kirjamessut ja niistä ainakin minulle Messuja ovat Turun ja Helsingin kirjamessut.

Turun kirjamessut ovat itse asiassa jo ihan pian, 2.-4.10. Turun messu- ja kongressikeskuksessa. Messujen teemoina ovat tänä vuonna Ruotsi, Saamenmaa ja Kustavi. Tuttuun tapaan samanaikaisesti järjestetään myös ruoka- ja tiedemessut. Paljon mielenkiintoista on siis jälleen tarjolla!

Dekkarinystävänä olen erityisen iloinen, että Suomen dekkariseura on tänä vuonna yksi messujen näytteilleasettajista ja ohjelmanjärjestäjistä. Seuralla on siis paikan päällä oma koju, jossa minäkin olen yhtenä lukuisista vapaaehtoisista päivystämässä (olen lupautunut sunnuntain viimeiseen vuoroon eli klo 15–17). Mutta ennen kaikkea seuralla on omaa ohjelmaa lauantaina, joka muutenkin on messujen dekkaripainotteisin päivä. Dekkariseuran ohjelmaa voi seurata lauantaina 3.10. Auditoriossa klo 12.30–16.35, ja vieraina on sekä kotimaisia että ulkomaisia tähtiä.

Tuttuun tapaan messuohjelmaa tutkaillessaan alkaa tuntea epätoivoa, koska käytettävissä on vain tämä yksi maallinen ihmisruumis. Samaan aikaan eri puolilla tapahtuu monenlaista mielenkiintoista, ja lisäksi olisi varattava aikaa mielenkiintoisten messukojujen penkomiseen. Kiinnostavimmat löydöt muuten tehdään niistä reunojen pienistä kojuista, ei keskilattioiden suurmyymälöistä.

Kirjamessut siis lähestyvät kovaa vauhtia, ja sen kunniaksi ja lukijoiden iloksi järjestetäänkin pitkästä aikaa Kirsin kirjanurkassa arvonta. Arvon kaksi lippupakettia seuraavasti:

1. Kaksi vapaalippua (arvo á 16 euroa) Turun kirja- ja ruokamessuille 2.-4.10. Liput ovat siis kumpikin yhden päivän messulippuja, joten voittaja voi valita, käykö itse kahtena päivänä messuilla vai yhtenä kaverin kanssa.
     

     2. Yksi vapaalippu (arvo 16 euroa) Turun kirja- ja ruokamessuille 2.-4.10. sekä Mari Jungstedtin Viimeinen näytös -dekkari. Lippu on yhden päivän messulippu, ja kirja on kovakantinen suomennos, joka on ilmestynyt keväällä 2015.


Arvonnan säännöt: 

A) Laitan tämän postaukseni alle kaksi kommenttilaatikkoa, joihin VASTAAMALLA osallistuu ko. paketin arvontaan. Sama henkilö voi osallistua kumpaankin arvontaan.

B) Vastauksessa toivon kerrottavan, mitä ohjelmaa tai ketä kirjailijaa vastaaja haluaisi mennä messuille kuulemaan ja näkemään. Perustelut olisivat kivoja!

C) Osallistua voivat kaikki lukijat, joiden nimimerkin takaa löytyvät jonkinlaiset yhteystiedot, eli esimerkiksi blogin osoite tai käytössä oleva sähköpostiosoite. EN RYHDY JÄLJITTÄMÄÄN voittajia ENKÄ kuuluttele heitä täällä loputtomiin. Toivon siis osallistujilta omaa aktiivisuutta, mikäli yhteystietoa ei ole saatavana. Jos en ole saanut kontaktia voittajiin keskiviikkoon 9.9. mennessä, palkinnot arvotaan uudelleen klo 20.00.

D) Varsinainen arvonta suoritetaan sunnuntaina 6.9. klo 20.00 mennessä osallistuneiden kesken. Voittajat ilmoitetaan täällä blogissa vielä samana iltana. 


Onnea arvontaan!
Kirjamessuilla tavataan!


Messuaiheisia linkkejä:




Kirjoitin viime vuonna jutun siitä, miten kirjamessuille kannattaa valmistautua. Juttu on tehty Helsingin messuja varten, mutta sitä voinee soveltaa myös Turun messuihin.

***
Arvottavat liput olen saanut blogiyhteistyön merkeissä Turun kirjamessuilta ja arvottava kirja on Otavan lähettämä arvostelukappale. Kiitos!


HUOM! Arvonta on päättynyt su 6.9. klo 20. ja voittajat on julkistettu. Lämmin kiitos osallistumisesta!

32 kommenttia:

  1. 1. Kaksi kappaletta vapaalippuja Turun kirjamessuille 2015.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi mukava kuulla Saraa tyttökirjaklassikoista. Juuri kuuntelin Pieni runotyttö-kirjan äänikirjana ja aloin taas muistelemaan, mitä muita vastaavia sitä taas tulikaan nuorena luettua.

      Poista
    2. Harkitsen vakavasti lähteväni Turun kirjamessuille ihka ensimmäistä kertaa, joten ehdottomasti osallistun arvontaan! Ohjelmassa näyttää olevan paljon kiinnostavaa, ja lauantaille näyttäisi osuvan esimerkiksi Tuija Lehtisen ja Leena Krohnin haastattelut sekä Tietokirjaraatiin liittyvä keskustelu.

      Poista
    3. Saran tyttökirjahaastattelu kiinnostaa, samoin Kari Hotakaisen sekä Enni Mustosen haastattelut. Hotakaisen uutuuskirjan ajattelin hankkia messuilta (ehkä nimmarilla!) ja Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoista olen nauttinut erityisesti historiallisen taustan takia ja siitä olisi kiva kuulla lisää.

      Poista
    4. Lauantailta minua kiinnostaa Leena Krohn, jonka kirjoja olen teinistä saakka lukenut. Tätä uusinta en ole vielä ehtinyt, joten siksikin olisi kiintoisaa kuulla siitä. Sunnuntailta taas haluaisin kuulla Kaari Utriota. En tosin edes juuri ole lukenut hänen historiallisia romaaneitaan, mutta hän osaa kertoa todella vaikuttavasti tinkimättömistä työskentelytavoistaan.

      Poista
    5. Minua kiinnostaa uusi lukutaito eli monilukutaito: digitaalisuuden ja lukutaidon suhde. Myös sarjakuvateema ja dekkarit innostavat ja kirjailijoista etenkin Hotakainen, Oksanen, Utrio ja Marklund. Leena Krohn on aina jännittävä omintakeisine tarinoineen. Tietokirjat ovat lähellä järkeä ja sydäntä.

      Poista
    6. Haluaisin kuulla ja nähdä Sofi Oksasen livenä. Olen hänen kirjojensa fanittaja :)

      Poista
    7. Eniten kiinnostaisi mennä kuuntelemaan tyttökirjaklassikoita, Kaari Utriota ja Enni Mustosta!

      Poista
    8. Haluaisin kuulla David Lagercrantz'in kommentteja uudesta kirjastaan.

      T. RR

      Poista
    9. Erityisesti Dekkariseuran mukanaolo kiinnostaa, mutta myös Saamenmaan tuotanto.
      Mukana siis arvonnassa :)

      Poista
    10. Äääh tajusin juuri, etten ole vielä ostanut lippuja, joten mukana arvonnassa. Jos onni ei ole myötä, niin sitten hakemaan liput. Olen käynyt monet vuodet kirjamessuilla. Joskus suunnitellusti katsomassa tietyt jutut, joskus vain hengailemassa. Nyt tuntui olevan sen verran tarjontaa, etten vielä tiedä koska menisin :D Moni juttu kiinnostaa! Kirjastojutut etenkin. Sunnuntaina jaettava Alastalon salissa myös ;)

      Poista
    11. Mukana! Tyttökirjat kiinnostaa, monilukutaito, dekkaritkin... Erityisesti kiinnostaisi päästä puolison kanssa kahdestaan liikkeelle! :-)

      Poista
    12. Turun kirjamessut on meiltä päin vähän kuin ulkomaille poikkeaisi :)
      Dekkarit kiinnostavat ja Tuija Lehtinen. Blogia varten luen silloiin tällöin uusia nuortenkirjoja ja aina tulee mieleen ne omat nuoruuden suosikkipinot, miltähän ne tyttökirjat tuntuisivat nyt uudestaan luettuina. Ehkä kokeilen heti, kun aika antaa myöten. postin.tuomaa@gmail.com

      Poista
    13. En olekaan muutamaan vuoteen käynyt Turun kirjamessuilla (Helsingissä sitäkin ahkerammin). Liza marklund kiinnostaa aina.

      Poista
    14. Menisin kuuntelemaan mitä Pelle Miljoona kertoo laulujensa sanoituksista, olen aina pitänyt hänen lyriikoistaan ja musiikistaan

      Poista
  2. 2. Yksi vapaalippu Turun kirjamessuille 2015 JA Mari Jungstedt: Viimeinen näytös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tähänkin tietysti täytyy osallistua. Toisena mielenkiintoisena ohjelmana huomasin isien ja tyttöjen letitys-workshopin :-)

      Poista
    2. Kokeilen myös tätä. Toki menisin kuuntelemaan myös Kari Hotakaista.

      Poista
    3. Tähänkin osallistunu! Henkilökohtaisesti messujen tärkeintä antia on kuitenkin divaritiskien kiertely, tänä vuonna ajattelin etsiä ainakin Astrid Lindgreniä sekä muutamaa Keltaisen kirjaston kirjaa, Kafka rannalla olisi ihana kovakantisena.

      Poista
    4. Tähänkin täytyy toki osallistua. Vastaukset samoin perusteluin kuin toisessa arvonnassa: Lauantailta minua kiinnostaa Leena Krohn, jonka kirjoja olen teinistä saakka lukenut. Tätä uusinta en ole vielä ehtinyt, joten siksikin olisi kiintoisaa kuulla siitä. Sunnuntailta taas haluaisin kuulla Kaari Utriota. En tosin edes juuri ole lukenut hänen historiallisia romaaneitaan, mutta hän osaa kertoa todella vaikuttavasti tinkimättömistä työskentelytavoistaan.

      Poista
    5. Vastaan samoin kuin toiseen arvontaasi. Tuntuu, että tarjonta on ylitsevuotavaa. Turun messuilla en ole vielä ollutkaan.

      Poista
    6. Minua kiinnostaa Sofi Oksasen vierailu :)

      Poista
    7. Osallistun myös tähän toiseen arvontaan! :) Noiden edellä mainitsemieni lisäksi sunnuntain ohjelmassa on monta muutakin mielenkiintoista juttua, kuten esim. Virpi Hämeen-Anttilan haastattelu.

      Poista
    8. Olen yleisesti kiinnostunut kaikista uutuuskirjoista.

      T. RR

      Poista
    9. No niin, ruoskin itseäni lukemaan kaiken kiireen keskellä ja jos joku muu on jo valinnut luettavan kirjan, niin sehän on hienoa!
      Mukana siis arvonnassa :) tässäkin.

      Poista
    10. Mukana tässä myös! Mari J. on vieläkin itseltäni korkkaamatta.

      Poista
  3. Mukaan kivaan arvontaan! Haluaisin ehdottomasti tavata Sofi Oksasen, Puhdistus kuuluu lempparikirjoihini.
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Mukaan kivaan arvontaan! Haluaisin ehdottomasti tavata Sofi Oksasen, Puhdistus kuuluu lempparikirjoihini.
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Mukana myös tässä toisessa ja Sofi Oksanen kiinnostaa.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Osallistun myös tähän arvontaan. Marklundin lisäksi Heli Laaksonen kiinnostaa.

    VastaaPoista
  7. Aina oivaan arvontaan! - joku runoilija kiinostaisi. Saila Susiluoto popahti ensimmäisenä mieleen. Hän oli yksi opettajistani Kriittisessä Korkeakoulussa 2010-2012.

    VastaaPoista