Sivut

tiistai 5. toukokuuta 2015

Riina Katajavuori: Wenla Männistö (romaani) ja Alli Jukolan tarina (näytelmä)



”Niin että on kirjoitettu kirja Männistön Venlasta? Siis siitä Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen Venlasta?! Kaikkea kanssa. Ei kannattaisi lähteä sorkkimaan pyhiä kirjoituksia.”

Jotakuinkin näin taisin tuumailla, kun aloin kuulla ensimmäisiä kaikuja Riina Katajavuoren romaanista Wenla Männistö. Syksyllä Helsingin kirjamessujen bloggariaamiaisella haastateltiin Katajavuorta ja esiteltiin uutuusromaania. Ympäriltä kuului hyväksyvää muminaa, ja aloin itsekin vähitellen kiinnostua. Jopa lämmetä ajatukselle, että ehkä sittenkin myös Kiveä voisi hieman tuulettaa ja tehdä alkuperäisteoksesta siten hivenen kiinnostavamman nykylukijoille. Nappasin tarjotun kirjan mukaani ja sain Katajavuorelta siihen signeerauksenkin.

Sitten kirja jumittui alati kohoavan kirjapinoni alakerroksiin, omaa syyttään, mutta jumittui kuitenkin. Mutta jälleen kävi niin, että huomasin kirjan ilmestyneen myös äänikirjana. Kirjastosta varasin kirjan, ja taas sujuivat työmatkat mukavasti viikon verran. Äänikirjaformaatti tosin ei tee teokselle täyttä oikeutta, ja kuunteleminen vaati keskimääräistä enemmän keskittymistä. Katajavuori on nimittäin kirjoittanut romaaninsa samaan muotoon kuin Kivi omansa, eli dialogit noudattelevat näytelmän muotoa. (Olen kuunnellut myös Seitsemän veljeksen äänikirjana, ja yllättävän nopeasti tähän muotoon tottuu. Suosittelen!)

Helsingin Sanomien Esseevieras-sarjassa (5.10.2014) Katajavuori kertoo teoksensa synnystä ja kirjoitusprosessista. Kustannustoimittaja Hannu Harju heitti idean kirjasta Katajavuorelle ensimmäisen kerran jo 28.12.2006. Kesti yli neljä vuotta, ennen kuin ensimmäiset sanat siirtyivät paperille, eikä kirjoittaminen sen jälkeenkään ollut helppoa ja nopeaa.

Katajavuori on pistänyt koko paketin raikkaasti uusiksi. Ääneen pääsevät nyt naiset. Lopultakin, voisi sanoa. Nimihenkilö on 17-vuotias Wenla, yksinhuoltajaäidin teinitytär Kumpulasta. Mutta myös kuolleella Alli Jukolalla ja Wenlan äidillä Marjalla on keskeinen osuutensa romaanissa, samaten tavataan Kajsa Rajamäki, kansainvälisen tason saunottaja. Allilla on seitsemän muodollisesti aikuista mutta orpoa poikaa, joilla ei kaikilla ole sama isä eikä ihan äitikään. Poikien touhuja seuraillaan niin pilven päältä kuin kadun toiselta puoleltakin. Tapahtuma-aikana on nykyhetki. Alli pohtii äitiyttä ja naiseutta, ja Wenla etsii itseään ja isäänsä.

Sattuneista syistä tunnen Seitsemän veljeksen melko hyvin. Oli nautinnollista etsiä Katajavuoren tekstistä vuoropuhelua Kiven teoksen kanssa. Minusta sitä on paljon, ja hyvä niin. Paikoin Katajavuori etäännyttää oman tarinansa kauas veljesten tarinasta, mutta sitten tulee taas jokin juonenkäänne tai yksityiskohta, joka saa hykertelemään oivaltamisen ilosta. Aivan loistavaa kirjallista viihdettä aivoille! Kuunnellessani harmittelin jälleen kerran, ettei ihminen voi sulkea pois kokemaansa ja oppimaansa. Olisi kiinnostavaa tietää, miten kirjan lukee ja kokee sellainen lukija, joka ei kenties ole Seitsemää veljestä koskaan lukenut (jos siis sellaisia lukijoita olisi…)

***
Kuuntelin kirjan jo joitakin viikkoja sitten, ja mietiskellessäni tekstiäni sähköpostiin tupsahti kutsu Helsinkiin Bloggariklubille, jota isännöivät WSOY, Tammi ja Kansallisteatteri yhdessä. Ohjelmassa oli kirjailijahaastatteluja ja illan päätteeksi oli mahdollisuus katsoa Willensaunassa esitettävä Alli Jukolan tarina, joka pohjautuu Wenla Männistöön. Vaikka pääkirkon seutu sijaitseekin valitettavan syrjässä, houkutus oli ylivoimainen. Päätin osallistua koko settiin.

Kuva Kansallisteatteri.


Illan aikana kuultiin ja nähtiin monia kiinnostavia kirjailijoita ja saatiin maistiaisia syksyn näytelmätarjonnasta. Näistä kirjoittelen myöhemmin lisää. Mukavaa oli, että Riina Katajavuori oli kutsuttu paikalle myös. Häntä haastateltiin yhdessä Kansallisteatterin pääjohtajan ja Alli Jukolan tarinan ohjaajan ja toisen dramaturgin Mika Myllyahon kanssa.

Katajavuori kertoi yllättyneensä melkoisesti kuultuaan, että Wenlasta oli tulossa Allin monologi. Paljon muuta tietoa ei sitten kuulemma kirjailijalle tihkunutkaan näytelmää työstettäessä. Katajavuori kertoi ennen esityksen alkua jollekulle kysyjälle, että hän näkisi näytelmän kohta viidennen kerran. Joka kerralla se on kuulemma ollut vähän erilainen.

Idea Allin monologista on loistava. Näin voi sanoa ainakin nyt, kun on sen nähnyt. Alli on mainio tyyppi niin kirjassa kuin näytelmässäkin: äidillinen, mutta ei mikään ihanteellinen emohahmo, naisellinen, itsenäinen, sitkeä, rakastava ja haavoittuva. Allia näyttelee Paula Siimes. Hänen lisäkseen näyttämöllä on koko näytelmän ajan myös Samuli Laiho, joka esittää Juho Jukolan roolia. Juhohan on kirjassa edesmennyt muusikko, joten se sopii mainiosti. Laiho pääasiassa soittaa läpikuultavan verhon takana kitaraa ja pianoa tekstin taustaksi ja säestää Siimestä lauluosuuksissa. Musiikin näytelmään on säveltänyt Laiho ja sanoittanut Riina Katajavuori.

Alli Jukolan tarina kestää ’vain’ tunnin. Tästä yllätyin iloisesti, sillä vastustan kiivaasti ylipitkiä ja erityisesti väkisin venytettyjä näytelmiä. Nyt jännite ei pääse lörpsähtämään väliajan takia tai muutenkaan. Kokonaisuus pysyy oivallisesti kasassa, ja kaikki tarpeellinen saadaan kerrottua. Tunti teatteria vaikkapa arki-iltana on myös mukava vaihtoehto kulttuurinnälkään, ja paikalla taisi olla myös muutamakin lukiolaisryhmä tutustumassa taidemuotoon.

Näyttämön taustakuvana on sukupuu, joka havainnollistaa Allin kertomusta pojistaan ja perheestään. Kirjaa lukemattomalle tämä onkin oiva apu, eikä haitannut kirjan vielä hyvin muistavaakaan. Lavasteina on vain neljä suurta kuutiota, joista muovautuu vähitellen pöytä tai jonkinlainen lavitsa. Paikkani oli aivan oikeassa reunassa, joten en kunnolla nähnyt kuvia, joita heijastettiin välillä kuutioiden etureunaan. Pelkistettyä ja tyylikästä, kuten pitääkin. Ainakin omaan makuuni sopii tällainen ei niin yksityiskohtainen kuvittaminen paremmin.

Riina Katajavuori: Wenla Männistö
Tammi 2014. 272 s. Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn, kesto 8 h 47 min.

Alli Jukolan tarina. Ohjaus Mika Myllyaho. Dramatisointi Mika Myllyaho ja Taina West. Rooleissa Paula Siimes ja Samuli Laiho. Kansallisteatteri 4.5.2015 (kantaesitys 15.4.2015).

Painettu kirja arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle!
Äänikirja lainattu kirjastosta.

Näytelmälipun tarjosi Kansallisteatteri. Kiitos!

9 kommenttia:

  1. Itsekin pidin kovasti eilisestä monologista, se oli mukavan kompakti vaikka loppu hieman yllättikin tulollaan. Wenla Männistöä en ollut vakavasti harkinnut lukulistalle, mutta jos nyt kuitenkin.. Lukiossa Seitsemän veljeksen lukemisen jälkeen olin muistaakseni ryhmässä, jossa käsiteltiin kirjan naisia, joten kaipa WM pitäisi jo tämän takia lukea (olin muuten ryhmässäni ainoa, joka oli lukenut koko kirjan ;).

    Harmi, ettei ehditty turista eilen, toivottavasti törmätään taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi tosiaan, mutta ohjelma oli niin hengästyttävän tiivis! Ensi kerraksi voisi toivoa hieman vähemmän esiintyjiä tai enemmän aikaa?

      Poista
  2. Wenla Männistö vei minulta lopulta jalat alta, kun annoin kirjalle mahdollisuuden. Ensi reaktioni oli suunnilleen sama kuin sinulla...

    Katajavuoren teksti käy tosiaan hienosti vuoropuhelua Seitsemän veljeksen kanssa ja Wenla on herkkujen herkku! Alli, Marja, Ansku ja Kajsa - äitiyttä, herkkyyttä ja miehiä... Voiko kirjalta enempää toivoa! Kirjasta tuli monitasoinen lukunautinto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on sen verran kutkuttava, että sen voisi lukea joskus uudestaankin!

      Poista
  3. Wenla Männistö on tosiaan huikean hyvä!
    Rakenne toimii kirjassa vähintään yhtä hyvin kuin Seitsemässä veljeksessä ja ai että noita hahmoja. Alli oli minun suosikkini monine hyvin sanailtuine viisauksineen.

    Näytelmäkin kuulostaa hyvin tehdyltä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allin valinta näytelmän näkökulmaksi tuntuu osuneen nappiin :D

      Poista
  4. Wenla Männistö on todellakin hykerryttävä, ja Alli-monologi kuulostaa mielenkiintoiselta toteutukselta. Minä kuuntelin Wenlan äänikirjana ja sitten selailin vielä parhaita paloja perinteisestä kirjasta. Äänikirjassa olisi melkein toivonut Anskun laulujen olevan laulettuina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjassa oli hurja määrä erilaista materiaalia. Kirjan takana näkyy olevan huolellinen luettelo erilaisesta lähdemateriaalista, kuten kaunokirjallisuudesta, tv-sarjoista, elokuvista ja musiikista. Huomaavaista! Ja tosiaan, äänikirjoissa voisi laulut laulaa ;)

      Poista
  5. Joku muukin harrastaa äänikirjoja! Minä lainaan omani Celiasta, joten lukijat ovat harvoin samoja. Tämä oli ihan kiva kirja, ei ehkä ihan suosikeitani, mutta hauska naisellinen näkökulma kovin miehiseen Seitsemän veljeksen maailmaan.

    VastaaPoista