Sivut

torstai 22. tammikuuta 2015

Juhana Säde: Maattomat kuninkaat



Mitä suomalaiset tekivät viikinkiajalla? Tästä kysymyksestä lähti kirjailija Juhana Säteen mukaan ajatus romaanin Maattomat kuninkaat kirjoittamisesta. Romaani sijoittuu sydänkeskiajalle 900-luvun loppuvuosikymmenille Ruotsiin, Hämeeseen ja Venäjälle.

Päähenkilö on hämäläinen Rautia, turkiskauppiaitten suvun merkkimies, joka on nainut Birkan kuninkaan sisaren. Alkuun lähdetään tilanteesta, jossa Rautian kauppiasveli Kaukamo hankkiutuu vaikeuksiin, joista on ikäviä seurauksia koko suvulle. Varsinainen seikkailu alkaa, kun Rautian lanko Olof pyytää häntä oppaaksi salakähmäiselle purjehdukselle Laatokan suuntaan. Miksi vaimon veli purjehtii vain yhden toisen birkalaismiehen kanssa vaatimattomalla purrella? Mitä miehillä on lastinaan?

Vasta perillä Rautia pääsee selville matkan todellisesta tarkoituksesta. Kosto mielessään ruotsalaiset ovat ottaneet yhteyttä Rusin maanpakoon ajettuun Vladimiriin. Tarkoitus on lyöttäytyä yhteen ja palauttaa valta kummallekin maansa menettäneelle kuninkaalle. Järjestys on, että ensin vallataan Rusin kaupungit ja valta takaisin Vladimirin velipuolelta Jaropolkilta, sitten purjehditaan Birkaan kostamaan Olofin veljelle Erikille. Koska Rautiallakin on kostettavaa Erikille, suostuu hän lähtemään mukaan sotaretkelle kohti etelää. Jossakin kaukana jokien suistoissa uinuu tarunhohtoinen Konstantinopoli. Ollaan siis matkalla kohti viikinkien Idäntietä.

Rautia joutuu matkallaan monenlaisiin koitoksiin niin sodan kuin vähän rakkaudenkin rintamalla. Armeija on alituisessa vaarassa joutua väijytyksiin tunkeutuessaan yhä syvemmälle vihollisen maille, ja ankaria taisteluja käydään milloin missäkin. Sotaretki tuntuu venyvän vuosien mittaiseksi, eikä Vladimirin lupaamasta palkkiosta näy killinkiäkään. Onko Vladimirilla aikomustakaan pitää birkalaisille antamaansa lupausta?

Maattomat kuninkaat on Suomen historiaa opiskelleen ja tiedottajana työskentelevän Juhana Säteen esikoisromaani. Taustatyö on tehty huolella, ja fiktiiviset henkilöt istuvat saumattomasti historiallisten henkilöiden ja tapahtumien kudelmaan. Säde ei kylvä kovin runsaalla kädellä yksityiskohtia keskiaikaisesta elämästä, vaan keskittyy enemmän juonenkuljetukseen ja suurempien linjojen kuvailuun. Ote on myös aika miehinen. Päähenkilö ja tärkeimmät sivuhenkilöt ovat miehiä, joita kiinnostavat miesten asiat, kuten kauppa, politiikka valtapeleineen ja sotiminen. Naisille on jäänyt vain sivurooli, joskin heidän osuutensa pelinappuloina on paikoin merkittävä.

Suomalaisia historiallisia romaaneja vertaillaan väistämättä Mika Waltarin tuotantoon, tai ainakin minä teen niin. Waltarin veroinen tarinankertoja ja historian henkiin herättäjä Säde ei ainakaan toistaiseksi ole, mutta Rautian tarina kulkee kyllä luistavasti ja vie mukanaan ihan kohtuullisesti. Silti jäin vielä kaipaamaan sitä viimeistä jotakin, kipinää, joka herättäisi henkilöt eloon lukijan mielessä. Nyt niin ei ihan käynyt, ainakaan koko romaanin mitalta.

Jos taas vertaa Säteen tyyliä kotimaisten nykytekijöiden Kristiina Vuoren ja Kaari Utrion historiallisiin teoksiin, on hänen tyylinsä paitsi niukempi myös kiltimpi. Eroottisesta väreilystä ei ole tietoakaan, eikä seksin tai väkivallan kuvailusta voi juuri puhua. Nyt en arvota, totean vain, että näin on.

Kiitosta annan myös kirjaan liitetystä kartasta, jonka viitteellisyys ei haitannut lainkaan. Samaten alun sukupuut auttoivat pitämään henkilögallerian kurissa. Mukavaa oli sekin, että pieni osa tapahtumista sijoittui Rikalan kauppapaikan tuntumaan. Tutut maisemat lämmittävät aina lukijan mieltä.

Kustantajan sivuilta löytyvässä haastattelussa Säde vihjaa, että Rautian tarinaan saattaa olla tulossa joskus jatkoa. Siihen vihjaa kyllä kirja loppukin. Kirjalla ja kirjoittajalla on oma Facebook-sivu ja blogi.

Juhana Säde: Maattomat kuninkaat
Myllylahti 2014. 343 s.


Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle!

4 kommenttia:

  1. Lainasin tämän sattumoisin kirjastosta pari viikkoa sitten, luettavaksi asti ei ole vielä ehtinyt. Kuvauksestasi päätellen tämä ei välttämättä ole ihan minun kirjani... mutta ajattelin kokeilla ainakin vähän matkaa kumminkin. :-)

    VastaaPoista
  2. Luin tämän myös ja samoilla linjoilla ollaan. Mielenkiintoinen kirja :)

    Tässä linkki omaan arviooni: http://rakkauttajahistoriaa.blogspot.fi/2015/02/juhana-sade-maattomat-kuninkaat.html

    VastaaPoista