Sivut

lauantai 20. joulukuuta 2014

Risto Isomäki: Kurganin varjot



Olen Kurganin varjot mukaan lukien lukenut tai oikeammin kuunnellut nyt kaksi Risto Isomäen ekotrilleriä. Jokunen vuosi sitten kuuntelin Sarasvatin hiekkaa, joka oli Finlandia-ehdokkaana 2005. Isomäellä on laaja tuotanto, mutta kaunokirjallisuudella on siinä vain pieni osuus. Toisaalta taas voi sanoa näiden kahden trillerin perusteella, että nekin sisältävät paljon tietoa ja poleemista ainesta. Kummassakin kirjassa jättimäinen ihmisen aiheuttama ekokatastrofi tekee valtaisaa tuhoa.

Sarasvatin hiekkaa ei ollut mitään leppoisaa kuunneltavaa, vaan aiheutti lähinnä ahdistusta ja toivottomuutta. Tosin tuho tulee siinä(kin) niin valtaisalla voimalla ja nopeudella, että loppuaan ei voi eikä ehdi tavallinen ihminen edes kunnolla pelätä. Jännittävä ja kiinnostava kirja silti on, vaikka aika paljon tilaa muistaakseni annettiin erilaisten teorioiden ja tekniikoiden selostamiseen. Valtavia kuvioita inhimillistettiin sankaripariskunnan ihmissuhteiilla ja joutumisella tapahtumien keskipisteeseen.

Hyvin samalla kaavalla mennään Kurganin varjoissa. Aineksia on niin paljon, että lopputulos on melko epäyhtenäinen. En oikein saanut tolkkua, miksi Isomäki haluaa yhdistää Mustanmeren jättimäisen ekokatastrofin Ukrainan arojen arkeologisiin kaivauksiin ja kielitieteellisiin spekulointeihin. Mausteina on vielä ripaus yliluonnollista Irinan enneunien muodossa, robinsonadia, seksiä ja melodraamaa sekä tietysti huimia toimintakohtauksia. Räjähtävän toiminnan sekaan ladellaan tasaisin väliajoin opettavaa luennointia milloin mistäkin aiheesta, ja näistä mielikuvamallit ja kieliteoriat tuntuvat olevan kaikkein irrallisimpia. Lisäksi Isomäki vielä vesittää niiden uskottavuutta loppusanoissaan vetäisemällä hihastaan vanhentuneen näkemyksen suomalaisten alkuperästä eli sen Volgan mutka -teorian, jonka itsekin omaksuin lukioaikanani mutta joka kumottiin tai asetettiin ainakin vahvasti kyseenalaiseksi jo 1980-luvulla opiskelujeni aikaan.

Äänikirjamuodossa nämä luennointijaksot vielä menettelivät, vaikka aiheuttivatkin kieltämättä pieniä keskittymisongelmia, mutta hieman epäilen, olisinko jaksanut lukea kirjaa perinteisessä muodossa loppuun. Hieman empien katselen myös hyllyyn aikoinaan hankittuja romaaneja Herääminen ja Litium 6. Tulenkohan niihin vielä joskus tarttuneeksi?

Kurganin varjot sijoittuu lähitulevaisuuteen, 2030-luvulle. Pääparina ovat tällä kertaa ukrainalaiset arkeologi Alex ja meribiologi Irina. Alex on juuriltaan äidin puolelta suomalainen ja Irina taas on universumin kaunein nainen. Juuri sen enempää ei heidän persoonallisuuksiaan romaanin mittaan syvennetäkään. Joku sanoi Isomäen henkilöitä paperinmakuisiksi, ja tähän on harmillisen helppo yhtyä. Vaikka tapahtumat ovat paikoin hiuksianostattavan jännittäviä, ei silti oikein missään vaiheessa tunne minkäänlaista hätää päähenkilöiden puolesta. Tunneside jää puuttumaan lukijan ja henkilöiden väliltä.

Alex on ryhmineen tekemässä kaivauksia Ukrainan arolla suuren kurganin ympärillä. Muinaisten hautakukkuloiden arvoitus on ratkaisematta, sillä niistä ei ole löytynyt teorioista huolimatta soturipäälliköiden hautoja. Alexilla on kuitenkin ajatus, joka pitää testata. Irina saapuu lomallaan Alexin kaivauksille, mutta joutuu pikaisesti jättämään taas aviomiehensä, kun hänen sijaisensa merentutkimuslaitoksella on tehnyt huolestuttavan havainnon Mustallamerellä. Mitä oikein on tapahtumassa?

Irina lähtee kollegansa Jurin ja Alexin ystävän purjeveneellä merelle ottamaan selvää, miksi tuhansittain delfiinejä kelluu kuolleina pinnalla ja kalastusveneiden pohjat ovat värjäytyneet mustiksi. Onko merenpohjassa meneillään reaktio, jonka on arveltu tapahtuvan aikaisintaan sadan vuoden kuluttua? Miljoonat ihmiset ovat siinä tapauksessa välittömässä hengenvaarassa.

Luonnollisesti pahin tapahtuu, mutta selviytyykö kukaan tai edes Irina ja Alex katastrofista? Entä miten toteutuvat tiedemiesten huolellisesti laatimat ennusteet?

Risto Isomäki: Kurganin varjot
Tammi 2014. BTJ:n äänikirjan lukija Pinja Flink. Laajuus 11 cd:tä, kesto 12 h 9 min.


Lainattu kirjastosta.

Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja suosittelee kirjaa  "ympäristökiinnostuneille, ekoseikkailujen ystäville, katastrofien harrastajille, faktan ja fiktion sekoituksesta nauttiville". Arjalta löytyy myös linkkejä muihin blogiarvioihin.

8 kommenttia:

  1. Muissakin Isomäen kirjoissa on vähän sitä ongelmaa, että hän haluaa kertoa lukijalle aivan kaiken, mistä hän on sillä hetkellä kiinnostunut, olipa sillä mitään merkitystä tarinan kannalta tai ei. Kyllä se Herääminen kannattaa kuitenkin lukea. Varsinkin loppuratkaisu on aivan mainio. Samoin Con Rit on mielestäni aika sympaattinen kirja, vaikka siinäkin Volgan mutka esiintyy sivuroolissa.

    VastaaPoista
  2. Kiinnostaa tuo kuunteleminen. Itselläni ei ole äänikirjoista kokemusta. Missä muodossa kuuntelet kirjoja, CD vai esim. puhelimella? Kuunteletko esim autoa ajaessa tai kotona samalla kotihommia tehden? Varmaan tyhmiä kysymyksiä, mutta otan riskin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äänikirjoihin jää koukkuun! Minä ainakin huomaan kuuntelevani niitä autossa, julkisilla kulkiessa, lenkissä, siivotessa, leivotessa, levätessä...

      Poista
    2. Joo, addiktio tosiaan :D
      Kuuntelen autossa työmatkoilla kirjastosta lainattuja CD-levyjä. Jotkut harvat kirjat saa mp3-levyinä, joita auton soitin myös toistaa ja jotka ovat tosi käteviä (ei tarvitse sählätä levyjen vaihtamisella jne., kun koko kirja mahtuu yhdelle tai kahdelle levylle).

      Lenkkeillessä kuuntelen puhelimeen ladattuja tiedostoja, jotka nykyään hankin Elisa Kirjasta. Aikaisemmin siirsin cd:ltä iPodille, mutta en enää pariin vuoteen. Tänään kuuntelin puolet Jarkko Sipilän Luupuistosta kaappeja siivotessani iPadilta, johon Elisa Kirjan olen myös ladannut.

      Poista
  3. Mjaah... nuo ovat välähdelleet lukulistallani säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta vielä ei ole tullut tartuttua. Eikä tällä kelillä kauheasti tee mieli mitään katastrofikuvauksia lueskellakaan, tuo pimeys ulkona riittää...

    VastaaPoista
  4. Hyvä kysymys tuo, miksi Isomäki haluaa yhdistää niin paljon samaan kirjaan, minuakin hämmensi ensin se, miten meren ekologiset ongelmat ja muinaiset haudat liittyvät yhteen. Eivät mitenkään, mutta molemmat ovat kiehtovia aiheita, ja se kielitieteellinen osa etenkin kiinnosti minua.

    VastaaPoista
  5. Voi etän että, kunpa Isomäki löytäisi sen omimman konseptinsa, "juttunsa"! Sarasvatin hiekkaasta olisin halunnut pitää niin paljon enemmän, mutta kun sen henkilödramaturgia oli vain niin alkeellista, ettei voi sanoin kuvata, korkeintaan yksittäisin kirjaimin. Ja nyt näyttää, että sangen kömpelöillä katastrofiaalloilla surffaillaan edelleen. Kenties kaipaisin Isomäen otteeseen lisää jonkinlaista lakonista tylyyttä, tinkimättömyyttä, ilman mitään saippuaoopperaelementtejä.

    VastaaPoista
  6. Herääminen on yllättävän paljon samanlainen Sarasvatin hiekkojen kanssa - metaaniklatraatteja myöten, mutta eroaa siitä loppupuolella selvästi scifimmällä otteellaan. Suosittelen kyllä lukemaan sen, ainakin itse taisin nauttia siitä enemmän kuin Finlandia-ehdokkaasta.

    Kurganin varjot oli joululomalukemisena ja nuo kielitieteellisyydet tosiaan olivat vallan erikoisia ja onnistuivat tehokkaasti katkaisemaan jouhevan kerronnan. Volgan mutka-teoriasta en ollut koskaan kuullut, sen verran ainakin arkeologian opinnot ovat onnistuneet valaisemaan, että ihmettelin kovasti mistä tämä "tieto" kumpusi.

    Onneksi kyseessä on romaani, joten olisin kelpuuttanut vaikkapa sen teorian, että suomalaiset ovat viimeisiä marssilaisia, jotka ovat kivikauden aikaan paenneet tuhoutuvalta planeetalta. :D

    Ihan viihdyttävä teos tämäkin, joskin alan olla jo hieman täynnä tiettyjä isomäkimäisiä tyylikeinoja, jotka tökkivät ikävästi vastaan.

    VastaaPoista