Omaa kirjablogiani aloitellessani vuoden 2010 lopulla ja seuraavan vuoden alussa vierailin ahkerasti muissa löytämissäni kirjablogeissa. Vieläkin koetan toki niin tehdä, mutta uusia blogeja on syntynyt hurjaa vauhtia ja samalla oma aikani tuntuu olevan yhä enemmän kortilla tai ainakin tuhraantuvan johonkin muuhun. Mutta joka tapauksessa tuolloin minulle juuri avautumassa olevassa kirjablogimaailmassa kirjoiteltiin paljon Seija Vilénin esikoisromaanista Mangopuun alla. Kätevästi voin todistaa, että ihan oikeasti runsaasti kirjasta kirjoiteltiin, sillä Vilénin kirjailijablogin sivupalkissa on edelleen linkkilista blogeista, joissa on kyseisestä kirjasta kirjoitettu ja linkkejä on yli kaksikymmentä. Kyseessä ei siis ole tältä osin mutuhutusta.
Jostain syystä kirja ei
kuitenkaan herättänyt kiinnostustani ja tulkitsin, että se on kirjoitettu
vaikeasti ja että sen käsittelemät asiat eivät olisi mielenkiintoisia. Tästä
käsityksestä saan syyttää vain itseäni. Onneksi vahinko kuitenkin nyt
korjaantui, kun huomasin Mangopuun alla
-kirjan äänikirjaversion kirjastossa. Tuttuun tapaan ajattelin, että
kirjamakuni rajoille sijoittuva teos varmasti menisi tässä muodossa ainakin
paremman puutteessa.
Ennakko-odotukseni olivat
siis aivan pielessä. Kirjahan on mielenkiintoinen kuin mikä, eikä ollenkaan
’vaikea’ tai ’korkealentoinen’. Vilén kirjoittaa kyllä kunnianhimoisesti, ja
koska kyseessä on mitä suurimmassa määrin omaelämäkerrallinen romaani, on
etäännyttämiskeinoja pitänyt miettiä tarkoin. Minusta siinä on onnistuttu hyvin.
Aikatasot vaihtuvat nopeina leikkauksina. Toisaalta minäkertoja kertoo
tarinaansa, joka alkaa seitsemäntoistavuotiaan lukiolaistytön liittymisestä
Krishna-liikkeeseen. Toisaalta taas sama minäkertoja muistelee lapsuuttaan ja
nuoruuttaan kronologisemmin etenevän tarinan lomassa. Sekaan liitetään vielä
Krishna-liikkeeseen liittyvää mytologiaa ja opinkappaleita. Kuulostaa ehkä
sekavalta, mutta ei ole sitä. Kuuntelemallakin pysyin mainiosti mukana
kerronnassa.
Ja millainen onkaan kertojan
tarina! Tavallisen suomalaisen keskiluokkaisen perheen tytär päättää
18-vuotissyntymäpäivänsä alla karata ja liittyä Krishna-liikkeeseen, jättää lukion kesken ja muuttaa asumaan
Helsingissä sijaitsevaan temppeliin. Yhteys entiseen katkeaa. Virallisten
oppien mukaan liikkeen jäsenten elämä on tarkoin säädeltyä ja kurinalaista.
Ruokavalio on tiukan laktovegaani, puhtaussäännöistä pidetään tarkkaa lukua ja
temppelissä osallistutaan sääntöjen mukaisiin palvontamenoihin.
Sukupuoliasioissa suositaan selibaattia. Päämääränä on valaistuminen ja sielun
rauha.
Vähitellen alkaa kuitenkin
toisenlainen todellisuus avautua lukijalle ja kertojallekin. Synti ja sen
tekeminen tuntuu vaanivan liikkeen jäseniä mitä arkisimmissa asioissa.
Sääntöjen noudattaminen on hankalaa, ja temppelielämän vaatimukset armottomia.
Liike on kansainvälinen, ja sen hierarkiassa ylenevät joutuvat viettämään
liikkuvaa elämää. Kun kertoja solmii avioliiton intialaisen papin kanssa, hänen
juurensa katkaistaan. Alkaa jatkuva muuttaminen Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.
Naisen asema liikkeessä ei
näyttäydy mitenkään ruusuisena. Se muistuttaa pelottavasti monia muita
liikkeitä, lahkoja ja kulttuureja, joissa nainen on alistettu, miehen
omaisuutta, eikä hänellä ole oikeutta itsenäiseen ajatteluun saati toimintaan. Intiassa
tyttöjen kouluttaminen ei ole keskiluokallekaan itsestäänselvyys, eikä lasten
koulunkäynti ota onnistuakseen pappisperheen liikkuvassa elämäntavassa. Lisäksi
liikkeen toimintaan osallistuvien jäsenten toimeentulo tulee kokonaan
liikkeeltä. Riippuvuussuhde on tiukka.
Vilén vietti itse liikkeessä
seitsemäntoista vuotta, ja suurin piirtein saman verran kulunee romaanin
minäkertojalla. Murtautuminen ulos alkaa vähitellen. Älykäs nainen alkaa janota
jotain muutakin kuin vain temppelipalvelusta ja kodinhoitoa. Aviomies ei
hyväksy vaimon yrityksiä älyllisempiin tehtäviin pääsystä, vaan osoittautuu
jopa väkivaltaiseksi tyranniksi. Monet avioelämän käänteet kuvataan kirjassa
hienovaraisesti, ja lukija tai kuuntelija joutuu itse vetämään johtopäätöksiä.
Liike on myös hyvin suljettu. Ulkopuolisten tapoihin suhtaudutaan vihamielisen
halveksuvasti. Esimerkiksi lihaa syövien naapureiden kanssa ei haluta olla
missään tekemisissä, koska tapa on iljettävä. Tämä johtaa eristymiseen, joka
ahdistaa minäkertojaa vähitellen yhä enemmän. Väistämätön ratkaisu on edessä.
Tiukasti ohjaillusta ja
liikkeen kaikin tavoin hallitsemasta elämästä luopuminen ei ole helppoa, ja
vapaus on paitsi huumaavan ihanaa myös pelottavaa. Onneksi voi palata Suomeen,
jossa on sukulaisia ja ystäviä sekä yhteiskunta, joka tukee apua tarvitsevia.
Lapset pääsevät kouluun ja kertoja itse aloittaa uudelleen kesken jääneet
opintonsa. Sairaanhoitajaksi kouluttautuminen tuntuu uudestisyntymiseltä. On
oma ammatti ja omaa rahaa! Myös oma seksuaalinen identiteetti tuntuu vähitellen
avautuvan. Ihana oli esimerkiksi kuvaus siitä, kuinka minäkertoja käy
ensimmäisiä kertoja kirjastossa yli kymmenen vuoden jälkeen ja ahmii pinoittain
romaaneja. Uusi maailma tuntuu avautuvan rytisten, kun on vuosia lukenut vain
liikkeen sallimia hengellisiä teoksia.
Mangopuun alla tarjosi minulle mukavan kaunokirjallisen elämyksen, mutta ennen kaikkea
se oli hyvin opettava ja avartava lukukokemus. Krishna-liike ja sen kaltaiset
uskonnolliset tai hengelliset liikkeet ja tiiviit yhteisöt ovat kiehtovia. On
kiinnostavaa koettaa pohtia, miksi ihmiset viehättyvät tämänkaltaisista,
tiukkoja käyttäytymissääntöjä ja hierarkkisia rakenteita suosivista opeista.
Mistä johtuu, että taustaltaan hyvinkin erilaiset aatteet toteuttavat niin
samankaltaisia oppeja arjessaan? Tarkoitan tällä esimerkiksi naisten
järjestelmällistä alistamista tai seksuaalisuuden säätelyä. Miksi naisen pitää
kantaa niin usein vastuu miesten sielun puhtaudesta?
Vilén kirjoittaa liikkeestä
ja sen elämästä suoraan ja kaunistelematta mutta samalla kauhistelematta. Pidän
myös hänen tavastaan kohdella lempeästi päähenkilöään. Hän koettaa avata
lukijalle sitä, miksi kertoja lähti liikkeeseen mukaan, mitä se hänelle antoi
ja miksi siitä oli aikanaan luovuttava. Avioliiton kariutuminenkin kuvataan
kirjassa taitavasti, syitä etsien mutta liikoja syyttelemättä tai
syyllistämättä. Kirja on kirjoitettu niin, että sen voinevat Vilénin lapset ja
muutkin läheiset lukea mutta silti niin, että se on täysin ulkopuoliselle
mielenkiintoinen lukukokemus. Näin ainakin olettaisin. Pitääpä laittaa Pohjan akkakin lukulistalle.
Seija Vilén: Mangopuun alla
Avain 2010. BTJ:n äänikirja. Lukija Leena Pöysti.
Laajuus 7 cd:tä, kesto 8 h 19 min.
Lainattu kirjastosta.
P.S: Suuri synttäriarvonta on edelleen menossa. Muista osallistua
viimeistään su 23.11.14 klo 12.
Kirja oli minullekin melkoinen elämys - sekä kielellisesti että sisällöllisesti. Kiva lukea mitä siitä kirjoitit. Tunnistin kannen väreineen heti kun näin päivityksesi blogirullassani :) Tässä yksi vanha postaukseni:
VastaaPoistahttp://ritamentor.blogspot.fi/2010/10/mangopuun-alla-ja-mediakeskustelu.html
Kiitos, linkistä, pitipä oitis kirjautua blogisi lukijaksi! Kirja on tosiaan tuostakin näkökulmasta enemmän kuin ajankohtainen, eli ensi viikollahan eduskunta äänestää homoavioliittojen hyväksymisestä (tai hylkäämisestä, mitä en totisesti toivo). Vilén kirjoittaa myös omasta seksuaalisuudestaan todella avoimesti ja rohkeasti. Arvostan.
PoistaNyt laitan tämän kirjan korvan taakse. Kirjablogeista luen vain tätä sinun ja Leena Lumea. <3 Ihanaa viikonloppua. :)
VastaaPoistaKiitos, samoin Sinulle! Ihan tässä tuntee itsensä julkkikseksi, koska Leena on todellinen tähtibloggaaja. Itse vain koetan opetella näitä hommia. Mukavaa, että olet jaksanut seurailla!
PoistaTämä on minulla TBR100-listalla, mutta siis vielä lukematta. Minäkin olen ollut sellaisessa käsityksessä, että tämä olisi jotenkin vaikeasti kirjoitettu, mutta kiitos arviosi kynnys tarttua kirjaan taisi juuri madaltua :)
VastaaPoista