Sivut

tiistai 18. marraskuuta 2014

Nemo Rossi: Jumalista seuraava (Arkeomysteeri 3)



Jo keväällä aavistelin Silvan Arkeomysteeri-blogista, että seuraava Arkeomysteeri-seikkailu tapahtuukin Rooman sijasta Ateenassa, ja oikeassa olin. Jumalasta seuraavan tapahtumat sijoittuvat Euroopan ruutitynnyriin eli Balkanin niemimaalle. Kyseessä on siis Nemo Rossin kolmas nuorten seikkailuromaani. Aiemmat osat Rooman sudet ja Mafian linnut olen esitellyt täällä.

Lyhyesti kerrattakoon sen verran, että keskushenkilöinä seikkailevat suomalaisnuoret Silva, Kaius ja Leo, jotka asuvat vanhempiensa työn takia Roomassa. Silva ja Kaius ovat kaksoset ja Leo on heidän ystävänsä. Silva on tietotekniikkanero, Kaius kirjaviisas ja Leo urheilullisin koko joukosta parkour-harrastuksineen. Teini-ikäiset ystävykset edustavat tervehenkistä ja itsenäistä nuorisoa, jolla on taipumusta ajautua kiperiin tilanteisiin ja vaarallisiin seikkailuihin.

Tällä kertaa näyttämönä on siis pääasiassa Kreikka, jonne Silva ja Kaius ovat tulleet viettämään kesälomaansa ollakseen lähellä Ateenassa kaivauksilla työskentelevää isäänsä. Leon perhe taas lomailee Thassoksen saarella pohjoisempana. Tuttuun tapaan kirjassa päästään heti toiminnan pariin. Silva törmää puistossa lenkkeillessään ruukunpuolikkaaseen, jota hän vahvasti epäilee muinaismuistoksi. Miten ihmeessä museoon kuuluva esine lojuu puistossa? Leo taas viihdyttää itseään pyöräilemällä yksikseen Thassoksen saaren vuorilla ja joutuu keskelle kansainvälisiä sotatoimiharjoituksia. Tai ainakin niin hänelle väitetään.

Tapaukset liittyvät luonnollisesti yhteen, kuten myöhemmin käy ilmi. Lisäksi nuoret huomaavat pian, että Kreikassa touhuilevat heidän vanhat vihollisensa Jacob Orren johdolla. Kyseessä ei ole vähempi kuin Aleksanteri Suuren kadonnut ja salainen perintö, jota havittelevat useammat tahot pahat mielessään. Johtolankana toimivat partisaanien tappaman natsi-arkeologin muistiinpanot, jotka sattumusten kautta päätyvät Kaiuksen käsiin. Lopulta seikkailu huipentuu Olymposvuorelle, ja ratkaisevaa apua saadaan itseltään Zeulta!

Ainekset ovat siis tuttuja aiemmista osista: vauhdikas juoni, sujuva kerronta ja mausteena ihan oikeata tietoa monenlaisesta kiinnostavasta kuten mytologiasta ja päivänpolitiikasta. Nemo Rossi saa paketin toimimaan uskomattoman hyvin. Arkeomysteeri-sarja on kuin tehty yläkouluikäisille pojille ja kaikkiruokaisille tyttölukijoille. Vanhempikin lukija viihtyi mainiosti pari iltaa kirjan parissa.

Nemo Rossi -kirjailijanimen taakse kätkeytyvät historiantutkijat Mika Rissanen ja Juha Tahvanainen. Kirjailijan Facebook-sivulta voi seurata kuulumisia, samoin Silvan blogista, jota muuten päivitetään välillä seikkailujen tuoksinassakin!

Nemo Rossi: Jumalista seuraava
Myllylahti 2014. 261 s.


Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti