Sivut

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Leena Lehtolainen: Kuusi kohtausta Sadusta



Olen parissa aiemmassa tekstissäni (täällä ja täällä) avautunut suhteestani Leena Lehtolaisen tuotantoon. Tiivistettynä kerrattakoon, että muutama hänen 1990-luvulla kirjoittamansa Maria Kallio -dekkari on ollut oikea helmi, mutta sitten kehitys jotenkin tämän sarjan osalta jäi junnaamaan paikoilleen. Uusinta eli viime vuonna ilmestynyttä Rautakolmiota en ole vielä lukenut, enkä ole varma, luenko koskaan. Henkivartija-amatsonista Hilja Ilveskerosta kertovan trilleriparodiatrilogian kuuntelin äänikirjoina suuremmin vaikuttumatta. Ihan kaikkia Lehtolaisen kirjoja en ole lukenut muutenkaan, ainakin romaani Luonas en ollutkaan on jäänyt väliin.

Odotukseni eivät siis olleet kovinkaan suuret, kun tämän vuoden Lehtolainen ilmestyi. Kuusi kohtausta Sadusta ei houkuttanut edes nimellään, jossa mielestäni toistuu vuosien takainen idea Tappavasta Säteestä. Uusimmalle kävi sitten kuten monelle teokselle aiemmin: löysin sen Elisa Kirjan äänikirjatarjouksena tosi huokeaan hintaan, joten latasin sen lenkki- ja sienestysseuraksi puhelimeeni.

Odotushorisontissani ei siis ollut näkyvissä oikeastaan mitään kuuntelun aloittaessani, ja ehkä siksikin kokemus oli lopulta yllättävän positiivinen. Toisaalta se jälleen vahvisti jo aiempaa käsitystäni, että Leena Lehtolainen on taitava kirjoittaja, kunhan aihe vain on sopiva. Kuusi kohtausta Sadusta on perustaltaan aivan toisenlaista proosaa kuin mitä olen Lehtolaiselta aiemmin lukenut. Vaihtelu virkistää paitsi lukijaa näemmä myös kirjailijaa.

Kuusi kohtausta Sadusta on romaanin nimi. Romaani kertoo näytelmästä nimeltä ’Kuusi kohtausta Sadusta’. Romaanin ja näytelmän Satu on kuvataiteilija Satu Savinainen, josta hänen julkkismiesystävänsä, näyttelijäsuosikki Heikki Sirviö on halunnut kirjoittaa näytelmän. Sirviö myös debytoi ohjaajana KKS:llä. Romaani kertoo näytelmän ensi-illasta, jota Sirviö on kutsunut kaikki Sadun elämän tärkeät ihmiset katsomaan: tyttären, entisen aviomiehen, parhaan ystävän ja ystävättären. Katsomossa istuu myös monia Sadun uran vaiheilta tuttuja ihmisiä. Vain Satu itse on poissa. Hän on kadonnut jäljettömiin vain vähän ennen ensi-iltaa. Mitä Sadulle on tapahtunut? Onko kyse julkisuustempusta? Ennen kirjan loppua lukija saa tietää tästä totuuden.

Samalla kun näytelmä etenee lavalla ja taustalle heijastuvilla videoklipeillä, lukuja saa kurkistaa eri ihmisten ajatuksiin. Useimmat protestoivat mielessään Sirviön käsikirjoitusta vastaan. He muistavat, että asiat tapahtuivat toisin. Sirviön tulkinnat eivät miellytä, ja ne saavat kipeätkin muistot nousemaan pintaan. Henkilöiden muisteluista ja näytelmän tapahtumista muodostuu vähitellen Sadun elämäntarina. Mukana on myös lainauksia lehtiteksteistä, joita Sadusta ja hänen värikkäästä elämästään ja taiteestaan on vuosien mittaan kirjoitettu.

Lehtolainen käsittelee romaanissaan monia ajankohtaisia teemoja. Sirviön näytelmän kaltaiset juorunäytelmät elossa olevista ihmisistä ovat tuttuja tavalla tai toisella kaikille, ja kirjassa mainintaankin esimerkkinä Katri-Helenasta kertova näytelmä, joka on poikinut omat jälkinäytöksensä. Kuka omistaa julkisuuden henkilön elämän ja tarinan? Mitä sille on oikeus tehdä ja kenen? Kenen totuus pääsee julkisuuteen? Voiko mediaa ja julkisuutta hallita kukaan? Mikä on julkisuuden hinta?

Lehtolainen pohdiskelee myös taiteilijuutta ja taiteilijaelämän kovaa hintaa. Suomessa ei ole helppoa elättää itseään taiteella. Vielä vaikeampaa se on naisille. Satu Savinainen on  voimakas tahtoihminen, jota eivät arkielämän vaatimukset ole aina luomisvimmassa jaksaneet kiinnostaa. Myös miehiä on tarvittu ruokkimaan Sadun taidetta. Onko naistaiteilijalla oikeus muusiin kuten miehillä on ollut kautta aikojen? Entä onko kaikki taiteilijan elämässä tapahtuva materiaalia, lapset ja aviopuolisot ja heidän yksityisasiansakin?

Aiemmasta tuotannosta tuttua ainesta on ahdistava ilmapiiri Sadun lapsuuden- ja nuoruudenkaupungissa Malmivaarassa (toivottavasti muistan nimen oikein!), joka erehdyttävästi muistuttaa Outokumpua malmitorneineen, jotka heittävät synkän varjon koko kaupungin ylle. Rohkea ja räiskyvä Satu on tuntenut jo lukioaikana tukahtuvansa paikassa, jossa aina piti ajatella, mitä muut ajattelevat milloin mistäkin. Vastaava kuvio on ollut ainakin jossakin Maria Kalliosta kertovassa novellissa.

Vähitellen käydään läpi paitsi Sadun elämäntarina myös näytelmän käsikirjoittaminen, harjoitukset ja valmistelut lavastuksesta kenraaliharjoituksiin. Loppupuolella on mukana jo näytelmän saamaa kritiikkiäkin. Lehtolainen on kiitettävästi paneutunut teatterimaailmaan, ja tunnelma on aito. Tarina on mielenkiintoinen, ja rakenteen vaihtelevuus saa pitkästymisen pysymään loitolla. Ainakin äänikirjana tämä toimi vallan hyvin. Mielenkiintoista on nähdä, mitä Lehtolainen seuraavaksi kirjoittaa. Jään odottelemaan!

Leena Lehtolainen: Kuusi kohtausta Sadusta
Tammi 2014. Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn. Kesto 9 h 4 min.

Ostettu äänikirjatiedostona.


6. euroni #lukuhaasteeseen #kirja

2 kommenttia:

  1. Tämä odottaa lukupinossa ja nousi ylemmäs arviosi myötä, Kirsi. Olen lukenut Lehtolaisen kaikki Maria Kalliot, mutta en noita uusimpia dekkareita. Nyt innostuin tästä!

    VastaaPoista
  2. Yritin eilen kommentoida puhelimella, mutta en tainnut onnistua. Mrr. näitä teknisiä vaikeuksia. Kommentti ei tosin ollut kovin tärkeä, vaan liittyy sivuhuomautukseesi. Minustakin on hankalaa, kun kirjoittaa äänikirjasta, että ei pääse tarkistamaan nimiä tms. yksityiskohtaa, jonka haluaa mainita. Ja ulkomaisissa äänikirjoissa jään usein miettimään henkilöiden nimien kirjoistusasua, äänikirjaa kuunnellessa kun siihen ei välttämättä kiinnitä mitään huomiota!

    Itse Lehtolaisen kirjaan liittyen, minustakin tämä oli virkistävän erilaista Leenaa. Uskon, että tällaiset kokeilut ovat tärkeitä kirjailijalle itselleenkin.

    VastaaPoista