Sivut

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Paksu heinäkuu 2014, yhteenveto


Taakse jäänyt kesän 2014 heinäkuu oli toiveitteni mukainen eli pitkä, erittäin kuuma ja vielä lisäksi paksu. En ole aiemmin toteuttanut blogissani kokonaista teemakuukautta, ja jostain jo keväällä hiipi mieleen ajatus, että kesällä voisin keskittyä kokonaisen kuukauden verran vain paksuihin kirjoihin. Yli viisisataasivuisia tiiliskiviä löytyy ihan omasta hyllystä lukemattomia, ja vieläpä lukemattomiakin. Alun perin ajattelin käyttää kesäkuun tähän teemaan, mutta se ei vielä onnistunut monenlaisten keskeneräisten projektien takia. Mutta heinäkuusta en enää halunnut tinkiä, ja niinpä toteutui Kirsin kirjanurkan teemakuukausi Paksu heinäkuu 2014.

Jälkikäteen ajatellen ajatus osoittautui suunniteltuakin paremmaksi. Luin kuukauden aikana viisi paksua romaania, vaikka perheen loma-aikataulu vei odotettua enemmän aikaani ja muu elämä riisti minut kirjojen parista moneksikin päiväksi kerrallaan. Sain luettua useita lukulistoillani olleita teoksia. Koska kirjojen määrä jäi pieneksi, aikaa blogin parissa kului tavanomaista vähemmän, mikä sekin oli vaihteeksi mukavaa ja virkistävää. Parhaillaan olenkin harvinaisessa tilanteessa, eli minulla on muutama juttu jo valmiiksi kirjoitettuna vain julkaisua odottelemassa. Toisaalta viisi heinäkuun juttuani ovat herättäneet mukavasti kiinnostusta lukijoiden parissa ja niitä on kommentoitu runsaasti ainakin oman blogini mittapuulla. Kiitos siitä teille!

Helteinen, paksu heinäkuu oli lukemisen kannalta oivallinen. Mittaviin lukuromaaneihin keskittyminen palautti mieleen, millaista lukeminen on parhaimmillaan: hyvään tarinaan uppoutumista ja nautiskelua. Kun hyvässä, vetävässä tarinassa on mittaa kunnolla, voi heittäytyä kerronnan vietäväksi eikä tarvitse pelätä lukuflow’n katoavan ihan heti. Itse asiassa ihastuin tähän teemaan niin, että toteuttanen sen ensi kesänä uudelleen.

Paksun heinäkuun 2014 aikana luin seuraavat teokset:

Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta (La vérité sur l’affaire Harry Quebert)
Suom. Anna-Maija Viitanen. Tammi 2014. 809 sivua.

Suom. Kristiina Rikman. Tammi 2013. 615 s.

Donna Tartt: Tikli (The Goldfinch)
Suom. Hilkka Pekkanen. WSOY 2014. 895 sivua.

Tammi 2012. Suom. Ilkka Rekiaro. 869 sivua.

Schildts&Söderströms 2014. Suom. Kaisa Kattelus. 595 sivua.

Yhteensä sivuja näistä viidestä kertyi 3783. Kirjat valikoituivat luettavaksi sattumanvaraisesti. Kaksi teoksista eli ensimmäinen ja kolmas ovat lahjoja, kaksi olen itse ostanut itselleni ja Kingin teoksen lainasin kirjastosta. Joukossa ei siis ole yhtään arvostelukappaletta, mikä sekin teki kuukaudesta varsin leppoisan. Lukiessani arvostelukappalekirjaa ainakin alitajuisesti teen huomioita ja painan joitakin asioita mieleen tulevaa kirjoitusta varten. Nyt saatoin jättää tämän puolen pois mielestäni, vaikka tiesinkin jotain itse lukukokemuksesta jälkeenpäin kirjoittavani.

Puhdas yhteensattuma on, että kolme luettua teosta on Tammen julkaisemia, ja niistä kaksi kuuluu Keltaiseen kirjastoon. Keltaisen kirjaston teoksia luen mielelläni, mutta todellisuudessa kuitenkin aivan liian harvoin. Neljä ensimmäistä teosta sijoittuu Yhdysvaltoihin, ja kolme kirjoista on yhdysvaltalaisten kirjoittajien tekemiä. Kirjat ovat myös aika uusia, ja peräti kolme on ilmestynyt suomeksi tänä vuonna. Muut yhdistävät tekijät kirjojen välillä ovat nekin sattumaa. Tärkeintä on, että kaikissa on mittaa yli viisisataa sivua.

Luettaviksi päätyneet kirjat olivat lopulta keskenään aika erilaisia, ja parhaan valinta on vaikeaa. Huonoimmaksi tai ainakin suurimmaksi pettymykseksi odotuksiin nähden osoittautui ensimmäiseksi lukemani Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Keltaisen kirjaston tuttu laatu tästä heppoisesta romaanista puuttuu, vaikka se toki viihdyttikin lukijaansa. Kovimmat ennakko-odotukseni kohdistuivat Tikliin, joka ei aivan niitä täyttänyt mutta oli lukunautinto siitä huolimatta. Varmimmin luotin Irvingiin, eikä vanha suosikkini pettänytkään. Jaetulle ykkössijalle taitavatkin päästä Minä olen monta ja viime hetkellä joukkoon kiilannut Kate Atkinsonin Elämä elämältä, joka vei mennessään vastustamattomalla tavalla. Mutta iloinen yllättäjä oli myös konkari Stephen King, jonka tuotantoa alan tästedes seurata taas uudella innolla.

Paksuihin kirjoihin uppoutuminen oli loistavaa lomapuuhaa, mutta samalla ajauduin pohtimaan kirjaa esineenä. Kingin ja Tarttin järkäleet ovat ulkoisilta mitoiltaan kookkaita muutenkin kuin sivumäärältään ja molemmat painavat toista kiloa. Tällaisen lohkareen lukeminen ihan fyysisenä suorituksena on jo koettelevaa. Kirjaa ei esimerkiksi voinut ottaa mukaan lomareissulle. Ajatus sähkökirjasta alkoi tuntua järkevältä. Sopivaa laitetta en kuitenkaan (vielä) omista, joten oli tyytyminen perinteisiin versioihin. Enkä toisaalta halua omistaa vaikkapa Kingin teosta edes sähkökirjana, vaan se on oivallinen lainakirja.

Keltaisen kirjaston teoksilla on nähtävästi vakiokorkeus, mikä tuo tietynmittaisille kirjoille epämukavan paksuuden. Dickerin teos esimerkiksi alkaa muistuttaa paksuutensa takia kuutiota ja oli sen vuoksi hankala esine käsitellä. Kirjan taitto on lisäksi hyvin väljä, joten suuri sivumäärä alkoi tuntua jotenkin itsetarkoitukselta. Tiklissä ja Kingin kirjassa taas olisi ollut sisällön puolesta tiivistämisen varaa kummassakin. Parhaiten selvisivät tässäkin suhteessa Irving ja Atkinson.


Kaikkiaan siis varsin onnistunut teemakuukausi. Ensi vuonna uudelleen (ehkä)!

14 kommenttia:

  1. Teemakuukautesi vaikutti todella mukavalta ja inspiroivalta. Itsekin pidän paksuista kirjoista, mutta jostain syystä koen kuitenkin helpommaksi tarttua ohuempiin kirjoihin - jos vaikka ei pidäkään tms. Mutta siitäkin huolimatta minäkin luin heinäkuussa jopa kolme paksua kirjaa, yksi niistä tuo sinunkin lukemasi Elämä elämältä, ja nyt olen vähän kaavaillut tarttuvani Murakamin yhteen paksukaiseen. Paksummissa kirjoissa onkin se ihanaa, että ne eivät ainakaan ihan heti lopu kesken, vaan kun pääsee vauhtiin, niin siinä vauhdissa saa pysyäkin tovin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on samoja hieman ristiriitaisia tunteita paksuja kirjoja kohtaan. Syynä lienee, että kirjan jättäminen (lopullisesti) kesken on niin vaikeaa.

      Poista
  2. Sinun paksua heinäkuutasi oli kiva seurata :)
    Minulla on vähän sama ongelma kuin Katrillakin, että pidän kyllä paksuista kirjoista, mutta ohuempiin on helpompi tarttua. Minusta jyhkeät kirjat näyttävät hyvältä, vaikka kieltämättä ne aiheuttavat tuskailua viimeistään siinä vaiheessa kun ne pitäisi mahduttaa omaan hyllyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D Mukavaa oli sen toteuttaminenkin, oikeastaan yllättävän mukavaa. Tuo kirjahyllyasiakin on niiiin totta...

      Poista
  3. Mukava oli tätä kaikkea seurata. Olen erityisen iloinen, että pidit Atkinsonista. Ja vaikka Irvingin uusin oli minulle pieni pettymys, on kirjailija suursuosikkini jo yli 20 vuoden ajalta ja siksi on ihanaa, että pidit Minä olen monesta.

    Minulla on Tikli vielä hieman kesken. Olen nauttinut kirjasta, mutta siinä on vähän liikaa virheitä (siis muitakin kuin käännökseen liittyviä), logiikka ontuu ja on selviä "klaffivirheitä". Hyvää lomalukemista, kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tikli oli kyllä ristiriitainen kokemus. Mitä enemmän aikaa ehtii kulua, sitä selkeämmin alkaa nähdä sen puutteita. Silti olen iloinen, että luin sen, kuten muutkin paksukaiseni. Atkinsonin Elämä elämältä oli hyvä!

      Poista
  4. Sinun teemakatsaus oli mielenkiintoinen. Hahmottelen itsekin jotain vastaavaa. En ole miettinyt aivan valmiiksi ideaani, mutta se tulee liittymään omaan projektiini Kirjailijat maailmankartalla. Eli teen suppeammat yhteenvedot monien tuntemista kirjoista, jotka olen ostanut itse. Atkinson on mahtava kirja.

    VastaaPoista
  5. Haastettasi on ollut kiinnostava seurata, vaikka olenkin ollut valitettavan laiska kommentoimaan aiemmin. Paksuihin kirjoihin on ihana uppoitua, kunhan ne ovat hyviä eivätkä liisterissä uintia.

    VastaaPoista
  6. Minäkin olen laittanut merkille, että fonttia ja rivinväliä isontamalla saadaan sivuja lisää myös kirjoihin. Kuin Tarttin Pienen ystävän pokkariversiota kesällä, ja siinä tämä ilmiö näkyi - 800 sivua tekstiä. Luulen, että sivumäärä olisi tippunut jonkin verran jos olisi ollut sama fontti & riviväli kuin vaikkapa Anna Karenina -pokkarissa, joka myös odottelee vielä lukemistaan. :)

    Sinulla oli mielenkiintoinen teemakuukausi. Lukemistasi Tartt kiinnostaa eniten, ja Atkinson myös hieman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, paksuus on kirjojen kohdalla aika suhteellista juuri erilaisten mittasuhteiden ja taiton vaihtelun vuoksi. Paras tapa olisi verrata sana- tai merkkimäärää, mutta sitä tietoa ei ole käytettävissä. Atkinsonia suosittelen lämpimästi, eikä Tiklikään mikään mätämuna ole, vaan lukukokemuksena kuitenkin antoisa kaikesta huolimatta :D

      Poista
  7. Kiva, että paksu heinäkuu oli onnistunut :) Kyllähän nuo paksukaiset kieltämättä ovat vähän hankalia käsiteltävyydeltään, mutta ihana kun tarina jatkuu ja jatkuu. Siis siinä tapauksessa, että kirja on vetävä, muuten sivumäärää saattaa kirota useamman kerran :)

    VastaaPoista