Sivut

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Vuoden 2013 viimeinen kvartaali

Vuodenvaihteen näkymä pihaltamme.


Kuten kaikki vähänkin tolkuissaan olevat huomasivat, vuosi 2013 päättyi eilen. On taas aika laatia blogin osavuosikatsaus, vuoden 2013 viimeinen sellainen. Noutopitsan ja Rillit huurussa -maratonin jälkeen se kai jotenkuten onnistuu.

Lokakuun alusta joulukuun loppuun on kirjaihmiselle monin tavoin kiireistä aikaa. Kustantajat suorastaan vyöryttävät ulos viimeisetkin herkkupalansa, jotta ne ehtisivät mukaan paitsi joulumarkkinoille, joilla tunnetusti myydään merkittävä osuus suomalaisesta kirjamyynnistä, myös palkintorumbaan, joka taas tunnetusti on omiaan kiihdyttämään edellistä.

Lokakuu on Suomessa kirjamessukuukausi. Tänä vuonna olin ällistyttävän reipas ja aktiivinen ja osallistuin peräti sekä Turun että Helsingin messuille. Turussa järjestettiin ihan omaa bloggaajaohjelmaakin, jonka paneelikeskusteluun tulin jotenkin vahingossa ilmoittautuneeksi. Siellä sitten huomasin istuvani ’viisaita’ puhumassa. Helsingin päivä oli myös monin tavoin antoisa mutta raskas ja kiireinenkin. Kummastakin päivästä päällimmäisiksi jutuiksi ovat näin jälkikäteen katsoen jääneet mukavat kohtaamiset ystävien ja tuttavien kanssa! Oli mukava nähdä! Ensi vuonna uudestaan?

Kirjapalkintorumbaa seuraan oman blogiharrastukseni myötä entistä kiinnostuneempana, ja iloitsin monen voittajan puolesta tänäkin vuonna. Erityisen mielissäni olin, että Finlandia-diktaattori osasi tällä kertaa valita oikein! Vieläkin tunnen suurta iloa ja ylpeyttä Riikka Pelon ja hänen kirjansa puolesta. Osa vuoden 2013 palkinnoista on edelleen jakamatta, eivätkä suinkaan vähäisimpänä kirjabloggaajien valitsemat Blogistania-palkinnot. On tunnustettava, että jossain määrin nuo palkinnot ja niiden ehdokasasettelun takarajan lähestyminen vaikuttavat myös omiin lukuvalintoihini. Loppuvuodesta sain ilokseni arvioida lehteen kaksi aivan huippuhienoa käännösromaania, joista on vielä tammikuun aikana kirjoitettava blogijututkin, sillä ne tulevat molemmat olemaan minun Globalia-ehdokkaitani.

Viimeisellä vuosineljänneksellä kirjoitin paljon myös äänikirjoista, joista olen itse melkoisen riippuvainen. Valmiiksi tuli lähes puolen vuoden Harry Potter-kuunteluprojekti, ja hieman haikein mielin jätin Harrylle hyvästit. Ehkä voisi vielä joskus katsoa kaikki elokuvat putkeen… Hieman pakkomielteisesti heittäydyin myös selvittelemään kustannustoimittamisen ja pienkustantamisen saloja. Ihan perille en tainnut päästä, mutta kiehtovia seikkoja kuitenkin paljastui ja pohdittavaa riittää.

Lokakuussa intouduin tunnustamaan rakkauteni suomalaista kirjastolaitosta ja erityisesti omaa lähikirjastoani kohtaan. Juttu poiki mielenkiintoisesti, sillä paikallisen pikkulehden toimittaja otti minuun yhteyttä ja halusi tehdä jutun. Oli pakko suostua, sillä sen verran linssilude olen, että kaiken julkisuuden, minkä voi kirjoille ja lukemiselle hankkia, myös hankin. Lähikirjastomme oli kuluneella kvartaalilla myös kolme viikkoa suljettuna muuton takia. Kunhan uudet tilat saadaan lopulliseen kuosiinsa, teen aiheesta jutun tänne. Hyvältä näyttää jo nyt, vaikka viimeksi käydessäni osa hyllyistä oli vielä saapumatta.

Vielä on mainittava osallistumiseni todella hauskaan tempaukseen eli kirjabloggaajien joulukalenteriin. Idea on kiva ja sopivan rento, sillä en millään jaksaisi pitää kokonaista kalenteria yksin blogissani, mutta joulukin on ihan kiva jotenkin huomioida.

Kaiken tämän tohinan keskellä ehdin lukea tai kuunnella yhteensä 30 kirjaa (mikäli kirjanpitoni ei pahasti heitä). Kirjat ovat saapuneet luokseni seuraavia reittejä:

Kirjastosta lainattu 7 kpl
Arvostelukappaleina saatu 19 kpl
muulla tavalla hankittu 4 kpl

Arvostelukappaleiden osuus korostuu loppusyksyn luonteen vuoksi mutta myös siksi, että ihan tarkoituksella koetin raivata pois lupaamiani rästejä. Uutuuskirjojen osuus on myös suuri edellä mainituista syistä: luetuista 22/30 on ilmestynyt vuonna 2013. Dekkareiksi luetuista voidaan laskea 9 kappaletta.

Hieman olen pettynyt kokonaissaldoon, sillä vuonna 2013 luin yhteensä 137 kirjaa. Jonkinlainen henkinen tavoite on tuo parina vuonna kuin itsestään saavutettu 150/vuosi, mutta mitään pakkoahan tässä ei ole, ja olen toki tyytyväinen määrään. Lisäksi vielä laatu korvaa määrän oikein mainiosti.

Viimeisen kvartaalin huippuja on monta. Luin vuonna 2013 aika vähän lanu-kirjoja, mutta Siiri Enorannan Nokkosvallankumous on niiden joukossa helmi. Dekkareista järkälemäisin ja omalla tavallaan nerokas oli Marisha Pesslin Yönäytös, mutta taisin sittenkin enemmän viihtyä Christian Rönnbackan Julman parissa. Mutta kaikkien huippujen ylle kohoaa melkoinen Everest: joulun välipäivinä ahmimani Ann-Marie MacDonaldin Linnuntietä.

Vielä tässä lienee tunnustettava, että edellisvuonna aloittamani lukuhaaste Morren KKK ei ole edennyt ja Facebookissa aloittamani Koen 13 kotimaista kirjailijaa vuonna 2013 on sekin nolosti hyytynyt. Minusta ei vain ole suunnitelmalliseen ja kurinalaiseen lukemiseen. Luen ilokseni, en suorittaakseni. Vaikka haasteet ovat leikkimielisiä ja vapaaehtoisia, ne kuitenkin ovat jonkinlainen henkinen piiska, jota kavahdan.

Vuoden 2013 kvartaalit Kirsin kirjanurkassa:



Vuosi 2014 tuo monenlaista mukavaa, niin ainakin uskon ja toivon. Jatketaan lukemista ja kirjoista keskustelemista, hyvät kirjojen ystävät! 

Kiitos vuodesta 2013 ja oivallista kirjavuotta 2014!

10 kommenttia:

  1. Olipas mukavasti kirjoitettu kooste, kiitos siitä. Hyvää tätä vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! Aina on mukava hieman pysähtyä katsomaan, mitä kaikkea onkaan taas puuhaillut.

      Poista
  2. Erityisesti tuo pienkustantamokeskustelu jäi antoisana mieleen! Kiitos tästä vuodesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vain itsellesi! Pienkustantaminen on todella kiehtova aihe, eivätkä kaikki kysymykseni suinkaan vielä saaneet valaistusta. Tuskin koskaan saavatkaan, mutta onhan aina mukavaa keskustella.

      Poista
  3. Vuosi 2013 olikin mielenkiintoinen kirjavuosi :-) Minä tässä olen hehkuttanut, miten hurjan paljon olen lukenut kun saldo on yli 130 kirjaa - niin ne ovat tavoitteet erilaisia eri bloggaajilla... ensi vuodeksi ajattelin tähdätä vain tuohon vähän yli 70 kirjaan. Elän toivossa, että työ veisi tänä vuonna enemmän aikaa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Hieman kuulostaa varmaan ylimieliseltä, kun surkuttelee omia 'vähäisiä' luettujen kirjojen määrää. Mutta suhteellistahan tämä on. Paljon riippuu mm. luettaviksi valikoituvista kirjoista ja tosiaan elämäntilanteestakin.

      Poista
  4. Hurjan määrän olet lukenut, ja aina hyvin vetävästi blogannut! Hieno vuosi blogissasi, jota on ilo seurata!

    Hyvää uutta vuotta, Kirsi!

    VastaaPoista
  5. Olet kyllä ahkera! Olisi kiva lukea tuo paikallislehden juttu. Ihanaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hieman lyhennetty versio löytyy netistä täällä: http://www.pernionseudunlehti.fi/bloggaaja-nauttii-kirjoista-tyomatkoillaankin

      Poista