Sivut

maanantai 27. tammikuuta 2014

Blogistanian vuoden 2013 kirjapalkintoehdokkaani



On taas aika julkistaa omat ehdokkaani Blogistanian kirjapalkintokisoihin. Tänä vuonna kisataan kaikkiaan neljässä eri kategoriassa:

Blogistanian Finlandia
Blogistanian Globalia
Blogistanian Kuopus
Blogistanian Tieto

Bloggaajat julkaisevat antamansa äänet blogeissaan  tänään maanantaina 27.1.2014 klo 10, ja  tulokset julkaistaan emäntäblogeissa huomenna tiistaina 28.1.2014 klo 10. Tarkemmat säännöt voi käydä lukemassa vaikkapa Sallan lukupäiväkirja -blogista, joka toimii tänä vuonna myös Blogistanian Finlandian emäntäblogina. Sallan blogiin siis on ilmoitettu, mikäli on omia ehdokkaita asettanut BF:aan ja Salla laskee äänet ja julkistaa tulokset huomenna sovittuun aikaan.

Kilpailujen ideana on nostaa esiin vuonna 2013 ilmestyneitä kirjoja, jotka ovat nousseet kirjabloggaajien suosikeiksi. Tarkoitus on hieman peilata ns. tavallisten lukijoiden (mikä sitten on ’tavallinen lukija’, jää kyllä määrittelemättä) makua ja mieltymyksiä vaikkapa virallisten kirjapalkintoraatien valintoihin. Vuoden 2011 BF:n esimerkiksi sai Katja Ketun Kätilö, joka ei noussut edes Finlandia-ehdokkaaksi.

Pitemmittä puheitta ehdookkaani:


Blogistanian Finlandia


Kaksi parasta ovat olleet selvillä oikeastaan kesästä asti, kun sain käsiini Rauhalan Taivaslaulun. Lukiessani keväällä Pelon teosta koin erittäin vahvasti, että käsissäni oli jotain varsin poikkeuksellista suomalaisessa romaanitaiteessa. Jos kirja ei olisi Finlandia-ehdokkaana syksyllä, en paljoa välittäisi enää koko kilpailusta! Onneksi olin oikeassa! Kahden parhaan sijoittaminen paremmuusjärjestykseen tähän omaan listaani sen sijaan tuottikin sitten enemmän päänvaivaa. Päätin antaa Rauhalalle kuitenkin etusijan, koska Pelo jo ehti virallisen Finlandian pokata. Myös lukukokemuksena teokset ovat varsin erilaiset. Peloa on luettava ajatuksella, keskittyen. Sisältö sen paremmin kuin muotokaan eivät päästä lukijaa helpolla. Rauhalan teksti taas vei mukanaan tavalla, jota olen harvoin kokenut. Rauhalakin on sovittanut muodon ja sisällön toisiinsa upeasti, vaikka tiettyjä esikoisteoksen pieniä kauneusvirheitä toki onkin, näin jälkikäteen arvioiden.

Kolmossijasta oli myös kovaa kisaa. Kalkkiviivoille pääsivät myös Kjell Westön Kangastus 38 ja Johanna Sinisalon Auringon ydin (bloggaus tulossa keskiviikkona). Sekä Westö että Sinisalo ovat vanhoja, vankkoja kirjallisia rakkauksiani, jotka eivät pettäneet tälläkään kertaa. Päätin nostaa kuitenkin Heikkisen Pihkatapin kolmoseksi, koska lukukokemus oli riemastuttava ja raikas. Uusille kirjallisille suosikeille on onneksi aina tilaa vanhojen rinnalle. Saatoin muuten valita BF-ehdokkaani lähes neljästäkymmenestä vaatimukset täyttävästä teoksesta!

Tulokset siis Sallan lukupäiväkirjasta tiistaina!


Blogistanian Globalia

Tässäkin kisassa kaksi ensimmäistä tekivät selvää kaulaa toisiin ja niiden keskinäinen järjestys piti ratkaista lähes arpomalla. Selasi veti ykköspaikan uutuusedullaan. Adichie on vanha perussuosikkini, jonka rinnalle uusi tulokas Selasi nousi heti esikoisromaanillaan.

Kolmannen valintakaan ei ollut vaikeaa. Kevättalvella luettu Veden viemää nostaa vieläkin niskakarvat pystyyn. Teos ei ole mitään suurta maailmankirjallisuutta, mutta vetävästi kirjoitettu ja pelottava. Tällaiselle kirjallisuudelle on ehdottomasti paikkansa ainakin minun kirjallisessa elämässäni.

Blogistanian Globaliaa emännöi Kirjasfääri-blogin Taika, eli sieltä näkee huomenna, miten ehdokkaani sijoittuvat lopullisella listalla.


Blogistanian Kuopus


Enorannan valinta ykkössijalle oli oikeastaan selvää jo heti kirjan luettuani. Vaikuttava dystopia! Khao Lakin sydämet taas päätyi kakkoseksi aiheensa ja varsin perinteisen kerrontatapansa myötä. Vaikka perusaihe on surullinen, Tiainen kirjoittaa valoisasti ja lohdullisesti. Aina ei tarvita suurta draamaa. Simukka taas räjäytti Lumikki-sarjallaan pankin, ja ihastuin erityisesti tähän sarjan aloitusosan tuoreuteen. Kakkosessa alkuperäinen satumaisuus hieman hukataan.

Kuopuksen tulokset löytyvät huomenna Les! Lue! -blogista.


Blogistanian Tieto


Tietoon saatoin juuri ja juuri asettaa kolme ehdokasta, sillä vaatimukset täyttäviä teoksia olen lukenut vuoden aikana yhteensä neljä. Järjestys ei tuottanut vaikeuksia, vain Mia Kankimäen kirjan sijoittaminen tietokirjakategoriaan aiheuttaa tuskaa. Minusta kyseessä on ennen kaikkea romaani, mutta minkäs teet. Olkoon sitten!

Tietokirjoja luen siis selkeästi vähiten. Toisaalta luen kyllä tietokirjallisuutta, mutta aika vähän alusta loppuun, kannesta kanteen. Lähinnä etsin tarpeellista tietoa ja poimin haluamani tekstistä.

Blogistanian Tietoa emännöi tänä vuonna Luetut, lukemattomat -blogi.

Jännittävää kisaa kaikille!



18 kommenttia:

  1. Kiinnostavat listat sinullekin! Jännää käydä katsomassa millaisia listoja on, kun tänä vuonna äänestin itsekin ensimmäisen kerran. Aiemmin olen vain odottanut voittajien julistusta ;)

    VastaaPoista
  2. Ghana ikuisesti ja Taivaslaulu. <3

    (Ja Rivien välissä ;) Kiitos!)

    VastaaPoista
  3. Taivaslaulu ja Rivien välissä löytyivät minunkin listaltani :)

    VastaaPoista
  4. Taivaslaulu..Jokapäiväinen elämämme <3

    VastaaPoista
  5. Taivaslaulu, Pihkatappi ja Veden viemää samoja :)

    VastaaPoista
  6. Nuo sydäntä nopeasti lyömään saavat asiat toistuu kyllä niin monen listoilla, että se on varmaan luettava! Itse asiassa lainasinkin sen jo kerran, mutta en sitten vaan ehtinyt lukea.

    VastaaPoista
  7. Meillä onkin monta samaa suosikkia. Taivaslaulu, Pihkatappi, Kotiinpalaajat ja Veden viemää. Jännittävää odottaa huomisia tuloksia. :)

    VastaaPoista
  8. Pidin myös tästä jutustasi, kuten yleensä niin monista muistakin bloggauksistasi, on kiinnostava lukea pohdintoja kirjavalinnoista. Veden viemää pitäisi kyllä lukea.

    VastaaPoista
  9. Hienot listat! Yllätyin hieman Pelon ja Rauhalan kirjan järjestyksestä listallasi (siis ihan sen perusteella mitä muista hehkutuksesi määristä :D), mutta sinulla olikin siihen perustelut. Vaikeaa tämä listaaminen... Selasin kirjaa en valitettavasti ehtinyt lukea ennen äänestystä, sen lisäksi ehdokkaistasi myös Niemi, Adichie ja Kankimäki ovat lukulistalla.

    VastaaPoista
  10. Taivaslaulun ja Rivien välissä kirjoittelin minäkin listoilleni. Kaikki nuo upeat käännöskirjat ovat kuitenkin lukematta. Sinun bloggauksesi ansiosta tuo Niemen kirja on lukulistalla.

    VastaaPoista
  11. Veden viemää on hyvä, mutta ei minulle niin vaikuttava kuin muutama muu. Kiva kun annoit Pihkatapille pisteitä. Ja Kankimäki, ooh - olipa helppoa valita paras Tieto tänä vuonna. Vaikka olikin todella antoisa tietokirjavuosi.

    VastaaPoista
  12. Veden viemää oli minunkin listallani samoin Nokkosvallankumous ja Punainen kuin veri :)
    Olen lukenut Taivaslaulun, Jokapäiväisen elämämme ja Kotiinpalaajat, mutta eivät päässeet listoilleni.

    VastaaPoista
  13. Finlandia-listasi on kiinnostava: Taivaslaulua äänestin minäkin, Pelon teos on kesken ja Pihkatapin haluan lukea :-). Muutkin äänesi saaneet innostavat, mutta noin vahvaa kutsua en niihin tunne.

    VastaaPoista
  14. Olin etukäteen ihan varma, että Taivaslaulu vilahtelee kaikkien listoilla, mutta aikamoista hajontaa tuntuukin olevan. Jännityksellä odotan tuloksia:)

    VastaaPoista
  15. Äänestin vain B. Finlandiaa ja melkein samoin kuin sinä: Rauhala, Pelo ja Westö. Pihkatappia en ehtinyt lukea loppuun asti, sekin vaikuttaa hyvältä, mutta tämä ensimmäinen Westöni kyllä tuli sitä likemmäs mieluisuudessa.

    VastaaPoista
  16. Westö sai minulta kirkkaimman sijan. Taivaslaulua saan vielä "tovin" odottaa, 200+ innokasta lukijaa Tampereen kirjaston varausjonossa ennen kuin pääsen itse siihen käsiksi.

    VastaaPoista
  17. Se, että meillä ei ollut yhtään samaa, saattaa johtua siitä että olen lukenut vain yhden (!) listallasi olevista kirjoista! :D Mutta hyvä on lista, moni on omalla lukulistalla, esimerkiksi Adichielta en ole vielä lukenut mitään.

    VastaaPoista
  18. Tämä on kyllä mielenkiintoinen äänestys... ja nyt kun siitä on selvitty niin on hyvää aikaa vastailla kysymyksiin, eikös vaan ? Blogissani on sinulle haaste :-) http://jakaikkeamuuta.blogspot.fi/2014/01/haastevastauksia.html

    VastaaPoista