Sivut

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous




Jo pari kuukautta sitten postilaatikkooni kopsahti arvostelukappale Siiri Enorannan kirjasta Nokkosvallankumous. Ilahduin totta kai kustantajan yllätyspaketista, sillä Enorannan Gisellen kuolema on roikkunut jo pitkään loppumattomalla luettavien kirjojen listallani. Nokkosvallankumouksesta olin nähnyt vain pelkkää suitsutusta, mutta silti kirjan aloittaminen vain lykkääntyi ja lykkääntyi. Sitten tuli hetki, joka mielestäni vaati jotain nopeasti sulavaa välipalaluettavaa, ja ajattelin, että nuortenkirjahan täyttäisi tämän vaatimuksen oivallisesti.

Enpä olisi voinut olla oikeastaan enempää väärässä! Ja väärässä olo oli tällä kertaa kylläkin vain pelkästään positiivinen juttu, lopulta. Lähes 450-sivuinen, tiiviisti ladottu romaani on kaikin tavoin tuhtia tavaraa. Ensinnäkin sen luokitteleminen ”vain” nuorten tai edes nuorten aikuisten kirjallisuudeksi on harhaanjohtavaa. Toki se sopii näille kohderyhmille mainiosti, mutta on sääli, jos muut jättävät sen siksi lukematta. Nuortenkirjaksi luokittelua puoltaa oikeastaan vain se, että päähenkilöt ovat teini-ikäisiä. Mutta se taas johtuu ainakin osin siitä, että suurin osa kirjan maailman jäljellä olevista ihmisistä on varsin nuoria. Toiseksi teos on äärimmäisen synkkä. Dystopiat ovat jonkinlaista kirjallista muotia parhaillaan, mutta siinäkin buumissa Nokkosvallankumous taitaa olla sieltä mustimmasta päästä.

Dystopiakuvaukseen Enoranta on kutonut yliluonnollisen raidan, jota kenties sitten voidaan pitää fantasiana. Mutta myös vaikkapa Johanna Sinisalon Enkelten verta -romaanissa rinnakkaistodellisuus, koskematon ja säilynyt paratiisi, johon pääsee livahtamaan. Silti kukaan ei ole luokitellut Sinisalon kirjaa nuortenkirjallisuudeksi. EN sano tätä nyt siksi, että pitäisin nuortenkirjallisuutta jotenkin alempiarvoisena, vaan siksi, että jälleen kerran luokittelu tekee teokselle hallaa ihan suotta.

Nokkosvallankumous sijoittuu johonkin lähitulevaisuuteen. Luonnonvarat on käytetty loppuun, ja Korotrato-niminen kansainvälinen syndikaatti on kaapannut maailmassa vallan apunaan perinisteiksi kutsuttu keskiluokka, joka elää suljetuilla alueilla teeskennellen, että kaikki on hyvin. Kaikki vähänkin ajattelevat ja toimivat kansalaiset on joko tapettu tai viety työleireille. Maailma on lohduton. Maaperä on köyhtynyt, saastepilvi peittää auringon niin, ettei mikään kasva ja puut kuolevat hitaasti pystyyn. Ydinvoimalat ovat posahtaneet ja vuotavat säteilyä ympäristöön. Sähköä jaetaan rajoitetusti ja kaikki tiedonjakelukanavat on tuhottu.

Metsissä ja kaupunkien raunioissa elää kuitenkin vielä joitakin. Uudeksi johtajaksi on noussut nuori Dharan, joka lukeutuu legendaaristen kiviveristen viimeisiin perillisiin. Innostava puhuja ja loistava organisoija Dharan on koonnut itselleen seuraajia, Nokkosia, joiden kanssa hän asuu hylättyyn huvipuistoon rakennetussa linnoituksessa.

Joka toisessa luvussa minäkertojana on hieman nuorempi poika Vayu, joka jää kirjan alussa orvoksi. Viimeisinä sanoinaan äiti paljastaa Vayulle, että tämä on isänsä puolelta kiviverinen. Vayu ei ymmärrä, mitä se tarkoittaa. Metsästä hän löytää kivisen pantteriveistoksen, jonka selkään nukahdettuaan hän huomaa siirtyvänsä toiseen todellisuuteen, maailmaan, jossa mikään ei ole tuhoutunut. Onko sittenkin vielä toivoa?

Dharanin ja Vayun polut risteävät, mutta heidän keskinäinen suhteensa on vähintäänkin monimutkainen. Päämäärä on kuitenkin yhteinen: maailma on pelastettava. Keinoista sen sijaan ei ole selvyyttä oikein kenelläkään. Selvää on, että jonkinlainen taistelu on ennen pitkää edessä.
Nuoret ja lapset koettavat pitää huolta itsestään ja toisistaan, koska useimmilta vanhemmat on tapettu tai heidät on viety pois. Usein vanhemmat on murhattu lasten nähden. Nälkää taltutetaan pontikalla, joskus pölyllä tai muulla huumeella. Enoranta kuvaa myös poikien välistä fyysistä rakkautta riipaisevan kauniisti ja luonnollisesti.

Nokkosvallankumous on monin tavoin hyvin vaikuttava teos. Jälleen ihmetellen totesin kirjan loppuun päästyäni, että kirjailijan mielikuvitus on käsittämätön ihme! Voi vain kiitollisena nauttia kirjailijan uurastuksen tuloksesta, sillä vaivaa tämänkin teoksen eteen on nähty rutosti. Kirjan maailma on monin tavoin täydellinen, jos niin voi sanoa täysin rikki menneestä maailmasta. Mytologinen aines nivoutuu vaivattomasti tarinaan, eikä sitä aseta kertaakaan lukiessaan kyseenalaiseksi. Tarina on surullinen, kaunis, pelottava, kauhea ja vaikka mitä. Onneksi lopussa on ihan pikkiriikkinen toivonsäde, muuten olisi ollut jo liiankin synkkää. Suosittelen lämpimästi!

Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous
WSOY 2013. 445 s.


Pyytämätön arvostelukappale.

9 kommenttia:

  1. Minä luin tämän äskettäin myös, ja tykkäsin ihan hirveästi :) Ja olet ihan oikeassa: jos Nokkosvallankumous menee aikuisilta luokituksen takia ohi, se on iso harmi. Enorannan teksti on kypsää, kaunista ja syvällistä olematta kuitenkaan tuskaisen raskasta, ja tarina on kerta kaikkiaan hieno. Nokkoslasten seurassa tapahtui toistuvasti aamuyölle asti lukemista, kun aina oli pakko lukea "vielä yksi luku, SITTEN käyn varmasti nukkumaan!" ;)

    VastaaPoista
  2. No nyt harmittaa Enorannan puolesta! Juuri nämä rajatapausteokset kärsivät luokittelusta eniten. Minullakin tämä on lukulistalla, mutta täytyy myöntää, että koska lukulistalla on paljon muutakin nuorten dystopiaksi luokiteltua, niihin tulee tartuttua hyvinkin hitaasti, kaiken muun lukemisen ohessa. Vielä kun dystopia-aiheet ovat olleet niin paljon pinnalla, tulee helposti mietittyä, että onko tästä aiheesta sanottu nyt vähäksi aikaa kaikki... Ja minä sentään olen kiinnostunut nykynuortenkirjallisuuden kentästä. Moni aikuinen lukija jättää tosiaan tarttumatta kokonaan. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteista, Anu ja Maggis!
      Vastaan teille yhteisesti. Tästä väkinäisestä jaottelusta nuortenkirjat-nuorten aikuisten kirjat-kirjallisuus on puhuttu aiemminkin. On ymmärrettävää, että kirjatulvassa kirjaston ja kirjakauppojen ja kustantajankin on jonkinlaista ryhmittelyä tehtävä, mutta koska jaottelu aina on kuitenkin väkivaltaista, uhrejakin tulee. Nokkosvallankumous ja muut sen kaltaiset teokset eivät näihin kategoroihin yksiselitteisesti vain putoa.

      On vain harmillista tosiaan, että luokittelu saattaa sitten karkottaa lukijoita tai ainakaan kirja ei saavuta kaikkia potentiaalisia lukijoitaan.

      Poista
  3. Tykkäsin kirjasta kovasti, suosittelen myös aikuisille :)

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa hienolta kirjalta! Kirjoitat niin innostuneesti, että lisäsin kirjan juuri lukulistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa! Jotkut kirjat vain innoittavat bloggaajaakin :)

      Poista
    2. Munkin on nyt pakko sanoa, että se oli niin ihana kirja. Jotenkin kuinka ihan loppuun saakka tuntu siltä, että Dharan ja Vayu ei saavuta kokonaan toisiaan, ja sitten yhtäkkiä, taistelun jälkeen kaikki se suru ja kaipuu ja masennus yhdistää ne toisiinsa. Ja kirjailija on niin kauniisti pienillä sanoilla saanut sen dystopisen kauhean tunnelman, josta kaksi ihmistä voi kadota ihan omaan maailmaansa. Kaikki oli jotenkin niin haikeeta. Just sellanen kirja, josta ei tiedä, haluuko uuden osan, vai haluaako vain toivoa, että se valonpilkahdus kuvasti sitä, että se päättyi onnellisesti. :')

      Poista
  5. Täältä löytyi vastaus, jota kaipasin. Löysin mainitun kirjan netissä surffaillessani ja kiinnostuin, mutta sitten huomasin, että se on kategoriassa nuorten kirjat. Into lässähti, mutta teidän suosituksestanne kirjatilaus lähti eteenpäin :)

    VastaaPoista