Sivut

perjantai 25. lokakuuta 2013

Belinda Bauer: Kadonneet lapset



Brittidekkaristi Belinda Bauerin Exmoor-trilogian päätösosa ilmestyi kesällä suomeksi nimellä Kadonneet lapset. Aiemmat osat Hautanummi ja Tappajan katse eivät liittyneet kovinkaan tiiviisti yhteen, mutta Kadonneet lapset on oikeastaan suoraa jatkoa Tappajan katseeseen. Jos siis ei ole ennen lukenut Bauerin dekkareita, ei kannata aloittaa tästä vaan mieluummin edetä joko järjestyksessä tai aloittaa keskimmäisestä ja edetä sitten tähän. VAROITUS! Jos aiot sarjan alkupään kirjat vielä lukea, älä lue tätäkään juttua pitemmälle! Juonipaljastuksilta ei voi nimittäin välttyä.

Kadonneet lapset alkaa teinitytön sieppauksesta. Paikallisen metsästysseuran öykkäröivän puheenjohtajan tytär katoaa parkkipaikalle pysäköidystä autosta. Jäljelle jää vain tarralappunen, jossa lukee: ”Te ette rakasta häntä”. Poliisi epäilee ensin karkumatkaa, sitten kiristyskuviota. Mutta sitten katoaa toinen lapsi toiselta parkkipaikalta, eikä muita yhdistäviä tekijöitä näytä olevan kuin se, että lapsi on jätetty autoon ja johtolangaksi jätetään tarralappu.

Shipcottin kyläpoliisi Jonas Holly on vain varjo entisestään. On kulunut runsaat puoli vuotta siitä, kun hänen vaimonsa murhattiin ja hän itse haavoittui vakavasti murhaajan hyökkäyksessä. Lukuisia muita kyläläisiä joutui sarjamurhaajan uhriksi, mutta syyllistä ei koskaan saatu kiinni. Jonas kaipaa Lucya joka hengenvedollaan, eikä saa surutyötä tehdyksi terapiasta huolimatta. Kammottavat muistikatkoksetkin piinaavat häntä edelleen.

Steven Lamb on nyt 17-vuotias nuorukainen, joka haaveilee luokan uudesta tytöstä ja moottoripyörästä. Lasten katoaminen herättää hänessä pahoja muistoja ja tuntemuksia. Steven on vakuuttunut, että juuri Jonas Holly murhasi vaimonsa. Mutta miten todistaa se? Mies on toipilas, leski ja kaiken lisäksi poliisi! Sitten Stevenin pikkuveli päättää kaverinsa kanssa houkutella lastensieppaajan ansaan…

Lisää lapsia katoaa helteisessä Exmoorissa. Mitä lapsille on taphatunut? Onko heidät siepannut kammottava pedofiilimurhaaja? Vai voisivatko he kenties vielä olla elossa, jossakin? Poliisi on ymmällään, ihmiset hysteerisiä. Kaiken keskellä Jonas Hollyn psykologi toteaa miehen työkuntoiseksi.

Kesken kirjan lukijalle yhtäkkiä paljastetaan, mitä lapsille on tapahtunut ja kuka sieppausten takana on. Yllättäen temppu saa kirjan kierrokset nousemaan melkoisesti! Loppuosa kirjasta on yhtä piinaa. Riittääkö aika? Ehtiikö poliisi ajoissa, vai päättyykö tarina kammottavalla tavalla? Bauer totisesti osaa pitää lukijan otteessaan.

Kadonneet lapset on siis Exmoor-sarjan kolmas ja viimeinen, ainakin toistaiseksi. Internet tietää kertoa, että Bauerilta on tänä vuonna ilmestynyt neljäs teos, psykologiseksi trilleriksi määritelty Rubbernecker. Kirjan päähenkilö on lääketiedettä opiskeleva Patrick Fort, jolla on Asperger-syndrooma. Patrick ei halua lääkäriksi, sillä elämä ei häntä kiinnosta, vaan se, mitä on kuolema. Anatomian kurssilla Patrick harjoittelee ruumiinavausta ja törmää todisteisiin, jotka kertovat, että harjoitteluruumis on murhattu. Kuulostaa melkoiselta, mutta valitettavasti The Independentin arvostelija ei oikein sittenkään syttynyt.

Kirjailijan Facebook-sivulta löysin kuvan seuraavan kirjan eli teoksen The Facts of Life and Death kansista. Kirjan pitäisi ilmestyä maaliskuussa. Mielenkiintoista on aikanaan nähdä, ovatko Bauerin seuraavat teokset Exmoor-sarjan veroisia. Ainakin toivon, että kirjailijan tuotantoa suomennettaisiin edelleen. Niin hyvin olen hänen matkassaan viihtynyt.

Belinda Bauer: Kadonneet lapset
Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom. Karisto 2013. 522 s.

Pyydetty arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle!


6 kommenttia:

  1. Olenkin odottanut hikihelmet otsalla tätä arvioitasi. Luin näet itse juuri tuon edellisen kirjan (Tappajan katse) ja vaikka lukemisaika venyi, kirja silti koukutti - ja yllätti. Mietin ensin, että taukoilen hieman Exmoorista ennen kuin luen tämän kolmannen osan, mutta taidankin kääntää takkini. En osannut odottaa suoraa jatkoa, mutta kun näin onkin niin en tiedä maltanko kauan vetkuttaa tämän lukemista. Edellinen kirjahan loppui melko dramaattisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kivaa, että joku oikein odottaa mun juttujani ja vielä hiessä otsin :) Mutta tosiaan nämä kaksi viimeistä osaa kannattaisi lukea aika peräkkäin, sillä kyllä jouduin muistia (ja blogianikin) kaivelemaan asioiden mieleen palauttamiseksi. Mukavia lukuhetkiä!

      Poista
  2. Tämä oli jännittävä, hui ja hyvä.

    VastaaPoista
  3. Pidin todella paljon Hautanummesta. Sen sijaan Tappajan katse jätti kahtalaisen olon: toisaalta se oli sujuva, vetävä ja hyytäväkin - mutta se loppuratkaisu... En tässä viitsi sitä paljastuksien pelossa avata sen enempää, mutta mulle jäi siitä jotenkin huijattu olo... Tuomitsin Bauerin mielessäni jo vähän yhden hitin ihmeeksi, mutta ehkä tämän bloggauksesi perusteella otan uusimman kirjan harkintaan.

    Jonna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olet jo Tappajan katseen lukenut, lue ihmeessä vielä tämäkin, sillä vasta tässä ratkeaa lopullisesti edellisenkin kirjan tarina. Jotenkin kummallinen ratkaisu kylläkin kirjailijalta, varsinkin, kun siitä ei mitenkään erikseen kerrota missään - siis että kirjat liittyvät niin läheisesti yhteen. Yleensähän dekkarissa rikos ratkaistaan per kirja, vaikka henkilöt jatkaisivatkin.

      Poista