Sivut

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin




”Mutta sinun ja minun aikanamme, Sei, käsin kopioivien kirjureiden ja sähköisten, helposti muunneltavien tekstien aikakaudella, lopullisen, täydellisen teoksen olemus ja merkitys on haipuvaa kuin usva. Sinä ja minä tiedämme, että ei ole vain yhtä tapaa kertoa tarinaa. Ei ole yhtä totuutta. On vain loputtomia valintoja, vaihtoehtoisia reittejä, ihmisennäköisiä virheitä ja tulkintoja.”


Miten luokitella käsillä oleva uutuusteos? Kirja on samaan aikaan tietokirja ja fiktiivinen romaani, jossa on aimo annos chick lit -vaikutteita. Se on myös matkapäiväkirja ja jonkinlainen työskentelyraportti tai oppimispäiväkirja. Toisaalta se on myös oman tutkimuskohteensa pastissi.

Näitä ajatuksia nousi mieleen ahmiessani kesäkuun lopulla postilaatikkooni tupsahtanutta ennakkokappaletta tänään ilmestyvästä Mia Kankimäen teoksesta Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Jo nimi vaikutti lähinnä hengästyttävästi, mutta kirjaa raotettuani en enää olisi malttanut laskea sitä käsistäni.

Mainos- ja kustannustoimittaja Mia Kankimäki kirjoittaa hyvin avoimesti elämäntilanteestaan, johon hän oli ajautunut hieman alle nelikymppisenä. Itsellinen ura- ja sinkkunainen oli täysin kyllästynyt kaikkeen: työhönsä, elämäänsä, oikeastaan itseensäkin. Päivät toistuivat kustantamossa ja kotona kaavamaiseen, typötyhjään tapaansa. Jotain piti elämälle tehdä, mutta mitä. Silloin alkoi hahmottua pähkähullu, pelottava ja samalla äärettömän houkutteleva ajatus. Mitä jos anoisi vuoden vuorotteluvapaata ja ryhtyisi tekemään tutkimusta japanilaisesta 900-luvulla (ehkä) eläneestä naiskirjailija Sei Shōnagonista ja hänen Tyynynaluskirjastaan. Seinähullu ajatus alkaa Kankimäen itsensäkin kauhistukseksi ja riemuksi vääjäämättä toteutua, ja niinpä hän matkustaa japania osaamattomana ja muutenkin varsin hatarasti valmistautuneena Kiotoon tutkimaan ja kirjoittamaan, etsimään ja löytämään.

Tutkimuskohde osoittautuu hankalan häilyväksi mutta sitäkin kiinnostavammaksi: ”Jotkut nykytutkijat ajattelevat sinua esseistinä tai aforistikkona, hurjimmat jopa esikolumnistina tai alkubloggarina. Sei, ehkäpä kyse on lajityypistä, jolle jokainen aikakausi antaa oman, tutulta kuulostavan nimensä: 1900-luvun alun Euroopassa sinua pidettiin impressionistina, 2000-luvulla tekstisi luonne avautuu, jos sitä ajattelee blogina. Tilanteen hahmottamiseksi kirjasi noin kolmesataa sekalaista episodia voidaan jakaa kolmeen ryhmään: päiväkirjaan, esseisiin ja listoihin.” Kankimäki siis tuttavallisesti puhuttelee tutkimuskohdettaan läpi kirjan. Sei Shōnagonista tulee hänelle vähitellen todentuntuinen matkakumppani ja läheinen ystävä. Hän pitää itse Sein kirjan mielenkiintoisimpina osina mainittuja listoja, listahulluksi kun itsekin tunnustautuu. Sein esikuvan mukaan Kankimäkikin laatii erilaisia listoja projektinsa kuluessa ja liittää ne osaksi teostaan: Unettavia asioita (kirjastot), Todella unettavia asioita (Sein kirjan seremoniakuvaukset).

Kirja ja tutkimusprojekti ovat kuitenkin vain hatara sumuverho todelliselle syylle matkustaa maailman ääriin. Kankimäki haluaa oppia tuntemaan itsensä ja löytää elämälleen tarkoituksen. Kiehtovinta antia kirjassa ainakin minun mielestäni oli juuri tuo täydellisen heittäytymisen kuvaus. Miten joku uskaltaa? Tosin tätä samaa kysymystä Kankimäki pohtii kauhistuneena useaan otteeseen itsekin. Miten hän saattoi tehdä jotain niin pelottavaa? Kankimäen elämäntilanteessa irtiotto oli mahdollinen. Itse olen vahvasti ankkuroitunut keskiluokkaiseen elämääni ja olen niin perusteellisen jatkumohakuinen luonne, etten ikimaailmassa voisi koskaan tehdä kuten hän. Mutta on siitä kiva lukea! Kankimäki hankkii itselleen huoneen ulkomaisten opiskelijoiden soluasunnosta ja tutustuu monenkirjaviin ihmisiin eri puolilta maailmaa (sekä torakoihin ja hämähäkkeihin). Japanilainen elämänmeno ja monikerroksinen historia avautuvat kirjan sivuilta kaikkine kummallisuuksineen. Matkustushimon kirja myös herättää.

Kankimäki kirjoittaa paljon ajatuksiaan kirjoittamisesta ja lukemisesta, joten oma kappaleeni onkin täynnä hiirenkorvia (ruma tapa, tiedän).

”Miellyttäviä asioita:
Kirja, josta pitää hyvin paljon ja joka on täynnä merkintöjä, huomautuksia ja koirankorvia. Erityisen rakkaan kirjan tulee näyttää että sitä on luettu paljon – ei ole mitään syytä käsitellä sitä hellävaroen ja jälkiä jättämättä, päinvastoin. Sen sijaan lainata jollekin siisti kirja ja saada se takaisin luetun ja käytetyn näköisenä on todella ärsyttävää. Lukemisen jäljet ovat ilahduttavia vain silloin kun ne ovat omia.”

Asioita joita huomaa matkalla:
Matkalukemisen on oltava tilanteeseen sopivaa. Jos kaipaa suomenkielistä luettavaa, voi Japanissa lukea Rei Shimura -dekkareita, Haruki Murakamia tai Kenkōn Joutilaan mietteitä. Suomen sota-aikaan sijoittuva, savon murteella kirjoitettu teos, vaikka kuinka loistava ja palkittu, on sen sijaan täysin sopimaton ja sellaista on turha matkalaukkuun pakata. Myös norjalaiset dekkarit ovat kyseenalaisia: ne voivat temmata mukaansa niin, ettei voi kolmeen päivään lähteä minnekään, kun on pakko saada kirja luettua.”

Jos Kankimäki olisi kirjoittanut perinteisen tutkimuksen kohteestaan, olisi se saattanut jäädä melko ohueksi ja puisevahkoksi. Nyt tieto on solmittu erilaisten tekstien sekaan. Silti juuri Seistä kertovat kohdat ovat kirjan puisevimpia jaksoja, ja ne lisäksi vielä toistavat melkoisesti itseään. Näin silti, vaikka kirjallisuus ja kirjallisuudentutkimus kiinnostavatkin melko lailla. Toisaalta Kankimäen suomentamat lainaukset tutkimuskohteesta ovat pääosin mielenkiintoisia ja piristävät kokonaisuutta.

Viihdyin kirjan parissa siis oivallisesti. Lisäksi sain siitä tarpeellisen sysäyksen lopultakin tarttua Haruki Murakamiin. Matkastani Japaniin tuli siis kahden kirjan mittainen.

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
Otava 2013. 380 s.


Pyytämätön ennakkokappale kustantajalta.

P.S. Päivän Hesarin kulttuurisivujen pääjuttuna tänään Kankimäen haastattelu ja kyljessä Suvi Aholan arvio kirjasta. Lillin kirjataivaassakin on jo ehtinyt ilmestyä hieman nuivempi arvio.

10 kommenttia:

  1. Just eilen aloitin tämän kirjan! Nyt uskalsin lukea arviostasi vain kolme ensimmäistä kappaletta, sen verran epävarmasti lähti oma lukemiseni etenemään. "Mikä tämä genre on, miten tämä kirja rakentuu, onko tämä faktaa vai fiktiota, pidänkö tästä todella avoimesta kerronnasta", näitä pohdin. Pitää lukea opus loppuun ja palata lukemaan mielipiteesi kokonaisuudessaan, kunhan olen saanut omani ensin muodostetuksi :)

    VastaaPoista
  2. Minua viehättää kirjan kansikuva, mutta mietin vielä kirjan lukemista :)

    VastaaPoista
  3. Tämä odottelee hyllyssä lukemista. Hieman jo alkua vilkaisin ja vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselta. :)

    VastaaPoista
  4. En viitsinyt aamulla lukea Hesarin juttua, mutta nythän sain tietoa sinulta. Tuskin luen tätä kirjaa.

    VastaaPoista
  5. Minäkin sain tämän ennakkokappaleena, ja nyt sinun arviosi innostamana taidankin tarttua tähän. Vaikuttaa niin kiinnostavalta, ja japanilainen kulttuuri kiehtoo minua kovasti :).

    VastaaPoista
  6. Minä vain selailin kirjaa. Toisaalta kiinnosti, mutta vaikutti makuuni liian sekavalta.

    VastaaPoista
  7. Ilman Sei Shonagonia tarina ei kantaisi ollenkaan. Sein tekstit tuovat syvyyttä ja mielenkiintoa kirjaan, joka muuten olisi silkkaa chich litia.

    VastaaPoista
  8. Kirja tuntuu kovasti jakavan mielipiteitä :)

    VastaaPoista
  9. Minä, 52 v nainen koin kirjan kiehtovaksi ja mielenkiintoiseksi.
    En pitänyt kirjaa sekavana vaan pikemminkin kuvaavan sitä mielen myllerrystä mitä uuden tuntemattoman elämän muutoksen edessä kukin kokee.
    Japanin kulttuuri ole minulle tuntematon, mutta kirjan myötä kiinnostus siihen kasvoi. Toki kirja on Kankimäen omakohtaista näkemystä täynnä, mutta niin mukaansa tempaavasti hän tarinaa vie, ettei kirjaa voi päästää käsistä.
    Nautin tästä lukukokemuksesta kovasti.

    VastaaPoista
  10. Luin ja koin kirjan pääasiassa mielenkiintoiseksi matkakirjaksi, Aloin kaivata Kiotoon katsomaan puuutarhoja ja temppeleitä. kirsikankukinnasta puhumattakaan. Japanissa on vanha kulttuuri näkyvillä. Lukiessa ajattelin, että sääliksi käy kiinalaisia, joilta kulttuurivallankumous vei paljon vanhaa ja arvokasta. Itse tutkimus Seista oli melko tylsää ja jankkaavaa, Kokonaisuutena ei suinkaan ollut sekavaa tekstiä, vaan sujuvaa ja mukavan persoonallista. Kannattaa lukea!

    VastaaPoista