Sivut

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Blogistanian kesälukumaraton I alkaa NYT!



NYT se alkaa! Alkuverryttelyt ovat jääneet olemattomiksi, mutta tankkausmahdollisuuksista on sentään huolehdittu. Eilen ostin ihan itselle pussillisen happamia irtokarkkeja, lakuja ja tummasta suklaasta tehtyjä keksejä sokeritasapainon ylläpitoon suorituksen aikana. Suolaisesta puolesta huolehtivat mm. luomuruiskorput, saaristolaisleipä ja ystävältä kopsatun reseptin mukaan valmistettu savuporotahna. Isompaan nälkään sitten fetasalaattia ja mahdollisesti kanapastaa.

Sääolosuhteet suosivat suoritusta myös. Tällä hetkellä ulkolämpötila + 16, sisällä hieman enemmän. Pilvistä, ja sadetutkan mukaan ihan pian sateistakin, joten kasteluhommilta tänään vältytään.

Itse suoritusvälineisiin vielä eilen lisättiin yksi teos eli Ian McEwanin Sementtipuutarha, joka on jo yli kaksi vuotta roikkunut tuossa lukemista odottamassa. Jospa tänään.

Päivän mittaan raportoin tänne sekä Facebookiin että Twitteriin välietappien kohdalla, joten voitte osallistua kannustamalla. Ainakin loppukiritystä tullaan tarvitsemaan!


Vielä kahvia kuppiin, ja sitten Inka Nousiaisen Kirkkaat päivä ja ilta auki!

Klo 9.30 tilanne:

Ensimmäinen kirja on luettu. Kahvia mennyt kolme mukillista. Sadetta odotellaan.

Luin kolmessa tunnissa, eli siis varsin hitaasti, huikean kauniin ja surullisen Kirkkaat päivä ja ilta (124 s.). Hämmennyin hieman kirjan pikkuriikkisestä kirjasinkoosta, joten onneksi uudet lukulasit pelittävät. Hyvä myös, että valitsin tämän aloituskirjaksi, sillä illemmalla se olisi saattanut jo kärsiä lukijansa maitohapoista. Kirja ansaitsee ehdottomasti ihan oman esittelynsä myöhemmin, joten palaan siihen vielä tällä viikolla.

Lukiessani aloituskirjaa olimme päässeet maratontempauksellamme oikein valtakunnalliseenkin julkisuuteen, nimittäin Hesarin Nyt-liitteen verkkosivuilla on pikkuinen juttu kirjablogien kesälukumaratoneista! Kirjainten virran Hannaa on haastateltu, ja Hanna puhuu viisaita kaikkien kirjabloggaajien ja muiden osallistujien puolesta. Kiitos, Hanna!

Seuraavaksi täällä keitetään lisää kahvia ja valitaan minihaasteen henkeen sopiva kitalaenpuhdistunovelli. Kuulumisiin!

Klo 10.30 tilanne:

Ensimmäiseksi kitalakinovelliksi valikoitui Piippu nro 23 Katja Ketun kokoelmasta Piippuhylly. Luin myös kokoelman prologin, eli yhteensä 41 sivua. Ensimmäinen novelli sijoittuu Berliiniin surullisen Kristalliyön tapahtumien aikaan. Lukijalle välätytetään tapahtumia Fritz ja Johann Angelshurstin elämästä. Kielessä on tuntumaa Kätilöstä, mutta jotenkin vaisumpana ainakin tämän ensimmäisen novellin perusteella. Katsotaan ehkä päivemmällä lisää.

Seuraavaksi kirjaksi olin ajatellut tuota Sementtipuutarhaa, mutta taidan ottaa lukuisista neuvoista vaarin ja miettiä uudelleen.

Seuraava olkoon kirjastopoistona haltuuni päätynyt Mikaela Sundströmin Alati taivaat, jonka muistelen aikanaan herättäneen jostain syystä huomiota. 

Klo 13.30 tilanne:

"Jostain syystä huomiota herättänyt" Mikaela Sundströmin Alati taivaat (153 s.) oli Finlandia-ehdokkaana vuonna 1999 ja ilmestyi suomeksi seuraavana vuonna. Ehdikkuus ei ole ollut lainkaan turha, sillä kirja on hieno! Siitäkin oma perusteellisempi juttunsa sitten aikanaan. Hämmästyttävästi nyt taas toimii sattuma, sillä sekä Nousiaisen että Sundströmin teoksessa aiheena sota ja sen vaikutukset esimerkiksi naisiin. 

Nyt tilanne vaatii taukoa. On aika pukeutua (paras lukuasu on yöpaita ja villasukat) ja poiketa tarkistamassa postilaatikon tilanne. Sitten kitalakinovelli ja uusi kirja!

Sateen osalta päivä osoittautui todelliseksi antikliimaksiksi, mutta jos vielä tuosta hieman vähemmän sataa, siirryn ulkoilmaan lukemaan. Helpottanee tähän pikkuisen tukkoisen oloiseen päänuppiin?


Klo 14.45 tilanne:

Kitalaki putsattu J. S. Meresmaan novellilla Lintukoto. Novelli on ilmestynyt Osuuskumman ekoscifikokoelmassa Huomenna tuulet voimistuvat. Luin myös Risto Isomäen ei niin kovin rauhoittavat alkusanat. Lintukodon valitsin härskisti kirjoittajan perusteella. Olen lukenut Meresmaan Mifonki-sarjan tähänastiset romaanit ja yhden lehtinovellinkin ennen tätä. Lintukoto aiheeltaan sopivan dystooppinen. Johonkin lähitulevaisuuteen sijoittuvan tarinan keskiössä on uutta teknologiaa edustava plusenergiatalo, jonka onnelliset uudet omistajat novellin alussa asuttavat. Vähitellen alkaa ainakin lukijalle selvitä, mistä talo ottaa "plus"energiansa... Pidin novellista, jossa tunnelma muuttuu vähitellen kymmenen sivun mitassaan yhä ahdistavammaksi. Myös novellin nimi on oivaltava!

Seuraavaksi kirjaksi valitsi Sari Peltoniemen nuortenromaanin Kuulen kutsun metsänpeittoon.

Klo 18.00 tilanne: 

Hui, puolivälissä ollaan! Tuli vähän aiottua pitempi tankkaustauko, koska kerrankin talon molemmat teinit olivat samaan aikaan saatavilla ruokapöytään. 

Peltoniemen Kuulen kutsun metsänpeittoon ( 153 s.) oli hyvä valinta, vetävä, jännittävä ja samalla lämminhenkisen humoristinen nuortenromaani. Tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen Siisjoen kaupunkiin, ja minäkertojana on ysiluokkalainen Jouni. Jounin äiti on ollut koltta, ja hän on kadonnut lasten Saaran ja Jounin ollessa pieniä. Yksinhuoltajaisä on pitänyt lapsista hyvää huolta, mutta äidistä ja tämän taustasta ei juuri ole puhuttu. Kesävaelluksella Sevettijärvellä Jouni kokee todella pelottavan yliluonnollisen tapahtuman. Outo nainen ilmestyy hänelle metsässä ja alkaa kutsua häntä. Sama toistuu syksyllä koulussa.

Jouni hakee apua entiseltä alakoulunopettajaltaan Romppaiselta, jonka puoleen hän ja samalla luokalla olleet ovat tottuneet hädän hetkellä kääntymään. Romppaisella on Jounille huolestuttavia uutisia, eikä apua oikein tunnu löytyvän pelottavien tapahtumien vain kiihtyessä.

Yliluonnollisten ainesten vastapainona on tavallista murrosikäisten, joskin tavanomaista ehkä piirun verran kiltimpien nuorten puuhailua, bändin perustamista ja seurustelun aloittelua. 

Kirja oli nopealukuinen ja pidin siitä kovasti. Tälle on kuulemma jatkoakin. Se pitää kaivaa kirjastojen avauduttua esille.

Nyt kitalakinovelliksi jotain Siekkiseltä ja sitten A. S. Byattin Ragnarök. Sementtipuutarha vielä mietinnässä!

Klo 19.30 tilanne:


Luin Raija Siekkisen koottujen novellien Novellit aloitusnovellin nimeltä Novelli (!)(27 s.). Novelli on Siekkisen esikoiskokoelmasta Talven tulo 1978, ja onkin aikamoinen sukellus 70-luvulle tupakointeineen ja opiskelijamielenosoituksineen. Päähenkilö Maria häilyy avioliitossaan ja elämässään. Kerronta on hyvin pikkutarkkaa tunnelman- ja ympäristönkuvausta ja mielestäni hyvin realisitista. Näennäisesti ei tapahdu paljoakaan, mutta jos on tarkkana, huomaa, että hyvin paljon itse asiassa tapahtuu. Mielenkiintoista, ja näihin pitää vielä palata paremmalla ajalla.

Nyt Islantiin!

Klo 21.15 tilanne:

Ragnarök on nyt kyllä jätettävä kesken, ei auta mikään. Kirja on ihan liian tietokirjamainen ja luettolomainen tähän kohtaan maratonpäivää. Mielenkiintoinen toki eikä mikään isokaan. Kahlasin sivulle 58, mutta tein saunoessani ratkaisun: kirja vaihdettava ja pian. Muuten hyytyy koko maraton.

Klo 23.30 tilanne:

Kohta raahaudun maaliviivan yli pahasti rakoilla!

Ragnarök löi luun kurkkuun. Selvitäkseni eteenpäin nappasin kirjaston poistohyllystä joskus hankkimani chick lit -kirjan eli Kiti Kokkosen sähköpostiromaanin Purukumi karusellissä (152 s). Siinä toisensa kadottaneet kolmikymppiset lapsuudenystävät tutustuvat uudelleen sähköpostitse. Toinen on menossa naimisiin suuren rakkautensa kanssa, toinen vakuuttaa kaiken olevan loistavasti keskiluokkaisessa idyllisuhteessaan. Kun välit paranevat, suhteiden raadollisemmat totuudet pääsevät pintaan. Alun kepeä huumori vaihtuu aika synkkiinkin juonenkäänteisiin. Keveä välipalaromaani, jonka hotkaisi parissa tunnissa eikä varmaankaan sen kummempia jälkiä jätä.

Kenties vielä jotain ennen nukkumattia.

Klo 0.15 tilanne:

Luin vielä nopsaan lastendekkarin eli Johanna Tuomolan Kivalan etsivät 2 - Kadonneiden rahojen arvoituksen (52 s.). Kivalan etsivät eli Lumi ja Matti joutuvat kiperän tilanteen eteen, kun luokan retkirahat on varastettu rehtorin kansliasta. Epäiltyjä on useita, ja kaikilla tuntuu olevan motiivi. Etsivätoimisto saa uuden jäsenen, jonka erityistaitojen ansiosta varas jää kiinni. Myös ärhentelevän rehtorin ongelmaan saadaan yllättävä ratkaisu, sen sijaan Matin kotiasiat ovat edelleen hieman huonolla tolalla.

Nyt raahaudun viimeisillä voimilla maalinauhan yli ja kiitän kaikkia kannustuksesta!


Huom! Kaikki Blogistanian kesälukumaraton II:een osallistujat, käykää ilmoittautumassa Hys, äiti lukee nyt! -blogissa!

70 kommenttia:

  1. Oi kauhea. Sementtipuutarhaan hyytyisi kyllä mulla koko maraton, mutta jospa sinulla ei. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Täällä kateellisena seuraan kuinka sujuu. Leppoisaa lukupäivää sinulle.
    -Wille-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen valitsee lajinsa taipumustensa mukaan :) Mulla ois se Paavo Nurmi jäänyt suorittamatta! Päivä olikin varsin leppoisa, joskin iltaa kohden alkoi muuttua suorittamiseksi. Pitää vielä vastaisen varalle vähän viilailla taktiikkaa!

      Poista
  3. Toivottavasti täälläkin saisivat kasteluhommat tänään jäädä.
    Minä täss aamulla verryttelin Thomas Mannilla ja nyt ensimmäisen isomman romaanin kimppuun.

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos! Alkupuoli olikin nautintoa, mutta loppu meni jo suorittamisen puolella!

      Poista
  5. Tsemppiä lukumaratoniin! Aloititkin tutulla kirjalla :).

    VastaaPoista
  6. Olisin mielelläni osallistunut tällaiseen lukumaratoniin, voiko 24.7. maratoniin vielä ilmoittautua? Olen juuri pyyhkimässä pölyjä entisestä kirjablogistani kirjastossa kesätyöskentelyn innoittamana!
    Tsemppiä maratoniin, you can do it! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. saa totta kai! mukava, jos ehdit silloin osallistua.

      Ja tsemppiä Kipa!

      Poista
    2. Kuten Hanna toteaa, totta kai! Tervetuloa mukaan!

      Poista
  7. Onnea matkaan, Kirsi! MInä verryttelen vielä tunnin... :-)

    VastaaPoista
  8. Minäkin jättäisin tuon Sementtipuutarhan pois maratonilta. Ota joku dekkari tilalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poishan se sitten jahkailujen jälkeen jäikin, ja tilalle tuli lopulta lanudekkari. Kiitos neuvoista!

      Poista
  9. Ei missään tapauksessa Sementtipuutarhaa ulos haasteesta, vaikka se painostava onkin. :) Hyvä startti sinulla, tsemppiä! Itse tässä vielä valmistelen itseäni urakkaan eli juon kahvia ja luen jo aloittaneiden kuulumisia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sementtipuutarha sitten kuitenkin jäi ulos, mutta pari muuta maratoonaajaa taisi sen lukea. Ainakin kirja herätti keskustelua :)

      Poista
  10. Onnea matkaan! :) Minä laiskottelen vielä hetken ennen kuin ryhdyn lukemaan! Ja käyn hankkimassa eväät koska se homma jäi eilen vähän puolitiehen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eväisiin tosiaan kannattaa panostaa. Minulla meni vähän liian kahvi- ja napostelupainotteiseksi.

      Poista
  11. Tsemppiä, hyvin vaikuttaa alkaneen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vauhdinjako ei mennyt ihan nappiin, mutta ensi kerralla viisaammin :)

      Poista
  12. Lukuiloa! Mukavaa, että vaikutit tykänneen Nousiaisen kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi voimat riittivät kuitenkin loppuun asti. Onnittelut hienosta maratonista! :)

      Poista
    2. Kiitos! Olisihan tuota suoritusaikaa vielä jäänyt, mutta pää ei enää kestänyt :)

      Poista
  13. Tsemppiä lukumaratoniin Kirsi! :)

    VastaaPoista
  14. Voe mahoton! Ihmettelen edelleen lukumaratoneja, mutta kivahan niitä on sivusta seurata! Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettely on tunne, joka eilisestä oikeastaan jäi minullekin pintaan! Hullua, järjetöntä, mutta kiva oli kokeilla!

      Poista
  15. Hyvältä vaikuttaa :) Tsemppiä Kirsi!

    VastaaPoista
  16. Kahvia on täälläkin kulunut pannutolkulla, ja rupesin vetämään paperin nurkkaan jo tukkimiehen kirjanpidolla kumottuja motillisia! :D

    Täälläkin satanut, raitis ilma olisi tarpeen. Lukuiloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppupäivästä sade sitten vastoin odotuksia vain kiihtyi, joten nojatuoliin jämähdin. Vieläkin on pää kipeä, ja kahvia join liikaa!

      Poista
  17. Kateellinen töissä raataja täällä toivottelee lukuiloa ja sujuvia rivejä! Sementtipuutarha on kammottava mutta nopea lukea. Hyvä vaan siirtyä siitä äkkiä seuraavaan. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sementtipuutarhan nopealukuinen kammottavuus jäi myöhempään. Ehkä hyvä niin :) Kiitos kannustuksesta, Arja!

      Poista
  18. Nyt alkoi Sementtipuutarha kiinnostaa! :) Hyvin menee! Jännä kuulla, mitä pidät Peltoniemen kirjasta. Just luin sarjan 2. osan, tuo ensimmäinen on lukematta. Mutta sillä on niin kaunis nimikin, että haluaisin senkin lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykästyin Peltoniemen kirjaan, joten jatko-osa alkoi kiinnostaa. Kunhan kirjasto joskus aukeaa, pitää se käydä hakemassa.

      Poista
  19. Sinulla on kyllä hienoja kirjoja lukulistalla. Peltoniemen kirja kiinnostaa, Sementtipuutarha pelottaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peltoniemi oli aivan nappivalinta, sen tyyppistä ottaisin ensi kerralla enemmän. Sementtipuutarhaa en sitten edes uskaltanut/jaksanut yrittää :)

      Poista
  20. Huh aloin miettiä, olisiko minusta sittenkään tähän! Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikea asennehan tämän ratkaisee :) Ei liian ryppyotsaisesti! Tosin omakin kestävyyteni oli melkoisella koetuksella!

      Poista
  21. Tsemp, tsemp! Kuten kirjoitin, olen hyvällä tavalla teille kade! Ehkä seuraavalla kerralla ehdin mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tämä melkoinen kokemus, jota kannattaa ainakin kerran kokeilla. :)

      Poista
  22. Tsemppiä! Kohta liityn mukaan, tosin vain neljännesmaratonille tämän illan ajaksi. :-)

    VastaaPoista
  23. Tsemppiä loppupuoliskolle! Nousiaisen kirja oli minullakin maratonpinossa, mutta luinkin sen vasta nyt maratonin jälkeen. Varmasti hyvä aloituskirja verkkaisine tahteineen - loppuun saattaa kaivata jotakin menevämpää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nousiainen oli yksi päivän parhaita. Onneksi älysin siitä aloittaa, sillä jos vielä joskus maratoonailen tällä systeemillä, valitsen paljon kevyempää kautta linjan.

      Poista
  24. Mielenkiintoisia kirjoja maratoonareilla !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sattuma saneli lopulta aika paljon, mitä käteen pinosta osui. Hauskaa oli huomata, että kaikesta huolimatta myös samoja kirjoja koetettiin ainakin lukea. Minulla sitten loppui kunto, enkä enää Sementtipuutarhaa jaksanut edes yrittää. Mutta ehkä luen sen nyt ihan tässä pian.

      Poista
  25. Vastaukset
    1. Päivä oli pitkä, ja hieman olen pettynyt siihen, että lopussa hyydyin niin pahasti. Tosin sen kyllä arvasinkin, sillä olen oikeasti hidas lukija teknisesti. Mutta eihän tämä nyt niin vakavaa ollut! Kiitos kirittäjälle!

      Poista
  26. Odotan jo Ragnarök-kommenttia... Ai, että näitä on kiva seurata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, Ragnarökin kanssa sitten kävi kuten kävi :) Minullakin nyt edessä melkoinen blogikierros, koska eilen en ehtinyt edes kurkkia toisten suorituksia.

      Poista
  27. En ihmettele, että Ragnarök jäi kesken. Luin kirjan keväällä ja arvostan sitä, mutta jotenkin - pakko tunnustaa - tylsä se oli. Kohti uusia kirjoja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erja aloitti tällä, ja siihen se varmaan sopiikin vielä, mutta loppupään kirjaksi aivan liian puuduttava :)

      Poista
    2. Mä kyllä tykkäsin siitä, mutta onhan se vähän sellainen vyörytys. Oon aina hurmaantunut tuommoisista jumaltaruista, sekin selittää ihastustani.

      Poista
    3. Muakin kyllä aihe kiehtoi, ja onhan siihen kiedottu sitä sota-ajan lapsen maailmaakin, mutta tilanne vain oli väärä!

      Poista
  28. Bongasin maratonin liian myöhään, mutta 24.7 houkuttelee kyllä kovasti. Hienon maratonin olet lukenut. Tsemppiä vielä ihan loppuun jos nautit jostain vielä ennen nukkumattia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta! Tervetuloa mukaan seuraavaan yhteismaratoniin! Onko sinulla jokin oma blogi? Jos on, laitatko minulle sen osoitteen. Jos ei ole, ei se haittaa, vaan voit laittaa tietoja edistymisestä, luetuista kirjoista ja sivumääristäkin jonkun osallistujan blogin kommentteihin tai vaikka FB-sivulle.

      Eilisen maratonin "tuloksista" kootaan vielä yhteistiedot, ja ilmoitan siihen omieni lisäksäksi ne, jotka ovat tuohon yläpuolelle antaneet tietoja.

      Poista
  29. Vau, odotan mielenkiinnolla yhteenlaskua! Upea tulos Onnea!

    VastaaPoista
  30. Hyvä suoristus! Ihan mahtava. Itse jännityksellä odotan maratonin toista osaa, johon aion osallistua. Iik!

    VastaaPoista
  31. Onnea huikeasta suorituksesta :) Ehdin vasta nyt kurkkimaan tuloksia.

    Tykkäsin vuosia sitten kovasti noista Kiti Kokkosen kirjoista (Terveisin Karo ja lukemasi "Purkkakirja", pitäisi ottaa ne uudelleenlukuun. Ainakin Terveisin Karo löytyy omasta hyllystä, muistaakseni tuo toinenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei löydy, saat minun kappaleeni. Laita tietoa vaikka FB:n kautta!

      Poista
    2. Kiitos tarjouksesta <3 Kävin tarkistamassa ja olihan se tuolla niin kuin muistelinkin.

      Poista
  32. HUOM! Huom! Blogistanian kesälukumaraton II:een osallistuvat, käykää ilmoittautumassa Hys, äiti lukee nyt! -blogiin: http://aitilukeenyt.blogspot.fi/2013/07/blogistanian-kesalukumaraton-ii.html

    Tähän mennessä ilmoittautuneet ovat jo siellä listassa, mutta uusien kannattaa ilmoittautua suoraan sinne.

    VastaaPoista
  33. Kiitos kiinnostavasta raportista! :-)

    Itse olen lukenut maratonkirjoistasi Peltoniemen ja Siekkisen, hyviä kirjoja molemmat!

    VastaaPoista