Sivut

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Mikko Rimminen: Pussikaljaromaani (äänikirja)

Kuva on paperikirjasta, koska äänikirjan kuvaa ei löytynyt.
Kirjaston äänikirjan kansi peittyy ison tarran alle.



En väsy äänikirjamuodon ylistämiseen. Ilman sitä nimittäin olisi jälleen jäänyt suomalaisen nykykirjallisuuden merkkiteos lukematta. Olen näet aivan varma, että Mikko Rimmisen Pussikaljaromaani olisi jäänyt kesken, jos olisin koettanut sitä lukea perinteisessä kirjamuodossa. Olin jo näin pitkään onnistunut välttelemään teokseen tarttumista. Sen nimi ei houkutellut. Myös siitä lukemani lähes haltioituneet arviot vakuuttivat minut siitä, että kyseessä ei todellakaan ole minun kirjani. Mutta kun kirja sitten möllötti cd-levynä kirjaston hyllyssä, antauduin. Mikä ei tapa, se vahvistaa.

Ymmärrän kyllä, miksi niin monet kriitikot ovat kirjaa ylistäneet. Siinä on kieltämäättä tietynlaista nerokkuutta. Idea on hyvin yksinkertainen eikä vallan tuore, mutta Rimminen saa kyllä tekstiinsä tuoreutta. Kolme kalliolaista kaverusta, Lihi, Henninen ja Marsalkka, viettävät helteistä kesäpäivää. Tavoitteena on päästä pelaamaan noppaa, mutta yksi arpakuutio puuttuu. Toinen tavoite on saada rakkautta. Ehkä. Miehet ovat nuoruuden jatkoajalla, kuten he itse sanovat. Nuoruutta voi jatkaa kolmikymppiseksi, mutta jos ei silloinkaan ryhdy mihinkään, on pummi. Nuorukaisille ei työ maita, vaikka likviditeetti onkin heikohko. Olutta ja tupakkaakin kun sentään tarvitaan.

Kyseessä on yhdenpäivänromaani, vaikkakin oikeastaan teos kattaa koko vuorokauden. Monenlaista ehtii kuitenkin tapahtua, ja vähistäkin tapahtumista tai jonkin tapahtumisen ajattelemisestakin Rimminen saa pitkät pätkät tekstiä aikaiseksi. Juuri tämä pikkutarkka jahkaamisen raportointi olisi hyydyttänyt minut paperikirjan äärellä. Tajunnanvirta ei nyt vain ole minun juttuni.

Rimmisen kieli on melkoista! Kerronta ja dialogi vaihtelevat eri rekisterien välillä täysin hallitsemattomasti, ainakin näennäisesti. Välillä puhutaan ylätyylisen juhlallisesti tai virkakieltä imitoiden sivistyssanoja viljellen, sitten taas lipsahdetaan hyvinkin arkiseen puhekieleen. Miehet myös maistelevat sanomisiaan ja irvailevat itseäänkin, jos huomaavat sortuneensa vaikkapa toistorakenteisiin. Huomasin useaan otteeseen naurahtelevani kirjan kielellisille oivalluksille. Suomen kielen sanasto vivahteineen on kirjailijalla hienosti näpeissä.

Kolmikko alkaa kirjan edetessä vaikuttaa yhä sympaattisemmalta. Kaverit ovat kaikesta huolimatta hyväsydämisiä ja lojaaleja toisilleen. Rikollisuuttakin yritellään, mutta tulokset ovat lähinnä surkuhupaisia. Naisasiat eivät etene sen paremmin.

Pussikaljaromaania on verrattu sellaisiin klassikoihin kuin Alastalon salissa ja Putkinotko, mutta minulle tuli kaverusten päämäärättömästä vaeltelusta olemattoman perässä mieleen pikemminkin Tulitikkuja lainaamassa.

Pitäisiköhän vielä Pussikaljaelokuvakin katsoa?

Mikko Rimminen: Pussikaljaromaani
Teos 2004. BTJ:n äänikirja. 8 cd-levyä. Kesto 9 h 55 min. Lukija Arttu Kurttila.

Kurttila on minulle ennestään tuntematon nimi, mutta ääneltään miellyttävä ja lukutyyli sopi mainiosti kirjan maisemaan.

4 kommenttia:

  1. Luin tämän aikoinani, ja pidin kovasti :) Ainoa Rimmisen romaani, josta en ole saanut ollenkaan otetta ja jota en pystynyt alun jälkeen enää viemään loppuun, on Pölkky, joka on henkilökohtainen Alastalon salissa(ni), jota en koskaan ole yrityksistä huolimatta lukenut loppuun..

    Jännä olisi kuulla tämä Pussikaljaromaani äänikirjana. Ja leffankin katson heti kun saan sen vuonna hiiri ja rotta!

    VastaaPoista
  2. Minulle tarttuminen Pussikaljaromaanin oli melko urotyö. Nenäpäivää yritin ties kuinka monta kertaa mutta kesken jäi.
    Pussikaljaromaani sopi hyvin hotellin uima-altaalla auringosta nauttiessani luettavaksi.
    Kaveruksista tuli kirjan mittaan jotenkin symppiksiä. Kaikki ihmiset eivät vaan mahdu nykyajan muottiin ja tekemään uraputkea. Kaikkia meitä tarvitaan jotta maailma on monivärinen.
    -Wille-

    VastaaPoista
  3. Kiva että luit ja tykkäsit, niin minäkin. Pölkky on vielä enemmän juuri tätä Rimmistä, Pölkyn elämänpiiri on paljon näiden poikien kokonaista Kalliota pienempi - taitaa mahtua yhteen kortteliin - mutta tajunnanvirta vuolaampi. Nenäpäivä taas hyvin paljon "tavallisempi" (ja näytelmäkin pliisu), vaikka kielellisiä oivalluksia ja tavis-epäsankarin sympaattisuutta sekin tarjoilee. Ja juu, pidin kyllä Pussikaljaelokuvastakin, mutta eihän leffa kirjaa voita.

    VastaaPoista
  4. Minäkin haluaisin tämän lukea, sillä haluaisin katsoa myös elokuvan. Yleensä kuitenkin tahdon lukea ensin kirjan :) Taisi vaan jäädä jonkinmoiset traumat Nenäpäivästä, siksi en ole enempää Rimmiseen tutustunut.. Ehkä mullekin voisi äänikirjamuoto toimia paremmin tämän kohdalla!

    VastaaPoista