Sivut

perjantai 22. helmikuuta 2013

Jennifer Worth: Hakekaa kätilö!




Jennifer Worth teki saman kätilöille kuin James Herriot eläinlääkäreille: kirjoitti heistä koskettavasti ja arvostavasti, hauskasti ja lämpimästi. Hakekaa kätilö! on omaelämäkerrallinen romaani, jossa Worth kertoo omista kokemuksistaan kätilöharjoittelijana Lontoon East Endin satama-alueen slummissa 1950-luvun lopulla, jolloin Nonnatus Housen kätilöt auttoivat noin sataa synnyttäjää kuukaudessa kotisynnytyksissä. Kodit olivat ahtaita ja usein likaisia ja perheet suuria minkä mittapuun mukaan tahansa.

Luin juuri suomeksi ilmestyneen kirjan viime viikolla, ja katsoin tänään (22.2.2013) kirjaan perustuvan samannimisen tv-sarjan aloitusosan. Kirja teki vaikutuksen. Ensinnäkin on melko käsittämätöntä, että Worthin kuvaamat olosuhteet sijoittuvat vain kuudenkymmenen vuoden taakse ja vielä Lontooseen, yhden merkittävimmän eurooppalaisen sivistysvaltion pääkaupunkiin. Olosuhteet ovat kammottavat. Tv antoi maisemasta paljon armollisemman kuvan kuin Worthin teksti kirjassa, jonka mukaan monet korttelit olivat pahoin kärsineet pommituksista. Rauniot oli yleensä aidattu ja niihin meneminen oli kiellettyä, mutta sen paremmin lapset kuin roistotkaan eivät kielloista piitanneet. Pommitettuja alueita myös käytettiin häikäilemättä yleisinä kaatopaikkoina. Monet talot oli aikoja sitten määrätty purettaviksi, mutta ihmiset koettivat kuitenkin viimeiseen asti sinnitellä kodeissaan, vaikka esimerkiksi kunnallinen jätehuolto oli aikaa sitten lopetettu.

Kirjassa Worth käyttää paljonkin aikaa selostamalla kätilön ammatin historiaa ja uutta koulutusta ja ylipäätään lääketieteen lähes olematonta kehitystä synnytysten alueella 1950-luvulla. Tv-sarjasta nämä ovat pääosin jääneet pois, kuten luonnollista onkin. Kirjassa on jonkin verran toistoa näissä kohdissa, joten tietty opettavuus paistaa läpi. Toisaalta ymmärtää hyvin Worthin syystä tunteman syvän ammattiylpeyden. Dokumentaarisuutta korostaa kirjan loppuun sijoitettu laajahko lääketieteen ja anatomian sanasto, josta kiinnostuneet voivat tarkistaa faktoja. Mikään välttämättömyys se tosin ei ole, sillä Worth selittää synnytykset ja niiden mahdolliset komplikaatiot tarkasti ja huolellisesti itse tekstissä. Lopussa on myös laaja selitysosa siitä, millaisia vaikeuksia kirjoittajalla on ollut kirjoittaessaan slummien asukkaiden puhetta kirjaansa. Lontoon esikaupungeissa alaluokka puhui omaa kieltään, cockneyta, josta ylempi luokka ei välttämättä ymmärtänyt mitään. Käännöksessä tämä automaattisesti ohittuu, sillä suomen kielen murteet tai slangit eivät eroa kovin jyrkästi yleiskielestä. No, slangi nyt ehkä, mutta sitä ei ole käännöksessä käytetty, vaan on turvauduttu puhekieleen. Tv-sarjan hahmot tuntuivat ainakin pääosin puhuvan tunnistettavaa englantia, joten tässäkin on varmaan jouduttu oikaisemaan.

Worth on kirjoittanut kaikkiaan kolme muistelmateosta East Endissä toimimistaan vuosista: Hakekaa kätilö! eli Call the Midwife, Shadows of the Workhouse ja Farewell to East End. Tv-sarja perustuu käsittääkseni koko trilogialle, josta siis on toistaiseksi suomennettu aloitusosa. Tv-sarja on ollut Britanniassa todellinen menestys, mutta niin ovat olleet kaikki kolme kirjaakin, joita on yksin Briteissä myyty yhteensä yli miljoona kappaletta. En ihmettele sitä, sillä Worth kirjoittaa sydämeenkäyvästi. Peri-inhimillinen aihe on tietysti jo sinänsä kaikille läheinen, mutta lähihistoriakin kiinnostaa. Dramatiikkaa ei tapahtumista puutu, mutta Worth osaa myös keventää. Välillä juhlitaan ystävien kanssa ja koetaan kommelluksia. Nonnatus Housen nunnat ovat kaikki mainioita persoonia, kuten myös talon palkkatyöntekijät. Jenny on opiskellut ja työskennellyt ennen luostariin tuloaan sairaalassa, ja hän yllättyy nunnien yhteisön vapaamielisyydestä ja joustavuudesta. Sairaalan hierarkiassa ei voinut neuvotella. Huumori ei tosin vielä kovin paljoa vilahtele katsomassani aloitusosassa.

Worth todella tuntuu rakastavan työtään. Ainakin hän muistelee kokemiaan vaikeitakin asioita lämmöllä. Tv-sarjan aloitusjaksossa korostetaan sitä, miten Jenny arvostaa ja kunnioittaa slummien äitejä, jotka vain jaksavat jatkaa vaikeista, välillä mahdottomistakin olosuhteista välittämättä. Tämä käy ilmi monessa kohtaa myös kirjassa. Samaten nuoren kätilön kunnioitus ahkeria ja pyyteettömästi työskenteleviä nunnia kohtaan kasvaa.

Kirjan mieleenpainuvimpia tarinoita on tv-sarjan aloitusosaan mukaan otettu englantilais-espanjalaisen perheen tapaus. Concita on raskaana odottaen 25. lastaan. Kirjassa tarina on vielä paljon dramaattisempi kuin televisioversiossa. Ensinnäkin savusumu oli paljon tiheämpi ja vaarallisempi kuin miltä se näytti tv:ssä. Lapsi syntyi paljon pienempänä, sillä Worth kuvaa sen päätäkin vain pingispallon kokoiseksi. Concitan henki oli todella vaarassa. Tällaiset yksityiskohdat ovat tietysti mahdottomia kuvata. Toisaalta Concitan ja perheen osuus on kirjassa laajempi, eikä Jenny suinkaan ollut aivan kokematon kätilönä synnytystä hoitaessaan. Jenny myös ystävystyy perheen kanssa läheisesti, ja osa lapsista on jo aikuisia.

Tv-sarjan roolitus on mainio. Mukana on melkoinen joukko brittikonkareita, etunenässä tietysti Pam Ferris, joka näyttelee värikästä nunna Evangelinaa. Mukavaa on kuitenkin, että nuorten rooleissa ja erityisesti pääroolissa on vähemmän kuluneita kasvoja. Kannattaa tutustua sarjan nettisivuihin.

On mielenkiintoista vertailla, miten kirja ja tv-sarjan toteutus eroavat toisistaan, mutta kummastakin voi varmasti nauttia ilman toista. Aion katsoa kaikki sarjan 15 osaa, vaikka kirjoista olenkin lukenut vain suomennetun ykkösosan.

Jennifer Worthin elämä oli varsin kiehtova muutenkin. Sairaanhoitajan ja kätilön uran jälkeen hän siirtyi musiikin ammattilaiseksi vuonna 1973 ja loi uuden uran. Kirjan alussa ollut lausahdus mahdollisuudesta ryhtyä konserttipianistiksi ei siis ollut pelkkä heitto.  Kirjoittamisen hän aloitti 2000-luvun alussa.

Jennifer Worth: Hakekaa kätilö! (Call the Midwife)
Suom. Eija Tervonen. Otava 2013. 415 s.

12 kommenttia:

  1. Minä katsoin myös. Vähän turhan lälly minun makuuni, mutta ehkä annan vielä toiselle osalle mahdollisuuden ennen lopullista tuomiota. ;) (Yleensä tosin unohdan kaikki tv-sarjat noin kahden jakson jälkeen, mutta ehkä tämä pysyy mielessä.) Kirjaa en ole lukenut, ehkä jossain vaiheessa. Muita kätilötarinoita kyllä senkin edestä - aihe kiinnostaa kovasti.

    VastaaPoista
  2. Englantilaiset ovat näköjään aina tykänneet näistä ammattikuvauksista. Jokin aika sitten luin Nicholas Rhean Constable on the Hill, joka kertoo kyläpoliisin elämästä. Se oli hyvin samantyylinen hyvänmielenkirja kuin Herriotin vastaavat :-)

    VastaaPoista
  3. Voi kunpa nuo toisetkin osat pian suomennettaisiin! Minusta tämä oli ihana, ihana kirja mutta aikani on sen verran rajallista, etten taida ehtiä tv-sarjan pariin ikinä.

    Minullekin tästä jäi parhaiten mieleen Concita.

    VastaaPoista
  4. En ole katsonut sarjaa, mutta odotan kirjastosta kirjaa ihan mielenkiinnolla. TV-sarjakin näyttäisi ainakin lyhyiden mainospätkien mukaan olevan oikein mielenkiintoinen.

    VastaaPoista
  5. Minä en ehtinyt eilen sarjaa katsomaa, enkä ole kirjaakaan vielä lukenut. Luen tämän heti kun käsiini saan ja sarjaakin ajattelin katsella talvilomallani paremmalla ajalla. Todella kiinnostavalta vaikuttaa :).

    VastaaPoista
  6. Tämä on varauksessa minulle kirjastosta. Pitkän tauon jälkeen innostun taas lukemisesta, mikä tuntuu hyvältä. :)

    VastaaPoista
  7. Minä aloittelin kirjaa jo viime vuoden puolella työasioissa ja se vaikutti kyllä aika vetävästi kirjoitetulta. En ole kuitenkaan tullut vapaa-ajalla jatkaneeksi. Hitusen minua häiritsi myös uskonnollisuus, vaikka se oli ympäristön huomioon ottaen vähäistä siinä alussa. Tv-sarjaa ei tullut aloitettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskonnollisuus pysyy kyllä taustalla ainakin tässä ensimmäisessä osassa, vaikka Jenny kiinnostuneena tarkkaileekin nunnien elämää. Nunnat ovat huumorintajuisia ja suvaitsevia, ennen kaikkea kätilöitä. Siitä pidin.

      Poista
  8. En ollut tajunnutkaan, että Worth on kirjoittanut enemmänkin muisteloitaan. Jotenkin kuvittelin, että ne hänen muut kirjansa olisivat ihan erillisiä teoksia. Pikkuisen kyllä mietinkin, miten yhdestä kirjasta on saatu aikaiseksi tv-sarja, kun parissa ekassa jaksossa jo tulee käsiteltyä suurin osa Hakekaa kätilöstä.

    Concitan ja hänen miehensä tarina oli koskettava, vaikka aika kovasti särähtikin korvaani se, minkä ikäisenä Concita miehensä matkaan oli lähtenyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, kyllähän tuota Concitan nuoruutta kauhistellaan kirjassa ja telkkarissakin.

      Poista
  9. Minä hankin tämän juuri eilen käsiini. Hauskaa, että mainitset tuon Herriotin alussa, koska hankin tämän sillä perusteella, että toivon ja odotan jotain samantyylistä kuin Herriotin ihanat kirjat. Tv-sarjan pariin en vielä käynyt, koska haluan lukea kirjan ensin.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan yhtä idyllistä menoa ei ole luvassa kuin Herriotilla, vaikka olihan siinäkin aika ankeita olosuhteita.

      Poista