Sivut

lauantai 15. joulukuuta 2012

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja




Kuolema on veden liittolainen. Niitä ei voi erottaa toisistaan, eikä niistä kumpaakaan voi erottaa meistä, sillä niistä meidät on lopulta tehty: veden muuttuvaisuudesta ja kuoleman läheisyydestä. Vedellä ei ole alkua eikä loppua, mutta kuolemalla on molemmat. Kuolema on molemmat. Toisinaan kuolema kulkee kätkettynä veteen, ja toisinaan vesi karkottaa kuoleman, mutta aina ne kulkevat yhdessä, maailmassa ja meissä.

Kun esikoisteoksen kieli on kirkasta ja kaunista, soljuvaa kuin tunturipuro, ja samalla tarina on rauhallinen, pelottava ja koskettava, tuntee jäävänsä mykistyttävän sanattomaksi.

Sanattomaksi minut täräytti kertaiskulla Emmi Itäranta Teemestarin kirjallaan. Teos ilmestyi jo alkuvuodesta ja alkoi heti saada kiittäviä arvioita eri puolilla. Jokin aika sitten saatiin tieto, että sen käännösoikeudet ovat alkaneet käydä kaupaksi. Lisäksi kirja sai Kalevi Jäntin palkinnon. Oli jo aika minunkin tarttua tähän melkoisilla odotuksilla ladattuun kirjaan. En pettynyt rahtuakaan. Kirja ylitti kaikki odotukseni reippaasti.

Kyseessä on melko kauas tulevaisuuteen sijoittuva dystopia. Ilmastonmuutos on yllättävän nopeasti tehnyt tuhojaan, ja mittava öljyvahinko on viimeistellyt tuhon. Merenpinta on noussut voimakkaasti, ja Suomi on kutistunut melkoisesti. Vain Lappi vaikuttaa asuttavalta, mikäli kasteluvettä riittää tarpeeksi. Ruotsin ja Norjan merenpinnan yläpuolelle jääneet alueet ovat Menetettyjä maita, joille on pääsy Uuden Qianin asukkailta kielletty.

Kahdeksantoistavuotias Noria on päättänyt taipua isänsä tahtoon ja opetella tämän suvussa kulkeneen teemestarin ammatin. Isä paljastaa tyttärelleen suuren ja hengenvaarallisen salaisuuden. Teemestarit ovat myös veden vartijoita, ja Norian vanhemmat ovat vuosikymmenet vastanneet tunturin uumeniin kätkeytyvästä lähteestä. Kyseessä on kirjaimellisesti elämä ja kuolema, sillä vedestä on yhä paheneva pula ja vesirikos tietää rangaistuksista ankarinta.

Noria penkoo ystävänsä Sanjan kanssa kylän laidalla sijaitsevaa muovihautaa, joka paljastaa viitteitä entismaailmasta. Vain muovi on enää jäljellä haudassa, sillä kaikki käyttökelpoinen on aikoja sitten kaivettu esille. Merkilliset esineet kiehtovat erityisesti kekseliästä ja kätevää Sanjaa. Sattuman kautta päivänvaloon nousee jotakin, joka raottaa historian verhoa ja väläyttää totuutta, joka on erilainen kuin virallinen totuus menneisyyden tapahtumista.

Verkko kansalaisten ja erityisesti teemestarin salaisuuden ympärillä kiristyy hitaasti mutta varmasti. Miten Noria pystyy säilyttämään hänelle uskotun salaisuuden? Voiko kieltäytyä jakamasta hallussaan olevaa elintärkeää vettä, kun näkee läheisten kärsivän ja tekevän kuolemaa?

Vesi ja kuolema ovat kirjan teemat. Kuolemasta puhutaan jo kirjan ensimmäisellä sivulla, ja Itäranta käyttää tehokkaasti ennakointia, joka tiivistää uhkaavaa tunnelmaa sivu sivulta. On varsin selvää jo varhaisessa vaiheessa, että tarina ei vain voi päättyä hyvin. Noria on miellyttävä hahmo, josta aloin pitää heti. Siksi myös huolestuin hänen kohtalostaan. Miten hänen vielä käykään?

Minä ihastuin paitsi kieleen, taitavasti rakennettuun maailmaan ja kiehtovaan tarinaan myös tiettyyn japanilaiseen tyyliin, joka kirjasta huokuu. Teeseremonioitten ikiaikaisuus, rauha ja kunnioitus säteilevät tyyneyttä koko kirjan tunnelmaan. Loppuratkaisu on vääjäämätön, mutta Itäranta ujuttaa siihen taitavasti myös pienen toivonkipinän.

Me olemme veden lapsia, ja kuolema on veden liittolainen. Niitä ei voi erottaa meistä, sillä meidät on tehty veden muuttuvaisuudesta ja kuoleman läheisyydestä. Ne kulkevat aina yhdessä, maailmassa ja meissä, ja tulee aika, jolloin veressämme virtaava vesi juoksee kuiviin.

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
Teos 2012. 265 s.

P.S. Kurkkaa myös juttuni Itärannan toisesta romaanista Kudottujen kujien kaupunki (Teos, 2015).

16 kommenttia:

  1. Ei voi kuin hehkuttaa mukana, minustakin tämä oli aivan mainio esikoinen!

    VastaaPoista
  2. Hei Kirsi,
    kiitos lukuvinkeistä, joita blogistasi saan.
    Suuret kiitokset vielä myös meemi-tehtävä -ideasta,
    käytin sitä toisessa blogissani, akileija -aiheisessa blogissa.
    Jostain syystä innostuin siitä niin, että jatkossa tulen vielä käyttämään sitä monta kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa! Ei kestä kiitellä, meemit on tarkoitettu levitettäviksi :)

      Poista
  3. Totta, ei uskoisi esikoiseksi. Vaikuttavaa, valmista ja lumoavaa tekstiä!

    VastaaPoista
  4. Kirsi, kiitos kiinnostavasta kirjaesittelystä..:))

    VastaaPoista
  5. Sain uuden kirjan luettavien listalle. Kiitos esittelystä!

    VastaaPoista
  6. Minulla tämä on lukulistalla ja jokaisen arvion myötä odotan tätä entistä enemmän :)

    VastaaPoista
  7. Tämä on kyllä niin hieno kirja. Kaunis ja pelottava ja ahdistava - ja sitten kuitenkin se toivon pilkahdus. Kirjassa on hienosti läsnä sekä hyvin mahdolliselta tuntuva tulevaisuudenkua että nykyisyys.

    VastaaPoista
  8. Pakkohan tämä on lukea. On herännyt kiinnostus ja nyt se vain lisääntyi!

    VastaaPoista
  9. Kuulostaa kiehtovalta kirjalta. Lisätäänpä saalistuslistalle!

    VastaaPoista
  10. Kuulostaa todella mielenkiintoiselta kirjalta! Jostain syystä olen viehättynyt erityyppisiä maailmanloppuja käsittelevistä kirjoista ja hyviä on vaikea löytää. Täytyykin etsiä kirjastosta tämä käsiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja sopii kuin valettu tuohon kuvailemaasi lajityyppiin, suosittelen lämpimästi!

      Poista
  11. Veden pinnan "nousu" niinpä niinpä niin...ekokatasrofi....

    Muistatteko Al Goren pelotteluleffan? Eipä ole merenpinta siitä noussut lainkaan. Taitaa asia olla (meille) ympäristöihmisille nyt yllättäen se Epämiellyttävä Totuus. Katastrofia ei tule, ei sitten millään. Ei vaikka olimme salaa mieltyneet ajatukseen siitä: "Täytyyhän jotain tulla, ei tämä (kulutus) voi enää jatkua näin." Mutta luonto yllätti meidät.

    Mutta toki dystopioita tarvitaan. Vesihiisillä ja näkeillä on iät ja ajat peloteltu pelon nälkäisiä.

    -Jaakko-

    VastaaPoista
  12. Jaakko hyvä,

    1) Teemestarin kirja on käsittääkseni fiktiivinen.

    2) Tuskin Al Gorekaan väitti, että vedenpinta nousee merkittävästi alle kymmenessä vuodessa. Kerro sinä, minä kun en ole leffaa nähnyt.

    Kari

    VastaaPoista
  13. Todella upea kirja. Pakko ahmia kerralla, tuskin maltoin yön nukkua välillä. Se, että tulevaisuudesta esitetään erilaisia versioita, ei ole mitenkään väärin. Kukaan ei tiedä, miten käy, mutta tällaiset kirjat ainakin yrittävät vaikuttaa ihmisten käytökseen luonnon ja toistensa suhteen oikeaan suuntaan. Vaikka merenpinta ei nousisi eikä lopullista katasrofia tulisi, niin kyllä arkijärjelläkin tajuaa, että järjetön liikakulutus ei ainakaan hyvää aiheuta. Eikä varsinkaan se, että pieleen mennään (kuten menee ja rankasti, kun katsoo Itämeren tilaa, Kiinan saastelukuja, Tyynenmeren muovipyörrettä...) eikä kukaan tee mitään.

    VastaaPoista
  14. Luin Itärannan kirjan vasta nyt. Ihastuin siihen täysin. Linkitän sinut, kun saan tekstin valmiiksi.

    VastaaPoista