Sivut

torstai 18. lokakuuta 2012

Kirjabloggaaja ulos kaapista: WSOY:n Kirjallinen ensi-ilta Turussa



Kirjablogi todellakin vie kirjoittajansa seikkailuihin. Eilen seikkailin Turussa, jossa WSOY järjesti kirjakauppiaille suunnatun illanvieton Kirjallinen ensi-ilta. Kauppiaitten lisäksi kutsu oli käynyt myös turkulaisille ja lähitienoollakin asuville kirjabloggaajille. Kiitos vielä Hannalle kutsun välittämisestä!

Hienolle Svenska Klubbenille Aurakadun alkuun ihan joen tuntumaan siis suunta. Perille löysin helposti, sillä Riku Korhonen oli ystävällisesti asettunut ulko-oven tuntumaan seisoskelemaan J. Pikkuisen kyllä jännitti, tunnustetaan, sillä kyseessä oli ihka ensimmäinen tilaisuus, jossa olin oikeassa elävässä elämässä mukana kirjablogistina. Lisäksi tiesin, että paikalle tosiaan oli tulossa turkulaisia kollegoita. Miten tunnistaisin heidät? Mitä he ajattelisivat minusta?

Svenska Klubben sijaitsee vanhan ja kauniin rakennuksen viidennessä kerroksessa, ja jo hissijonossa arvelin kuulleeni iloisesta naisporukasta tuttuja nimiä. Sisällä rohkaisin (kuohuviinilasi toisessa kädessäni) mieleni ja kysäisin, ovatko naiset kenties kirjabloggaajia. Olivathan he! Paikalla olivat Anni, Riina, Sanna, Sonja ja Tuulia. Lisäksi koetimme arvailla, oliko eräs paikalla olleista mahdollisesti Erja.

Bloggaajan paheellinen elämä!

Pitkään ja kapeaan saliin oli katettu kaksi pitkää ja kapeaa pöytää valkoisine liinoineen. Toisessa päässä salia oli esiintymiskoroke kirjailijahaastatteluja varten, toisessa lupaavalta vaikuttanut (ja sellaiseksi myös osoittautunut, tosin kasvissyöjille ei niinkään) tarjoilupöytä. Taisimme olla hieman hitaita, vaikka olimmekin paikalla ajoissa, sillä saimme paikat ruokapöydän tuntumasta mutta armottoman kaukaa esiintyjistä. Kirjailijoiden valokuvaaminen siis jäi haaveeksi, mutta äänentoiston ansiosta kuulimme kyllä hyvin.

Jokaisella tuolilla odotti vieraita pieni paperikassi, josta paljastui tietysti kirjoja. Tietokirja oli joka pussissa sama, mutta kaunokirjat olivat erilaisia. Pöytäämme osui ainakin pari Hitlerin kylkiluuta ja Käärmeenlumoojaa sekä yksi Veikko Huovisen elämäkerta. Niistäpä oli helppo viritellä myös pöytäkeskustelua ja aloittaa tutustuminen.

Illan ohjelma oli rakennettu mukavasti. Kirjailijan uutuuskirjasta näytettiin joko kirjatraileri tai sitten duo Kakshenkinen (?) esitti katkelman kirjasta musiikilla höystettynä (Taina Latvala soitti pianoa!). Sitten seurasi kymmenen minuutin kirjailijahaastattelu. Mukavaa oli tietysti, että haastattelijat olivat paitsi miettineet hyvät kysymykset myös lukeneet kyseiset kirjat. Kirjailijoita varmaan jännitti esiintyminen (ainakin joitakin), mutta haastattelu ei liene yhtä tukalaa kuin vain tulla kertomaan kirjastaan yleisön eteen. Olen sellaisessakin kirjallisessa illassa ollut, jossa kukin kirjailija on vuorollaan saanut vapaasti kertoa kirjastaan. Mielenkiintoista, mutta aikataulu paukkui heti kärkeen! Nyt haastattelijat olivat tehtäviensä tasalla ja kukin kirjailija sai yhtä pitkän ajan yleisön jakamatonta huomiota. Silti ohjelma kesti kaksi tuntia ja rapiat, ja kieltämättä innokkainkin fani alkoi jo hyytyä, varsinkin kun ruoka tuoksui houkuttelevasti ihan vieressä. Minulla on onneksi menossa lomaviikko, mutta kollegoista osa taisi olla tulossa aika suoraan työstä.

Kiinnostavaa on kuulla kirjailijoista, joiden tuotantoon ei vielä ole ehtinyt tutustua. Silti vielä antoisampaa oli jälleen kuulla niistä kirjoista, jotka oli jo ehtinyt lukea tai joihin oli jotakin muuta kautta saanut tuntumaa. Ehdin lukea ennen eilisiltaa Taina Latvalan Välimatkan ja puolet Riku Korhosen Nuku lähelläni -kirjasta. Panu Rajala taas kertoi mukavia monestakin Veikko Huovisen teoksesta, jotka olen useimmat ehtinyt lukea. On helpompi seurata, kun tietää, mistä puhutaan, niin kai se on. Kiinnostuin kyllä kirjailija Pete Suhosen haastattelun ja kirjan lukunäytteen perusteella Hitlerin kylkiluusta, joka oli PEKKin kuukaudenkirjanakin taannoin. Pitää ehtiä se jossakin välissä lukea. Sitä vastoin en vieläkään lämmennyt Pekka Hiltusen Sysipimeästä. Kirjailija on kyllä sympaattinen, mutta valitettavasti näytteeksi luettiin kirjan alusta kohta, jonka perusteella osittain tein taannoisen keskenjättämispäätökseni.


Kun pahin nälkä oli esiintymisten jälkeen saatu tyydytettyä, olikin aika ryhtyä metsästämään nimmareita. Kampitin törkeästi Riku Korhosen, kun kirjailija oli käynyt hakemassa hieman lisää juotavaa. Jännittävää oli, mutta mukavan ystävällisesti kirjailijat suhtautuvat meihin hieman yli-innokkaisiin lukijoihinkin. Rohkaistuneena kiilasin sitten Taina Latvalan viereen ja keskeytin kakunsyönnin. Vaihdoimme muutaman sanan kirjasta ja murteen käytöstä sekä yhteisestä ihailun kohteestamme eli Orvokki Aution (ei siis Aulikki Oksasen) Pesärikko-romaanista. Nyt on omistus Välimatkassakin J!

Sitten alkoikin olla aika kirjabloggaajien väistyä takavasemmalle (kirjakauppiaat olivat sen jo tehneet aiemmin). Mukavaa tosiaan oli, kiitos WSOY:lle ja kanssabloggaajille!

Lue myös Sannan raportti Luettua-blogista!

14 kommenttia:

  1. Hih, en tiedä ketä minuksi arvelitte, mutta kyllä olin paikalla, taisin vain istua ihan toisessa päässä salia, lähellä esiintyjiä.

    Olin toivonut, että meille olisi ollut oma pöytä, mutta kun ei sellaista näkynyt, en tohtinut lähteä pöydittäin kyselemään, kuka mahtaa olla kuka :)

    Ilta oli kiva ja poiki taas lisää lukuaikomuksia. Ainoa johon olen jo kerinnyt tutustua, on Latvalan Välimatka (suosittelen) mutta nyt lukulistalle livahtivat myös Hiltusen, Korhosen ja Rajalan kirjat, ainakin...

    Seuraavalla kerralla laitetaan vaikka ruusu rintaan, että minäkin tunnistan joka bloggarin :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos seurasta! Tosiaan, viihdyttävä tilaisuus ja oli oikein mukava tavata irl. :)

    VastaaPoista
  3. Hieno raportti, tätä oli kiva lukea vaikkei päässytkään mukaan! :-)

    VastaaPoista
  4. Hienoa, kirjabloggaajat ryntäävät eturiviin :)

    VastaaPoista
  5. Olipa kiva lukea näitä turkulaisia kirja(bloggaaja)tunnelmia, kiitos! :)

    VastaaPoista
  6. Hieno raportti. Välimatka on minunkin makuuni. Korhosen kirja jäi viittä vaille kesken ennen kuin lähdin tänne lomamatkalle ja unohdin kirjan kotiin.

    VastaaPoista
  7. Kiitos vielä seurasta! Vaikka vähän takapuoli puutuikin oli tilaisuus vuuhdyttävä ja oli tosiaan mukava tavata myös sinua IRL. :)

    VastaaPoista
  8. Kuulostaa mukavalta tilaisuudelta, jossa taisi olla hiukan tiivistämisen tarvetta. Kiitos hyväntuulisesta raportista!

    VastaaPoista
  9. Mukavaa, että sain vihdoin nähdä tämän blogin kasvot :) Olit hirveän mukava, harmi ettei ehditty sen enempää jutustelemaan. (Täytyy sanoa, että pöytäasetelmasta ja taustamelusta johtuen kuuluvuuskin oli huono..
    Tällaisia lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa nähdä Sinutkin! Tosiaan keskustelusta ei paljoakaan tullut, kuten sanoit. Pöydän yli huutelu ei oikein innosta mielipiteiden syvälliseen vaihtoon :) Mutta tosi hienoa, että kerrankin oli lähellä jotakin meille turunseutulaisille.

      Poista
  10. Ihanaa tosiaan vihdoinkin nähdä kasvokkain. :) Hieno tilaisuus, toivottavasti vastaavia tulee lisääkin (ja mielellään paljon).

    VastaaPoista
  11. Ilta kuulostaa mahtavalta! En kuitenkaan malta olla oikaisematta: Pesärikon kirjoitti Orvokki Autio, sinun ja Taina lisäksi siitä olen pitänyt ja sen murretta ihaillut. Välimatkan murre ja kieli ylipäätään oli aivan loistavaa!

    VastaaPoista