Sivut

torstai 19. huhtikuuta 2012

Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton




Jälleen käsissäni on hieno teos suomalaiselta naiskirjailijalta, josta en ole aiemmin (häpeäkseni) tiennytkään. Kipeänkaunis romaani Korvaamaton on nimittäin jo neljäs Oulussa asuvan Pauliina Vanhatalon teoksista. Aikaisemmat ovat Viittä vailla (2005), Lääkärileikki (2007) ja Gallup (2009). Vaikutuin tästä Korvaamattomasta niin paljon, että ainakin Gallupin aion lukea mahdollisimman pian.

Korvaamattoman aihe on vaikeista vaikeimpia. Minäkertoja Aamu Mikkolan lapsi on kuollut kohtuun, ja Aamu on joutunut synnyttämään kuolleen lapsensa haudatakseen hänet. Lapsi oli tyttö, Helmi.

Tarina alkaa syksyisestä Oulusta, jonne Aamu on tullut käräjäoikeuden tuomarin sijaiseksi. Vanha elämä, suuri rakkaus Harri ja tämän kolme lasta ovat jääneet taakse. Aamun on ollut pakko lähteä selviytyäkseen, jos mahdollista. Harri ei oikein tunnu ymmärtävän Aamun ratkaisua, onhan Helmi kuollut häneltäkin. Mutta Aamun mielestä Harrin tilanne on aivan toinen, sillä hänellä on vielä murrosikäiset pojat ja viisivuotias määrätietoinen Nuppu. Harrin lasten äidiksi Aamu ei omasta mielestään oikein koskaan ollut riittänyt ja oppinut.

Aamu hakee tuomarin työstä oljenkortta, jonka avulla pysyisi edes pinnan tuntumassa. Työn hän osaa, siinä on selkeyttä ja sääntöjä. Tosin sekin alkaa tuntua illuusiolta. Oikeuslaitos on jatkuvan organisaatiomuutoksen kourissa, ja Ouluunkin on juuri sijoitettu koko joukko uusia ihmisiä. Ovatko laikipykälätkään lopulta niin yksiselitteisiä kuin Aamu on ehkä joskus luullut? Korvaustaulukoista summia laskiessaan hän alkaa miettiä, mitä oikein voi korvata. Taloudelliset menetykset Suomen laki osaa kyllä laittaa järjestykseen, mutta miten mitataan inhimillistä kärsimystä? Kenen tuska on aidointa? Hienosti Vanhatalo saa vertailtua koiransa menettäneen naisen ja Aamun menetyksiä silti turhaan osoittelematta tai kärjistämättä.

Olen omassa blogissani aikanaan peräänkuuluttanut kirjoja, joissa kuvataan aitoa työntekoa. Korvaamaton on sellainen romaani parhaimmillaan. Oikeuslaitos työpaikkana on ainakin minulle täysin vieras, mutta olen vakuuttunut, että Vanhatalo kuvaa sitä hyvinkin tarkkanäköisesti. Ainakin erittäin uskottavasti. Työpaikan henkilökuviot ovat tuttuja varmasti muiltakin aloilta. Tuomarin ja sihteerin työnkuvat tulevat hienosti kuvatuiksi. Vanhatalo myös kuvaa useampaakin oikeustapausta, joita Aamu joutuu ratkomaan.

Työn selkeys on hurja kontrasti Aamun sekasortoiselle mielelle. Toipuminen on hidasta eikä onnistu ennen kuin Aamu on käynyt aivan pohjalla, syvällä pimeydessä. Pienten lasten näkeminen aiheuttaa fyysistä kipua. Vaikeaa, lähes ylivoimaista on myös kohdata läheisiä ja heidän vaivautunutta myötätuntoaan.

Nykyhetken lomassa kerrotaan myös Aamun tarinaa ajalta ennen Helmiä. Työ on ollut hänen elämänsä pääsisältö. Yllättäen hän on nelissäkymmenissään huomannut sittenkin haluavansa lapsia oltuaan mukana siskonsa toisen lapsen synnytyksessä. Harri ei kuitenkaan ole halunnut enää lisää lapsia. Alkutilanne ei siis ole luvannut kovin hyvää.

Korvaamaton on lohduttomasta aiheestaan huolimatta kuitenkin selviytymistarina. Lopussa alkaa pientä valonpilkahdustakin horisontissa näkyä.

Kenkäni painuvat märkään hiekkaan ja mereltä tuulee, hiukset lentävät silmien eteen ja pyyhin ne pois. Katson vettä joka velloo edessäni valtavana ja voimallisena, ääriä vailla. Tunnen kokoni, mittakaavani, näen että voin vaikuttaa todellisuuteen yhtä vähän kuin aaltoihin jotka hyrskyvät kiviin, mutta ajatus ei satuta. Olen levossa ja tunnen kuinka elämä tarjoaa sovintoa. Se ei korvaa mitään mutta kannattelee minua, sen kädet ovat yhtä aikaa tyhjät ja kaikesta täydet.

Raskaasta aiheesta huolimatta kirjasta tulee kuulaan kirkas vaikutelma. Osansa on varmasti Vanhatalon kauniissa kielenkäytössä, jossa mikään ei häiritsevästi särähtänyt. Kiitosta on annettava myös tiiviydestä. Kokonainen hieno tarina on saatu mahtumaan kahteensataan sivuun. Se on nykypäivän mammuttiaikakautena saavutus sekin. Kansikin on puhutteleva. En kyllä taida osata sanoa mitään negatiivista. Tosin en suosittelisi kirjaa raskaana oleville tai siihen tilaan haluaville.

Kirjailijanverkkosivuilla kannattaa piipahtaa. Löysin sieltä kiinnostavan tiedon, että Vanhatalolta ilmestyy kesällä toinen teos Onnellisesti eksyksissä, mutta se on tehty ”salanimellä” Veera Vaahtera. Näin kirjailija määrittelee ideaansa: Tahdoin tehdä hyvin kirjoitetun, riemukkaan ja romanttisen kirjan, jonka kieli ei olisi kömpelöä tai ajatusmaailma kepeydestä huolimatta pinnallinen. Kuulostaa oikein mukavalta, ja aion siihenkin tarttua. Kesälomalukemisia alkaa siis kertyä!

Korvaamattoman on lukenut myös Hanna Kirjaintenvirrassa.

Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton
Tammi 2012. 203 sivua. Kansi Laura Noponen.

6 kommenttia:

  1. Pidin Vanhatalon Gallupista, ja tämänkin haluan lukea jossain vaiheessa - kiitos arviosta!

    VastaaPoista
  2. Tätähän voisi jopa kokeilla... :)

    VastaaPoista
  3. oho, jopas on kirja kun siinä on hämmentävän paljon tuttua. näinköhän tämmöistä uskaltaisi lukea, mutta en taida voida olla lukemattakaan... kiitos, tämä kirjailija oli minullekin vieras.

    VastaaPoista
  4. En ole kuullutkaan...Kuin sisareni kohtaloa, mutta onneksi vain osittain.

    Mitä kirjailijoita meillä Suomessa onkaan! Löysin vähän aikaa sitten suosituksesta kirjailijan Heidi Köngäs. Etenkin Vieras mies teki vaikutuksen.

    VastaaPoista
  5. Onnistuit herättämään kiinnostuksen. Saa nähdä, uskallanko tarttua aiheeseen.

    VastaaPoista